Yleinen

Ohoi kalkkilaivojen kapteenit!

22.04.2015, Hannamari Rahkonen

Harmaan esiripun takaa näyttämölle puskevalla auringolla on merkillisiä vaikutuksia. Oletteko samaa mieltä siitä, että se parantaa läsnäolon jaloa taitoa, silittelee pohjoisen ihmisen pimeässä kärvistellyttä sielua ja jollakin tapaa liennyttää kaikenlaisia huolia? Onneksemme se on tullut tänne taas viipyäkseen tovin näillä mailla.

neilikka_ruusu_yellowmood_jolie pink2

Lemmestään ja lämmöstään huolimatta kevätaurinko tuo armottomasti esiin vähän kaikenlaista; esimerkiksi keittiön nurkkaan tammikuussa unohtuneet pähkinänmurut, hiukan kulahtaneen kodin, läpinäkymättömät ikkunalasit sekä kaikki talven suojissa asustelleet ihokarvat ja –huokoset.

sonya5000 (1) sonya5000 (3)

Jos olet malttamaton ja haluat jo lähdön kesään, tätäkin asiaa voi toki omilla toimillaan hieman edistää. Maalaa keittiön seinät, siivoa perusteellisemmin, hanki kesävaate, osta jäätelö kioskilta, käy uimassa luonnonvesissä, juo kahvit parvekkeella, haravoi ulkona tai hae torilta puntti kukkia. Niin käytännön spurteilla kuin tietoisilla pysähtymisillä kevään solinaan on kummasti sellainen vaikutus, kuin olisi tullut kääntäneeksi näkymättömästä kammesta kohti kukkeinta kesäpäivää.

nealsyardremedies_vartalonkuorinta_jolie_hannamarirahkonen2

Jolie-tiimissä olemme todenneet hyviksi konsteiksi kieriskellä kuorintavoiteissa, käydä kasvohoidossa ja sokeroinnissa, ja tupsutella hieman itseruskettavaa sääriin ja poskipäihin. Kaikki tämä on niin sanottua hemmottelevaa valmistautumista uuteen kesäelämään. Hehkeistä hehkeimmän kesäihon saat Jolie span uudessa May Lindstrom Skin –tuotteilla tehtävässä Jasmine Garden –kasvohoidossa. Suosittelemme lämpimästi, sillä holistisen hoidon yhteydessä saat kuntoon tarpeen mukaan myös kädet tai jalat. Jasmine Garden on paras mahdollinen lahjaidea vaikkapa äidille, ja jasmiinipuutarhasta on myös erityisen hyvä käydä kevään juhliin.

syreeni_yellowmood_hannamarirahkonen 2

Sokerointi on tehokas ja luonnollinen tapa poistaa ihokarvat hieman pidemmäksi aikaa, ja tervettä väriä kasvoille ja vartalolle luonnonmukaisella tavalla saat hyödyntämällä itseruskettavia tuotteita. Biosolis on kiitelty, miellyttävä ja luonnonkosmetiikkasertifioitu itseruskettava emulsio, joka tarjoaa välittömästi näkyvän, kauniin värin ruskettaen ihon ilman auringolle altistumista.

kukkia

Glow-efektiä kasvoille voi edesauttaa alunperin miesten hoitolasarjasta löytyvällä 66°30 Radiance Cycle kasvoseerumilla, joka on ihoa tehokkaasti kosteuttava, suojaava ja kiiltoa poistava tehoseerumi. Sen sisältämä luonnollinen sokerimolekyyli (erytruloosi) aktivoi ihon pintakerrosta progressiivisesti päivettymään. Kevyt luonnollinen päivetys raikastaa ilmettä samalla kun tehouutteet antavat energiaa väsyneelle iholle.
Tervetuloa Jolien kautta elämänne kesään kaunottaret – se on huomenna täällä!

Teksti Molla Jelkänen

Kuvat Hannamari Rahkonen, paitsi kuvat 2 & 7 Jutta Ruonansuu

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.