Toimitus

Jolie shopin joulun avajaiset la 2.12. & Make Your Own – Jolie box

01.12.2017, Jolie

Punavuoren putiikkimme menee remonttiin loppiaisena, jonka vuoksi Jolie shop on suljettu 6.-8.1.2018. Niin kaunis kuin valkoinen lautalattiamme onkaan, nykyisillä asiakasmäärillämme se ei menesty ja joutuu siirtymään kauniiden muistojen joukkoon. Jolie shopiin on luvassa ensi vuonna valko-pastellisen söpöyden sijasta hieman kypsempää, urbaania tyyliä, onhan myymäläkin jo hiljalleen kasvamassa yhä mainittavampaan naisen ikään. Samalla toimistomme muuttaa uusiin rauhallisiin tiloihin Fredalle.

Nykyisessä kuosissaan Jolie shop ehtii kuitenkin juhlia vielä joulua ja uutta upeaa alkavaa vuotta, ja siksi toivotamme kaikki ihanat Jolien ystävät juhlistamaan joulukauden avajaisia tulevana lauantaina 2.12. Jolie shopissa pöydät ja hyllyt notkuvat toinen toistaan houkuttelevampia ja huumavampia luonnonkosmetiikkalahjoja valmiissa paketeissa ja ilman. Pre Christmas Sale takaa ystävälliset hinnat, sillä valikoimasta saa 7.12. saakka -15% joululahja-alen.

Piipahda glögille ja luonnonkosmetiikalta tuoksuvaan joulun tunnelmaan. Jolie shopin tytöt taikovat mukaasi lämmintä joulumieltä ja parhaat paketit. Tarjolla on myös varsinainen custom crush, nimittäin Make Your Own – Jolie box -pöytä.  Pöydästä on lupa rakentaa hulluun 20 euron hintaan räätälöity yksittäinen Jolie box. Hintaan kuuluu kaksi vapaavalintaista samplea, kaksi täysikokoista tuotetta ja kaksi mini/matkakokoista tuotetta. Pöydässä myymme valikoimasta poistuvia tuotteita, limited edition -tuotteiden häntiä sekä myös ei-normaalisti-valikoimaamme kuuluvia luonnonkosmetiikan huippuyksilöitä kertakaikkisen edullisesti. Make Your Own – Jolie box on saatavilla vain Jolie shopista.

Jolie shop on avoinna joulukauden aikana arkisin klo 11.00-19.00 ja lauantaisin klo 10.00-16.00. Itsenäisyyspäivänä ja sunnuntaisin lepäämme. Aaton alla lauantaina 23.12. olemme avoinna tavalliseen tapaan klo 10.00-16.00. Joulunpyhinä Jolie shop on suljettu. Emmi palvelee Jolie shopissa taas välipäivinä normaalisti klo 11.00-19.00. Lämpimästi tervetuloa!

avatar
  Ilmoitukset kommenteista  
Ilmoita

Tilaa Jolien uutiskirje

Saat 10%-alennuskoodin heti sähköpostiisi!

Back to top

Sivustomme käyttää evästeitä tai vastaavaa teknologiaa erilaisten toimintojen toteuttamiseen, asiakkaan tunnistamiseen, personointiin sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kohdentamiseen. Voit lukea tarkemmin evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteestamme. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.