Eevis Liedeksen 10 suosikkia

Kauneusvaikuttaja Eevis Liedes on meikkaaja ja kauneustoimittaja, joka tallentaa ammattilaisen tarkalla otteella rakastetuimmat purkit Cream Files -kauneussivustolle. Arkistoissa vilahtelee trendejä ja ylellisyyttä, mutta etenkin niitä arjessa parhaiten toimivia tuotteita.

Eevis pyydetään paikalle, kun julkisuuden valokeilassa paistattelevat artistit ja esiintyjät haluavat raikkaan ja kuulaan ihon, jonka luomisesta onkin tullut hänen tavaramerkkinsä meikkirintamalla. Eeviksen kädenjälkeä nähdään lehti- ja mainoskuvauksissa sekä kouluttajana niin Suomessa kuin ulkomaillakin, ja hänelle on kertynyt kokemusta myös kansainvälisten muotiviikkojen meikkitiimissä.

Nyt Eevis esittelee 10 suosikkia Jolien valoikoimista, joista hän on ollut viime aikoina erityisen innoissan. “Jokainen löytyy tällä hetkellä omasta käytöstäni, osasta kokemusta on jo useamman purkin verran. Joukossa on sekä ihonhoidon että värikosmetiikan suosikkeja. Alta löydät kuvailuni jokaisesta tuotteesta. “

Tutustu ja kokeile ammattilaisen vinkkaamat huipputuotteet ihonhoitoon ja meikkiin!

Patyka Brightening Micro-peeling Essence

Hedelmähappoja sisältävä hoitoneste kuorii ja uudistaa ihoa, auttaa kosteuspitoisuuden ylläpitämisessä, kirkastaa ihon sävyä sekä hoitaa pigmenttimuutoksia – melkoinen monitoimituote! Geelimäinen hoitoneste tuo samealle, auringon kuivattamalle ja kesää juhlineelle iholle uutta elinvoimaa ja hehkua. Merilevä kosteuttaa ja sitoo ihoon kosteutta, viisi erilaista hedelmähappoa uudistaa ja hyaluronihappo täyteläistää ihoa. Hoitoneste taputellaan kuiville kasvoille ennen seerumeita ja voiteita. Sen koostumus on ihanan pehmeä ja tuoksu ylellisen hedelmäinen. Parhaimmillaan hoitoneste on iltaisin kun se saa rauhassa korjata auringon aiheuttamia vaurioita iholla. Normaali, rasvoittuva ja paksuhko iho voi käyttää tuotetta joka ilta. Herkkiksen kannattaa kokeilla riittäisikö kaksi tai kolme kertaa viikossa. Omalle iholleni jälkimmäinen tahti sopii täydellisesti.  

Patyka Radiance Regenerating Serum

Lisää hehkua iholle tarjoilee Patykan kirkastava seerumi. Rakastuin tuotteeseen viime keväänä kun huomasin ihossani selvän eron kirkkaudessa ja tasaisuudessa sen ansiosta. Vesimäisen ohut seerumi myös kosteuttaa tehokkaasti ja tarjoaa janoiselle iholle heti helpotuksen. Seerumin aineosat on valittu suojaamaan ihoa ympäröiviltä stressitekijöiltä kuten ilmansaasteilta ja UV-säteiltä sekä stressin ja väsymyksen aiheuttamilta vaurioilta. Japanilaisen pagodipuun uute vahvistaa ihoa ja auttaa taistelemaan oksidatiivista stressiä sekä ilmansaasteita vastaan. Hyaluronihappo ylläpitää hyvää kosteustasapainoa ja silottaa ihon pintaa. Merilevän oligosakkaridit lisäävät kollageenin tuotantoa, ruokkivat ihon hyviä bakteereja ja vahvistavat ihon rakennetta. Kofeiini vilkastuttaa ihon aineenvaihduntaa ja helpottaa turvotusta. Antioksidanttirikas seerumi sopii jokaiselle ihotyypille, joka kaipaa ihoonsa lisää kirkkautta. Raikkaan tuoksuinen seerumi jättää iholle myös ihanan raikkaan tunteen.  

Urang Pink Everlasting Ampoule

Tehotiivistettä on kuvailtu vaaleanpunaiseksi unelmaksi ja se on kuvailuna mielestäni oikein osuva. Ihoa napakoittava, kosteuttava ja siloittava tiiviste sopii erinomaisesti ikääntyneelle, herkälle, epätasapainoiselle tai kuivalle iholle. Ikääntymisen merkkejä hoitaa ja hidastaa immortelle eli italianolkikukka, joka tehokkaasti rauhoittaa ihoa, hoitaa esimerkiksi muodostuneita arpia ja kiinteyttää veltostunutta ihoa. Seerumi sisältää myös gotu kolaa, jolla on samankaltaisia, ihon ikääntymistä tehokkaasti ehkäiseviä vaikutuksia. Kolmikko täydentyy kvinoaproteiinilla, jolla myös on kyky uudistaa, kosteuttaa ja kiinteyttää ihoa. Geelimäinen seerumi levittyy iholle upeasti ja iholle tulee heti raikas, selvästi kosteutettu tunne. Iho on selvästi rauhallisempi ja tasapainoisempi seerumin ansiosta. Tuoksu on hennon kukkainen.  

Urang Cactus Oasis Cream Light

Kosteusvoiteet on tuotekategoria, josta en ole pitkään aikaan löytänyt itselleni suursuosikkia – kunnes sain kesällä kokeiluun Urangin uutuuden. Cactus Oasis voiteen koostumus on täydellisen raikas ja ohut, mutta kosteustehot ovat silti maksimissaan. Nopeasti imeytyvä koostumus on ihana ja kerrostuu hyvin muiden hoitotuotteiden kanssa. Kaktusuutetta, keramideja ja skvalaania sisältävä voide kosteuttaa, tasapainottaa, rauhottaa ja vahvistaa ihoa. Iho on selvästi tasaisempi voiteen ansiosta. Kosteusköyhä, ikääntynyt ja kuiva iho hehkuu innosta tämän purkin äärellä sillä voiteen kosteuttavat ominaisuudet ovat omaa luokkaansa. Myös rasvoittuva ja sekaiho pitää tästä voiteesta sen kevyen koostumuksen ansiosta. Tämä on ihana kosteusvoide meikin alle, sillä meikki levittyy sen päälle kauniisti ja ihossa säilyy upea kuulaus.  

Absolution Le Masque Repulpant

Olen pitkään toivonut erästä ammattilaiskäyttöön tarkoitettua Absolutionin kasvonaamiota kuluttajan ostettavaksi ja tuntuu, että toiveisiini on tällä naamiolla vastattu. Absolutionin mukaan naamio on ennen tunnettu nimellä Le Soin Repulpant, mutta tuntuu että uudessa olisi kuitenkin eroa vanhaan – pelkästään positiivisesti! Tästä naamiosta tulee ehdottomasti kylppärikaappini vakiotuote, sen verran selvästi se kosteuttaa, silottaa ja kirkastaa ihoa. Naamio on erinomainen hetkiin kun iholleen haluaa intensiivistä kosteutta, pehmeyttä ja kuulautta – huonosti nukuttu yö tai pitkäksi venynyt ilta ovat vain muutamia esimerkkejä tilanteista, joissa tähän tuubiin kannattaa tarttua. Runsas yhdistelmä kasvivesiä ja -öljyjä kosteuttaa, ravitsee ja hoitaa ihoa. Naamio levitetään puhtaalle iholle, annetaan vaikuttaa vähintään 10 minuuttia ja huuhdellaan vedellä. Parhaimmillaan naamio on mielestäni aamuisin, erityisesti ennen meikkiä, sillä iho on sen jäljiltä ihanan sileä ja tasainen.  

True Organic Undercover Agent Deodorantti

Arjen perustuotteista on aina ihana löytää uusia suosikkeja. Pitkästä aikaa vaihdoin deodoranttia ja tykästyin tähän True Organicin klassikkoon. Deodorantin tuoksu on mieto, eikä häiritse muita tuoksuja kuten hajuvettä. Se on myös raikas ja täysin unisex. Kainalot pysyvät raikkaina ja epämiellyttävät tuoksut poissa. Dedorantti ei sisällä alkoholia ja se soveltuu herkällekin iholle.  

 

Mádara Skin Equal Soft Glow Foundation

Tämä suosikki ei varmasti tule kenellekään yllätyksenä, sen verran usein olen Skin Equal -meikkivoidetta hehkuttanut. Jos etsit syksylle heleyttävää ja raikasta meikkivoidetta, voit lopettaa etsinnän – kokeile tätä! Meikkivoide peittää kivasti punoitusta ja epätasaisuutta. Viimeistely iholla on kuulas ja kaunis, mutta ei rasvainen tai liian kiiltävä. Olen pitänyt meikkivoiteesta kaikilla ihotyypeillä ja se säilyttää kauniin kuulautensa iholla koko päivän! Meikkivoiteessa on kevyt aurinkosuojaus kertoimella 15, joka helpottaa arjessa auringolta suojautumista. Omassa käytössäni on kulunut jo useampi pullo, töissä vielä useampi.

Couleur Caramel Caramel Compact Bronzer

Toukokuun lopussa esittelin teille erittäin tyylikkään paluun tehneen Couleur Caramelin. Lue juttu ranskalaisesta sarjasta jos meikkipussisi kaipaa timanttisia luonnonkosmetiikan meikkejä. Omaan käyttööni on kesän ajaksi jäänyt monta esittelemääni suosikkia, yksi niistä on mattainen aurinkopuuteri. Samettisen pehmeä puuteri levittyy iholle hyvin ja tasaisesti. Saat helposti kerrostettua tuotetta, eikä kerralla tule liikaa. Sävyjä on myös useita joista valita. Oma suosikkini on ollut sävy 25, jossa on hyvä kultaisen ja punertavan tasapaino. Se antaa iholleni kauniin luonnollisen aurinkoisen hehkun.  

Ere Perez Vanilla Highlighter – Falling Star

Ere Perez löytyy nyt myös Jolien valikoimasta! Vanilla Highlighter on ollut monen vuoden suosikkini ja sitä olen käyttänyt kotona ja töissä jo pitkään. Voidemainen highlighter taikoo iholle kauniin hehkun, ilman selvää hilehippua. Voide levittyy kauniisti sormin taputellen. Sävy Falling Star on suosikkini, siinä on hyvä sekoitus sampanjaisuutta, viileyttä ja roosaa – sävyä on ehkä vaikea kuvailla, mutta se sopii todella kauniisti monelle ihonsävylle! Voide ei ole tahmea tai rasvainen vaan asettuu iholle saumattomasti. Taputtelen tätä reippaasti kasvojen korkeimpiin kohtiin ja näin loppukesän lämmön jatkuessa vielä solisluulle ja olkapäihin tuomaan hehkua.  

Alima Pure Cream Blush

Alima Puren voidemainen poskipuna on ihana! Omassa meikkipussissa sävy Blossom on viihtynyt pisimpään, mutta valikoimassa on upeat sävyt oikeasti kaikille ihonsävyille. Blossom on kaunis yhdistelmä vaaleanpunaista ja persikkaa ja sopii yhdistelmänsä puolesta useimmille. Crush on intensiivinen marjainen sävy, joka on erityisen kaunis tummalla iholla. Pulse on reipas oranssi, joka heleyttää ruskean ihon sekunneissa. Wink on pehmeä koralli, joka on kauniin harmoninen vaalealla iholla. Koostumus on pehmeä, ei kuitenkaan rasvainen, ja levittyy hyvin. Kokeile levitykseen sormia, sivellintä tai meikkisientä.  

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.