Yleinen

Jolie kolme vuotta – valikoidut Iroisien tuotteet -30 %

04.06.2015, Hannamari Rahkonen

Juhlaviikkomme on jo täydessä hulinassa ja on ollut ilahduttavaa miten aktiivisesti olette osallistuneet sen riemukkaaseen kulkuun – kiitos ihanat ystävämme! Jolien mintunvärisellä pakkaustehtaalla riittää säpinää silkkipaperien viuhuessa kosmetiikkapurnukoiden ympärille ja suloisten boksiemme täyttämisessä. Voitte olla varmoja, että sujautamme jokaiseen pakettiin lämpimän halauksemme.

Iroisie oli Jolien ensimmäinen maahantuoma sarja ja tänään hellimme teitä tämän helmenvalkoisiin vaatteisiin ja kimaltelevan kultaisiin yksityiskohtiin verhotun sarjan ylellisillä purnukoilla. Iroisien tuotteiden pääraaka-aineet ovat peräisin merenpinnan alapuolelta. Merilevät elävät varsin haastavissa ympäristöissä ja kykenevät kehittämään itsellensä suojan kylmyyttä, kuivuutta, hapen puutetta ja UV-säteilyä vastaan, joten niiden viisaudessa ja voimassa piilee erittäin rikas ravinteiden ja mineraalien lähde ihollemme. Paitsi, että merilevät sisältävät hurjasti mineraaleja, ne auttavat myös ihoa pitämään kosteustasapainonsa erittäin tehokkaasti. Vain puhtaimmassa mahdollisessa merivedessä kasvaneet levät kelpaavat Iroisielle, ja ne poimitaan tuotteita varten käsin.

Tarjoamme teille -30 % täsmäalennuksen seuraavista luksusluonnonkosmetiikan helmistämme:

Iroisie_Jolie_HannamariRahkonen_yellowmood_cosmetic_organiccosmetic 2

1. Iroisie Le Sérum Précieux -seerumi

Tämä kuningatarseeruminkin tittelin saanut kaunokainen pitää sisällään antioksidanttisesti vaikuttavien merilevien lisäksi myös karpaloöljyä sekä eteerisiä öljyjä. Seerumin fluidimainen koostumus on juoksevan ohut eikä laisinkaan raskas ja rasvainen, joten se sopii varsin hyvin kesähipiälle. Tinkimättömissä, laadukkaissa ja merellisissä raaka-aineissa on rehellinen luksuksen ja tehon tuntu – valtaosa tämän kuningatartuotteen testaajista kehuukin sitä erinomaiseksi. Runsas korjaavien antioksidanttien määrä tekee seerumista ihanteellisen kumppanin stressaantuneelle tai hormonitoiminnan oikuista oirelevalle iholle.

Iroisie_Jolie_HannamariRahkonen_yellowmood_cosmetic_organiccosmetic 4

2. Iroisie Masque de beauté -kauneusnaamio

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, joista tunnetuin ja ennen kaikkea kuvaavin lienee limettihillo. Sitruksisen karkkinen naamio on tuoksumaailmaltaan kesän raikkaimpia vaihtoehtoja, jonka kirkastavat vaikutukset eivät jää sen liiemmin kakkoseksi tuoksun rinnalla. Elinvoimaisen ja vakuuttavan kauneusnaamion koostumuksesta on työstetty erittäin hyvin levittyvä, jonka ansiosta sitä voi käyttää kerrallaan pieniä määriä. Tehoaineet imeytyvät iholle sukkelasti ilman kiristävää kalvoa. Kirkastava ja virkistävä naamio-oodi voidaan sirkutella verenkiertoa stimuloivan neidonhiuspuun, epäpuhtauksia vastaan taistelevan mintun ja vapailta happiradikaaleilta suojaavan merilevän suuntaan.

3. Iroisie Créme Gommante Visage -kuorintavoide

Iroisien kuorinta on koostumukseltaan kerrassaan täydellinen Suomen ilmastoon. Pehmeän kuorintavoiteen avainraaka-aineina toimivat merivesi ja bambunvarsi. Merivesi sisältää suuren määrän mineraaleja tasapainoisessa suhteessa ja auttaa aktivoimaan soluaineenvaihduntaa. Bambunvarsi sen sijaan tarjoaa yhden kasvikunnan pienimmistä kuorivista jyväsistä, jossa yhdistyvät tehokkuus ja hellävaraisuus. Rae on pientä ja tiheää, ja hienostuneen hento tuoksu viestii todella hellävaraisesta ylellisyystuotteesta. Kuorinta soveltuu kaikille ihotyypeille. Tehokas kuorinta tasoittaa juonteita ja palauttaa ihon elinvoimaa tehokkaasti, tekee siitä kirkkaamman värisen ja pehmeämmän.

Mikäli et pääse noutamaan omia Iroisie -helmiäsi Jolie shopista Uudenmaankadulta, voit piipahtaa ajan kanssa Jolie webshopissamme, näppäillä tilaukseeni koodin ”iroisie30″ ja nautiskella vaikka kahvikupposen siinä sivussa.

Kuvat Hannamari Rahkonen

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.