Pohjoisen suunnalla on ollut havaittavissa hetkellistä uskon loppumista elämän hyvyyteen. Lähipiirissä tapahtuneet ikävät sattumukset ovat lyöneet aika ison varjon muutoin niin iloisen kesän ylle. Ilon tilalla on nyt hetkellisesti suurta huolta ja surua. Ajatukset laukkaavat pitkin poikin ja ne ovat muodostaneet mielessä jättimäisen mustan möykyn, josta ei saa kiinni.
Mielessäni toitotan itselleni sitä samaa mitä aina: kyllä asiat järjestyvät, niin ne aina tekevät. Silti viime päivinä olen ajatellut etteivätkö nämä vastoinkäymiset koskaan lopu. Eikö mikään riitä?
Onneksi yksi asia on varmaa. Vaikka maailmassa kaikki muu menisi hieman takamukselle niin miniperheeni on rakkainta maailmassa. Sen ajatteleminen saa onnelliseksi. Toivotaan, että nämä hetkelliset surun varjot käyttäytyisivät kuin myrskypilvet ja menisivät pienen jyrähtelyn jälkeen ohitse. Olisin valmis kohtaamaan jo sen auringon.
Voimia sinulle ihana ja valoisa Hannamari. “Mikään vaihe ei voi mennä hukkaan/kyyneleetkin puhkeavat kukkaan/vaikkei silmä vielä nähdä saata/tuskakin on toivon kasvumaata”
Kiitos liikuttavista sanoistasi Heleää <3
Löysin niin herkullisia kakkuja täältä, odotan milloin pääsen kokeilemaan! Kiitos kauniista sivuista ja voimia ja valoa!!!
Kiitos Laura! Mukavia raakaleivontahetkiä sinulle!
Paljon voimia! Toivon, että aurinko pian taas paistaa sulle.
Kiitos suloinen Elina 🙂