Yleinen

Jolien Kesäkauneusviikko 2014: “Kesäkasvojen kosteutuksesta – myytit ja totuudet”

25.06.2014, Jutta Ruonansuu

Kaunista kesäpäivää, siskot! Eilen puhuttiin kesävartalonhoidosta, tänään jutellaan kesäkasvoista ja niihin liittyvistä myyteistä.

nelliteppo

Kysymys 1: “Iho on kesällä kiiltävä ja vähän epäpuhdas – ei kai siihen nyt enää enempää voidetta voi laittaa?”

Päivittäin putiikkiimme ovesta astuu sisään kaunottaria, joiden iho on kuulemma rasvoittunut ja kiiltänyt helteillä niin kovasti, etteivät he enää ole enää hetkeen uskaltaneet käyttää päivävoidetta laisinkaan. Seurauksena on “tavallaan-kuiva-ja-samalla-ärsyttävän-rasvoittuva iho”. Tuttu juttu.

Kun iho ei saa ollenkaan vesikosteutta, sen pinta kuivahtaa (auringon suosiollisella avustuksella etenkin). Kuivan pinnan alle alkaa tylsimmässä tapauksessa kerääntyä epäpuhtauksia ja kesätukkeumaa. Kun epäpuhtaudet eivät pääse ulos vaan jäävät kuivan pinnan alle jumittamaan, ne tulehtuvat. Lopputuloksena on epämääräistä röhelöä ja näppylää. Useimmiten tämä ilmiö tapahtuu hormonaalisista epätasapainoista viestivällä alueella, eli leuassa ja suun ympärillä. Lopputuloksena on tilanne, jossa ei oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä.

Asia ratkeaa ainoastaan yhdellä tavalla. Päiväoiteella, jossa on riittävästi vesikosteutta mutta vain vähän rasvaa. Yöllä voi sitten antaa iholle ravitsevampaa voidetta tai öljyä, kiiltely kun ei kauneusunia haittaa. Kannattaa uskaltaa rohkeasti valita yöksi öljymäisiä ja rasvaisempiakin tuotteita, koska olipa ihotyyppi mikä tahansa, ilman monipuolista rasvahappohellintää ei ihon pinta pysy pehmeänä.

Kesäpaketiksi rasvoittuvalle, sekaiholle sekä normaalille iholle suosittelemme Iroisien raikkaan minttuista Le Soin botaniqal lissant-voidetta, joka jättää ihon mattaiseksi ja kosteuttaa ilman rasvaa. Iltaisin kannattaa sivellä kasvoille Le sérum precieux -seerumi, joka on koostumukseltaan fluidimainen mutta sisältää silti ravitsevaa öljyä. Näin iho saa sekä vesikosteutta että tarvitsemiaan rasvahappoja. Sekä hemmottelua! Paketin voit tilata tästä.

iroisie2

Kysymys 2: “Miten osaan valita oikeanlaisen päivävoiteen?”

Koska meillä vuodenajat vaihtuvat radikaalisti, vaihtuvat myös ihon käyttäytymismoodit. Iho, joka on keskitalvella rutikuiva, voi hyvinkin olla keskikesällä huomattavankin rasvainen. Oikeanlaisen voiteen valitseminen voi tuntua kesällä vaikealta.

Kesää kohti mentäessä päivävoide kannattaa yleensä päivittää astetta kevyempään emulsioon, joka antaa iholle edellistä voidetta enemmän vesikosteutta mutta on rasvan suhteen huomattavasti kevennetympi. Paras vaihtoehto on aina omistaa voide ja päiväkäyttöön sopiva öljytön seerumi, joista voi sekoitella kulloinkin tilanteeseen sopivan konsentraation.

Kesälläkään siis ei tarvitse olla kiiltelevä rasvanaama, tilanteeseen on kyllä olemassa helpotus! Liian rasvainen voide keskikesällä on myös pintakuivuuden ohella tehokas tukkeuttaja, sillä liian paksu voide yhdistettynä hikoiluun ja kosteampaan ilmanlaatuun ei tee hyvää. Oikea koostumus voiteessa on siis olennaista, niin kesällä kuin talvella.

Aina kuivahkosta normaalille ja hieman kiiltelevälle sekaiholle Patyka tarjoaa ratkaisuksi antioksidanttipitoista Supreme defence fluidia, jota voi ihon kunnosta riippuen käyttää joko seerumin tapaan voiteen alla tai sellaisenaan. Yöksi kannattaa valita ravitseva Patykan Biokaliftin Repair Face cream, joka uudistaa ihoa aurinkoisten päivien jälkeen. Voidetta ja fluidia voi jälleen kerran sekoitella tarpeisiin sopivaksi mikstuuraksi. Paketin voit tilata tästä.

patyka5

Kysymys 3: “…eli siis mitä eroa on emulsiolla ja voiteella?”

Useimmista ihonhoitolinjoista löytyy aina kaksi vaihtoehtoa päivävoiteeksi, voide ja emulsio (fluidi). Voiteessa on aina enemmän rasvaa kuin emulsiossa. Niinpä emulsiossa lukee usein suositus “sekaiholle”, kun taas voidepurkin kyljessä on merkintä “kuivalle iholle”, joskaan näitä ei kannata aina aivan sokeasti noudattaa. Ellei ole perehtynyt ihonhoitoon, ei kaikkea voi tietää ja niinpä myös usein tulee valinneeksi omalle ihotyypilleen vääränlaisen koostumuksen. Kaiken lisäksi voi tuntua, että ikioman ihon ja sen tilanteen arviointi on hankalaa, sillä päivästä toiseen takaisin katsoville kasvoille tulee tunnetusti aika sokeaksi. Kannattaa siis aina kysyä, ellei tiedä – tyhmiä kysymyksiä ei meidän putiikissamme ainakaan ole olemassa! Jolien ihonhoitokonsultaatio on myös oivallinen keino päästä perille ihonsa tarpeista, autamme sinua mielellämme.

Miten sitten osaa valita itselleen optimaalisen voiteen? Koska suosikkisarjasta useimmiten löytyy sekä emulsio että voide, on usein helpointa pitäytyä tutussa brändissä mutta päivittää voiteen tuhtiutta sopivammalle tasolle, eli kesätapauksessa voiteesta emulsioksi. Tämä on metodi, joka on turvallinen myös verkkoshoppailijalle. Ja jos tekee kevennystoimenpiteen päivävoiteessa, kannattaa yövoiteen kanssa kuitenkin pysyä tarkkana. Kultainen keskitie on monesti paras, niin myös kasvovoiteiden valinnassa.

Rasvoittuvalle ja sekaiholle suosittelemme lämpimästi Absolutionin Creme de l’Homme -voidetta. Vaikka voide on teoriassa brändätty miehille, se on yhtä unisex kuin sarjan muutkin voiteet – nimen ei siis kannata antaa hämätä. Tuoksu on raikkaan yrttinen ja koostumus unelmankevyt. Koostumus pitää ihon mattaisena. Alle suosittelemme kirkastavaa La Solution Eclat -seerumia, joka kirkastaa ja kosteuttaa ihoa – onpa tuote tunnettu myös meikkaajien keskuudessa pohjatuotteena pikakaunistavan efektinsä ansiosta. Jos ihosi on kovasti kiiltelevää sorttia, pärjäät päivisin pelkän seerumin voimin. Paketin voit tilata tästä.

abso3

Kysymys 4: “..mitä jos minun kasvoni eivät kiilläkään?”

Poikkeukset vahvistavat säännön. Vaikka ihon rasvoittuminen kesällä onkin aika yleinen ilmiö, on joukossamme silti kuivaihoisia, joilla tilanne pysyy samana tai jopa pahenee auringon porottaessa. Jolien tiimistäkin löytyvät kaikki mahdolliset ihotyypit. Jos iho ei ole rasvainen kesälläkään, niin silloin kannattaa ja voi toki aivan hyvin pysyä samassa voiteessa kuin talvellakin. Kevennysbuumiin ei tarvitse suin päin lähteä mukaan, vaikka ystävät vaihtaisivatkin voiteet emulsioihin.

Kuivan ihon kesäpaketiksi suosittelemme Absolutionin Creme du Jour -voidetta, joka on emulsiomaisesta koostumuksestaan huolimatta hyvin hoitava. Joukkoon voi blendata vesikosteuttavan Anti-soif -seerumin, joka sisältää valtavasti after sun -raaka-aineenakin tunnettua aloe veraa. Jos ihosi ei ole erittäin kuiva, voit käyttää päivisin pelkkää seerumia tai kevyttä yhdistelmää, iltaisin kannattaa kasvoille sivellä molemmat. Paketin voit tilata tästä.

absopaketti2

Kysymys 5: “Entä se öljyseerumi?”

Hyvä kysymys. Kyllä, öljyseerumi on hyvä pitää yöllisissä ihonhoitorutiineissa mukana kesälläkin, vaikka iho rasvoittuisikin päiväsaikaan.

Edellämainittujen seerumeiden lisäksi suosittelemme lämmöllä Patykan korjaavaa yöseerumia, joka sisältää paitsi vakuuttavan kavalkadin aromaterapeuttisia vaikutuksia, myös paljon ihoa korjaavia raaka-aineita. Myös Absolutionin monipuolinen Addiction-öljy tuo öiseen ihonhoitoon runsaasti lisäbuustia kaikille ihotyypeille. Mitä monipuolisempi on peilikaappisi sisältö, sitä enemmän sinulla on pelivaraa. Kun omistat voiteen, vesimäisen seerumin sekä öljyn tai öljyseerumin, saat tuotteista sekoiteltua kulloiseenkin päivään sopivan kokonaisuuden.

abso5 eevamäkiranta2

Paketit ovat myynnissä sekä verkkokaupassa että Uudenmaankadulla putiikissamme tämän Kesäkauneusviikon ajan. Lämpimästi tervetuloa hakemaan vinkkejä kesäihonhoitoon ja noutamaan juuri sinulle sopivat tuotteet!

*

Ensimmäisestä kuvasta Jolien tiimii kiittää Nelli Teppoa, viimeisimmästä kuvasta puolestaan Eeva Mäkirantaa. Olette mukana Jolien Kesäkauneus-valokuvakilpailussa! Tuotekuvat Jolie.

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
2 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Mari Vee
Mari Vee
9 years sitten

Nämä kauneusjutut on aivan mahtavia! Rakastan itseni hemmottelua ja ihonhoitoa ja minulla on käytössä nykyisin vain teiltä saamaa laatukosmetiikkaa (Patyka, absolution ja iroisie + meikeissä zuii ja silkkipuuteri). Noilla tuotteilla on ihana hemmotella ihoa ja mieltä. Luen näitä juttuja aina yhtä innolla ja tietysti odotan tuttuja kuviakin…. Tuli kilpailusta mieleen, että miten on käynyt synttäriarvonnan? Onko voittajat jo valittu? En ole kommettikentistä löytänyt voittajaa ja salaa toivon, että arvonta voisi vielä koitua onnekseni. Ihania kuvia ja mahtavaa luettavaa! Olen niin onnellinen kun saan nyt ensimmäisellä lomaviikolla täällä mökillä lukea huippujuttuja ja hemmotella itseäni luonnon helmassa. Sateinen sääkään ei niin harmita… Lue lisää..

Mari Vee
Mari Vee
9 years sitten

Minä vielä… Käytän päivisin kasvoille sekoitusta, joka koostuu Absolution La Crème de l’Homme voiteesta, Anti-Soif seerumista, Energie seerumista ja Controle seerumista. Ihoni kun on pintakuiva sekaiho, jossa kuitenkin hormoninäppylöitä välillä enemmän ja välillä vähemmän ja myös ihohuokoset ovat joistain kohtaa hieman suuremmat. Tuo sekoitus on toiminut minulla hyvin, koska en osannut aina päättää minkä seerumin voiteeseen sekoitan ja kaikissa seerumeissa on ihana vaikutus iholleni. Ihoni kun on myös hieman herkkä ja minulla on muutamat pigmenttilaikutkin niin siitäkin syystä olen valinnut nuo kaikki seerumit. Ja tuo ns miestenvoide on ihan unelma iholleni. Öisin käytän iholleni samaa sekoitusta seerumeista, mutta jätän voiteen… Lue lisää..

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.