Rikhard Linklaterin Boyhood sai Suomen ensi-iltansa Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleilla ja on nyt pyörinyt normaaliohjelmistossa viikon verran. Arviot ovat olleet poikkeuksetta hehkutusta:
“Historiallinen elokuvaprojekti”. “Once in a lifetime movie”. “Kaiken hehkutuksen arvoinen”. “Ainutlaatuinen elokuvaelämys”.
Ja kieltämättä kyseessä on yksi elokuvahistorian mielenkiintoisimmista tuotoksista.
Jo pelkkä uteliaisuus nähdä pikakelauksella muodonmuutos lapsesta nuoreksi aikuiseksi houkutteli suuntaamaan leffateatteriin. Ja onhan henkilöiden ulkoinen muutos lähes kolmituntisen elokuvan aikana maagisella tavalla kiehtova. Kiinnostavampaa oli silti, mitä tapahtui henkilöiden mielen sisällä. Varsinkin Ellar Coltranen näyttelemä Mason oli koskettava kuvaus herkän pojan mielenliikkeistä kasvun eri vaiheissa. Luoviminen aikuisten monimutkaisissa kuvioissa ei ole ihan helppoa. Mutta myös henkilöt Masonin ympärillä olivat eläviä ja kiinnostavia.
Dokumentinomaisuudessaan elokuva pystyi välittämään myös aikakauden ilmiöitä. Yllättävää, että 12 vuoden takaiset asiat vaikuttivat jo melkein retroilta! Elokuvan alussa puhuttiin jopa kirjeiden kirjoittamisesta, loppupuolella päähenkilö pohti Facebook profiilin poistoa ja seuraavaa askelta uber-digitalisoituneen somekulttuurin jälkeen.
Ehkä kuitenkin parasta oli raikas erilaisuus verrattuna valtavirtaelokuviin: Erikoistehosteilla pumpattuun kiihkeään kuvavirtaan, järisyttävään draamaan ja tajunnanräjäyttäviin tunteisiin. Boyhoodissa kohtauksiin kerääntyi ajoittain dramaattisiakin aineksia, mutta ne eivät purkautuneetkaan tavalla, mihin on jo tottunut: Auto ei suistunut tieltä, ase ei lauennut kuolettavasti, sukeltaja nousi pintaan, eikä kukaan kuollut yliannostukseen. Jotenkin palautui myös usko elokuvan voimaan ja kykyyn tarjota elämyksiä olematta viihdehuttua tai vaikeatajuista avantgardea.
Kyseessä ei ole pelkästää pojan kasvutarina, vaan elokuvan nimi voisi mielestäni yhtä hyvin olla Parenthood tai ehkä kaikkein osuvimmin Life. Tällaistahan elämä on: helminauha näennäisen arkisia mutta vaikuttavia, jopa elämää mullistavia tapahtumia, joiden merkityksen ymmärtää usein vasta jälkikäteen.
Suosittelen.
En ole vielä nähnyt tuota, mutta uskon, että se on hyvä. Niin on ainakin Linklaterin Rakkautta ennen -trilogia! Elokuvien suhteen kannattaa valita niitä, jotka eivät kosiskele “suurta yleisöä”! Meillä täällä Tampereella Niagara tarjoaa mahtavan ohjelmiston lisäksi aina eri teemoja; esim. tänä viikonloppuna on ollut ihmisoikeusaiheinen leffafestari. Huikeita elokuvia! 🙂
Sanna, voin kyllä lämpimästi suositella tätä. Niagarassa onkin tullut käytyä Tampereen reissuilla. Hienoa, että on vielä tällaisia “vaihtoehto” teattereita.