Mineraalimeikit
Mineraalimeikit ovat luonnollisista mineraaleista valmistettuja jauhemaisia meikkejä, jotka valmistetaan usein vähäisestä määrästä raaka-aineita. Ne sisältävät esimerkiksi luonnollisia pigmenttejä rautaoksideista, titaanidioksidia, sinkkioksidia ja micaa. Mineraalimeikit eivät sisällä vettä tai öljyjä, ja nesteettöminä ne tarvitsevat vähemmän muun muassa säilöntäaineita. Mineraalimeikkejä löytyy niin luonnonkosmetiikasta kuin tavallisesta kosmetiikasta.
Mineraalimeikeistä löytyy niin meikkipohjia, peitevoiteita, korostus- ja varjostustuotteita, puutereita, poskipunia kuin luomivärejä.
Kokeile mineraalimeikkejä herkälle tai herkistyneelle iholle
Luonnollisia mineraalimeikkejä suositellaan usein minimalisteille, sillä niukat raaka-ainelistat tekevät mineraalimeikkituotteista hyvin siedettyjä. Mitä vähemmän ainesosia on, sitä vähemmän on riskiä, että jokin ärsyttää herkkää tai herkistynyttä ihoa.
Mineraalimeikkipohja on kevyt ja hengittävä iholla, ja helpottaa siten ihon epäpuhtauksia ja tukkeutumista. Lisäksi mineraalit suitsivat ihon liiallista talineritystä.
Joskus ihon ollessa yliherkässä tilassa vaikkapa hormonaalisista syistä, meikin ainesosien kutistaminen voi olla hyödyksi. Esimerkiksi Alima Puren mineraalimeikkipohjassa ei ole lainkaan öljyjä tai aktivoivia raaka-aineita, jotka saattavat provosoida hermoavaa ihoa.
Mineraalimeikkejä suositellaan myös ihon probioottikuurin aikana
Monet Jolien asiakkaat ovat Esse Probiotic Skincaren käyttäjiä. Ihon ollessa kuntouttavalla tai ennaltaehkäisevällä probioottikuurilla, sopivaa ja kuuria häiritsemätöntä meikkituotetta voi olla joskus vaikea löytää.
Suosittelemme tuolloin yhteistyössä Essen kouluttajien kanssa joko Essen omaa kosteuttavaa meikkivoidetta, joka täydentää ihon probioottista hoitoa ja huolehtii ihon pH-tasapainosta, tai vaihtoehtoisesti ehkäpä maailman parasta Alima Puren Satin Matte Foundation -mineraalimeikkipohjaa.
Mineraalimeikki aurinkosuojana
Mineraalimeikkien sisältämät titaanidioksidi ja sinkkioksidi antavat jonkin verran luonnonmukaista aurinkosuojaa toimien fysikaalisina filttereinä. Ne heijastavat auringon UV-säteilyä pois iholta.
Ihon aurinkoaltistuksen kanssa ei kuitenkaan ole leikkimistä, joten jos haluat kokeilla mineraalimeikkipohjan toimivuutta aurinkosuojana, tuotetta tulee olla tasainen ja reilu kerros koko kasvoilla. Kannattaa olla hereillä ja seurata ihon reagoimista tarkasti.
Ihanimmat mineraalimeikit
SELLER
Alima Pure Satin Matte Foundation – Mineraalimeikkipohja
Alkuperäinen hinta oli: 37,90 €.32,22 €Nykyinen hinta on: 32,22 €. Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.Alima Pure Loose Mineral Blush -Poskipuna
Alkuperäinen hinta oli: 32,30 €.27,46 €Nykyinen hinta on: 27,46 €. Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.Uoga Uoga Mineral Eyeshadow with Amber – Mineraaliluomiväri
Alkuperäinen hinta oli: 14,10 €.11,99 €Nykyinen hinta on: 11,99 €. Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.Alima Pure Bronzer – Aurinkopuuteri
Alkuperäinen hinta oli: 33,30 €.28,31 €Nykyinen hinta on: 28,31 €. Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.Alima Pure Balancing Primer Powder – Tasapainottava Pohjustuspuuteri
Alkuperäinen hinta oli: 33,30 €.28,31 €Nykyinen hinta on: 28,31 €. Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.Pari vinkkiä mineraalimeikkien käyttöön
Mineraalimeikkipohjan levitys
Jauhemaista mineraalimeikkipohjaa laitetaan kasvoille kopauttamalla tuotetta ensin purkin kannelle. Mineraalimeikkipohja levitetään iholle isolla pyöreällä siveltimellä kevyesti pyöritellen. Jauheen voi sipaista hyvällä siveltimellä nopeasti ja helposti iholle ilman, että se jättää jälkeensä rajoja. Iholle jää kevyt ja silkkinen tuntu.
Jauhemaisesta mineraalimeikistä voi tehdä myös meikkivoiteen sekoittamalla jauhetta kosteusvoiteen tai öljyn kanssa. Taktiikka on ihanteellinen erityisesti erittäin kuivalla iholla sekä talvella, jos kaipaat meikiltäsi joustavaa voidemaista tunnetta.
Kiinnittääksesi mineraalimeikkipohjan ja lisätäksesi siihen kuultoa, voit suihkuttaa meikin päälle aavistuksen kasvovettä tai meikinkiinnitys- tai viimeistelytuotetta. Kosteus sitoo meikin ja parantaa sen kestoa.
Katso myös kosmetiikkavaikuttaja Miia Johanssonin vinkit mineraalimeikkipohjan tekemiseen.
Hanki kunnon työvälineet
Mineraalimeikeillä meikkaaminen on siten välineurheilua, että suosittelemme hankkimaan tarkoitukseen soveltuvat siveltimet. Hyvät työvälineet parantavat selvästi tekemisen mukavuutta, meikkipohjan lopputulosta ja samalla säästävät itse tuotetta.
Sivellin valitaan sen mukaan, toivotaanko peittävämpää vai kevyempää lopputulosta. Pienellä ja tiiviskarvaisella siveltimellä saadaan pigmenttisempi meikki, suuremmalla ja hajakarvaisella lopputulos on kevyempi.
Peittävä ja viimeistelty meikkipohja: Jolien suosituin mineraalimeikkisivellin on meikkipohjan työstämiseen ja laittamiseen tarkoitettu Alima Puren tasapäinen Flat Top -sivellin. Flat Topilla mineraalimeikistä tulee alle minuutissa peittävä ja viimeistelty.
Luonnollinen ja puolipeittävä meikkipohja: Alima Pure Foundation Brush on hyvä sivellinvalinta silloin, jos kaipaat kevyttä, puolipeittävää ja hyvin luonnollista meikkiä.
Helppo ja kätevä käyttää: Kabukisivellin on mineraalimeikkien kanssa yleinen sivellinmalli. Kabukisiveltimellä mineraalimeikkivoiteen pyörittely kasvoille sujuu helposti, ja sillä on kiva työstää meikkiä kasvoilla. Lisäksi kabukisivellin kulkee kätevästi mukana meikkipussissa lyhyen vartensa ansiosta.
Parhaat siveltimet mineraalimeikkipohjan levitykseen
Alima Pure on maailman paras luonnollinen mineraalimeikkisarja
Alima Pure on luonnonkosmetiikan mineraalimeikkisarja Yhdysvalloista, jonka suosio Joliessa on ollut vertaansa vailla. Aliman valikoimassa on sekä loistavia meikkipohjatuotteita että upeita ja hienostuneita värimeikkejä.
Aliman Satin Matte Foundation -mineraalimeikkipohjan valtteja ovat erinomaisuus ja helppous. Brändillä on yksi kaikille ihotyypeille sopiva meikkipohja, jonka sävyskaala on laaja ja taitavan yksityiskohtainen. Eri ihonsävyjen nyanssit on huomioitu täydellisesti, ja meikkipohjasta löytyy oikea väri jokaiselle iholle.
Alima Purella on myös kasvojen muotoiluun ja korostamiseen sopivia hybridituotteita: esimerkiksi aurinkopuuteri, poskipunia ja korostusvoide. Tuotteiden pehmeä jauhemainen koostumus tekee niistä ihania käyttää myös kesällä ja urheillessa.
Alima Puren mineraalimeikkien INCIt ovat lyhyitä ja koostumukset laadukkaita ilman synteettisiä ainesosia. Luonnonmineraaleista koostuvat jauhemaiset mineraalimeikit antavat kaikille ihotyypeille luonnollisen ja puolimatan lopputuloksen. Kevyestä kuulaudesta huolimatta meikkien runsaspigmenttisyys tasoittaa ihon värin ja peittää tarvittaessa tehokkaasti.
Mineraalimeikkipohjan sävyn valinta
Lue vinkkimme, joilla löydät juuri sen oikean sävyn maailman parhaasta Alima Puren mineraalimeikkipohjasta. Näin valitset oman sävysi!
Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?
Tilaa uutiskirjeemme.
Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.