Yleinen

Uudistuneita koostumuksia – Mia Höytö Cosmetics

01.10.2014, Nina Tawast

Juhlimme yhdessä Mia Höytö Cosmeticsin kanssa kotimaisen luonnonkosmetiikan kampanjakuukautta lokakuussa. Tuotteet tuovat väistämättä pimenevään ja viilenevään syksyyn hieman Valoa, Lumousta, Unelmia, Ihanuutta, Silkkiä, Säihkettä ja Pumpuliakin.

HÖYTÖ4

Mia Höytö Cosmetics -tuotteet kehitetään ja valmistetaan Suomessa. Sarja hyödyntää paljon siemenöljyjä ja kasviuutteita, joiden koti on sitkeän pohjolan luonnossa. Pohjoisen luonnon antimista tuotteisiin on ammennettu ravintorikkainta parhaimmistoa: muun muassa tyrniä, mustaherukkaa, kauraa ja koivunmahlaa.

HÖYTÖ3

Mia Höytö Cosmetics ravitsee vaativaakin ihoa hellästi mutta tehokkaasti. Mia kehittää tuotteidensa koostumukset rakkaudella ja tinkimättömällä intohimolla, ja niinpä kolmen tuotteen koostumusta on nyt syksyn tullen päivitetty entistäkin hoitavammaksi. Unelma Intensive Moisturising Creamiin, Ihana Moisturising Creamiin ja Silkki Body Creamiin on lisätty antioksidanttipitoista rosmariiniuutetta, joka on omiaan rauhoittamaan ihoa. Atoopikkoasiakkaamme ovat myös raportoineet jo pitkään erityisesti Silkki Body Creamin erinomaisesta, lempeästä ja tehokkaasti hoitavasta koostumuksesta.

HÖYTÖ2

Jolieen ovat saapuneet nyt myös matkakokoiset pakkaukset Unelma- ja Ihana-kosteusvoiteista. Nappaa suosikkisi mukaan pesupussukkaasi tai kokeile tuotteita kätevästi.

Mia Höytö Cosmetics -kasvotuotteen ostajalle Jolie shopissa ja webshopissa matkakokoinen Unelma– tai Ihana-voide kaupan päälle. Tarjous on voimassa 31.10. saakka.

HÖYTÖ7

Kuvat Jolie

Huivi naapuristamme Arelasta.

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.