Yleinen

Zuiin uudet tuotteet ja pikameikkilauantai

20.03.2014, Katja Kokko

Taisitte ihan toden teolla innostua päivittämään meikkirutiinejanne ja tekemään meikkipussille kevätsiivousta niin nudemeikin, sumusilmien kuin huulipunienkin merkeissä! Mahtista! Meilläpä on teille vähän lisää inspiraatiota tulevana lauantaina! Vietämme nimittäin Jolie shopissa Zuiin pikameikkilauantaita. Se tarkoittaa sitä, että kun ostat kolme meikkituotetta Zuiilta, loihdimme kasvoillesi freesin pikameikin. Meikkipuikoissa tulevana lauantaina hyörii allekirjoittaneen lisäksi Emmi sekä Sanna. Loistotilaisuus päästä ammattilaisen käsittelyyn hakemaan uusia vinkkejä!

Paljastimme teille jo alkuviikosta huulipunabaarin yhteydessä, että ammattilaismeikkisarja Zuiin valikoima on täydentynyt huultenrajauskynillä. Uutuudet eivät siihen loppuneet, sillä sarja lanseerasi samalla kertaa myös silmänrajaus- ja kulmakynät sekä peitevoidekynät. Uudenmaankadun meikkitiimi on testaillut kyniä ahkerasti – ja vakuuttunut. Niin silmän- kuin huultenrajauskynissä on todella hyvä ja runsaspigmenttinen koostumus. Hyvä silmänrajauskynä on pehmeä, jolloin väriä irtoaa hyvin, mutta ei liian pehmeä, jotta se ei suttaa. Mustalla kynällä onnistuu myös hyvin niin vahvat sisäkajalit kuin sumusilmien pohjustuskin.

Silmänrajauskynät Peitekynät

Peitevoidekynissä on loistava värivalikoima: väreistä löytyy tasoittajat tummille silmänalusille ja näpyille sekä vaaleankeltainen väri, jota voi käyttää korostuksiin valokynän tavoin. Vaikka kynämuodossa olevasta koostumuksesta saattaa tulla ensin mielikuva, että väri olisi kuivaa, Zuiin peitekynä on kuitenkin koostumukseltaan mukavan pehmeää ja sopii silmänalusillekin.

Kulmakynää ei puolestaan tarvitse teroittaa lainkaan, vaan väri tulee hylsystä. Värit ovat luonnolliset eivätkä liian voimakkaat. Mutta kuten aina kulmakarvoja tehdessä, lopputulos kannattaa harjata läpi kierreharjasiveltimellä.

Kulmakynät

Huultenrajauskynällä ei ole pakko rajata huulia näkyvästi. Kun huulet värittää kynällä ja laittaa huulipunan päälle, väri pysyy huulilla todella pitkään. Hyväksi havaittu kikka varsinkin voimakkaampien huulipunien kanssa. Värivalikoimasta löytyy nyt ensi alkuun neljä väriä, mutta täydennystä on tulossa. Parhaat värit suomalaisten rakastamille huulimeikeille ovat Mandariniin ja vaalean persikkaisiin väreihin sopiva Sienna sekä tummille luumuille sopiva Berry.

Tervetuloa testailemaan uutuuksia sekä hakemaan uusi meikkilook!

Lipliner pencil swatches (2)

Huultenrajauskynät

Kuvat Zuii

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
2 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Elina
Elina
10 years sitten

Oihh… pakko saada huultenrajauskynä ja peitevoidekynä. Harmikseni ehdin juuri eilen tehdä tilauksen, joten nämä jäävät odottamaan seuraa kertaa. Olen kovasti ihastunut Zuiin tuotteisiin ja tänään ensikokeilussa oleva meikkipuuteri on todella ihana kasvoilla!

Sari
Sari
10 years sitten

Hei ihaNaiset! Mikä peitekynien sävyistä olisi hyvä näppyjen ja niistä jääneiden tummien “arpien” peittoon? Iho on vaalea, ennemmin keltainen kuin punainen pohjasävyltään.

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.