Reseptit

Jolien kotikeittiössä – veikeämpää vegesafkaa osa 2/6: vegaaninen & gluteeniton lasagne

20.01.2013, Katja Kokko

Lasagne on kotiruokien aatelia ja monen lapsen suosikkiruoka. Mutta kuinka helposti tuosta mehevästä herkusta saakaan vatsan turpoamaan ja olon täysin vetämättömäksi? Kun samaan soppaan sekoitetaan lihaa, maitoa, juustoa ja gluteenia on lopputuloksena yleensä sen sorttinen väsymys ettei loppupäivänä työnteosta tahdo tulla enää mitään.

Halusimme valmistaa helpon ja yksinkertaisen lasagnen, jossa olisi käytetty mahdollisimman prosessoimattomia ja helposti saatavia raaka-aineita. Tämän vuoksi juuston tilalla ei ole käytetty esimerkiksi soijajuustoa.

Lasagnen täytteenä voi mainiosti käyttää lihan sijasta esimerkiksi metsäsieniä sekä munakoisoa ja valkokastikkeen voi valmistaa kaurakermasta. Oluthiivahiutaleet ovat hyvä juuston korvike ja gluteenittomia lasagnelevyjä löytyy useimpien kauppojen valikoimista.

 

Vegaaninen ja gluteeniton lasagne

1 munakoiso

4 tomaattia

1 paketti gluteenittomia lasagnelevyjä

Viipaloi munakoiso ja ruskista viipaleet kevyesti pannulla oliiviöljyssä. Laita odottamaan syrjään lasagnen kokoamista varten. Valmista sitten kastikkeet.

Valkokastike

1/2 dl oliiviöljyä

4 dl kaurakermaa

1 dl oluthiivahiutaleita

1 dl hienoksi jauhettuja kaurahiutaleita, kaurajauhoja tai gluteenittomia jauhoja

1 tl yrttisuolaa

roihittua mustapippuria

Kuumenna kattilassa oliiviöljy ja kaurakerma. Lisää joukkoon jauhot ja hämmennä pienellä teholla, kunnes kastike alkaa paksuuntua. Sekoita joukkoon oluthiivahiutaleet ja mausta yrttisuolalla sekä vastarouhitulla mustapippurilla.

Tomaatti-metsäsienikastike

100-150 g hyvin ryöpättyjä korvasieniä

150-200 g suppilovahveroita tai kanttarelleja

3 purkkia tomaattimurskaa

1 sipuli

1 ruukku tuoretta lehtipersiljaa

3/4 ruukkua tuoretta basilikaa (säästä loput 1/4 koristeluun)

1/2 ruukkua tuoretta oreganoa

1 tl merisuolaa

rouhittua mustapippuria

Sulata ja valuta sienet, jos käytät pakastettuja. Kuullota kattilassa kuutioitu sipuli, kunnes se on läpinäkyvää. Lisää tomaattimurska ja kuumenna. Lisää joukkoon hienonnetut yrtit ja mausta suolalla sekä mustapippurilla. Sekoita kastikkeeseen lopuksi metsäsienet.

Lasagnen kokoaminen

Voitele uunivuoka oliiviöljyllä ja lado päälle lasagnelevyjä. Levitä lasagnelevyjen päälle munakoisoviipaleita, sitten tomaattikastiketta ja valkokastiketta. Jatka kunnes täytteet on käytetty loppuun. Viipaloi päällimmäiseksi tuoretta tomaattia ja koristele tuoreella basilikalla. Ripottele päälle oluthiivahiutaleita sekä kuivattua oreganoa, rouhi päällimmäiseksi mustapippuria. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia. Anna lasagnen vetäytyä kymmenisen minuuttia ennen tarjoilua.

 

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
10 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Katja Kokko
Katja Kokko
11 years sitten

Jeee hyvä Outi! Onnittelut käsilläseisonnasta! Minun tavoitteeni joogassa voisi siis olla tänä vuonna pelkoni voittaminen, että pääsen taaksetaivutuksissa ylös ilman avustusta. Nyt se menee käytännössä henkisellä tuella, mutta pelko on tosi voimakas aina kun teen yksin, enkä vain suostu tulemaan ylös. Niin ja toinen varma kevään merkki: Kumpulassa saa herätä aamujoogaan jo sisälle kantautuvaan linnunlauluun 🙂

Outi
Outi
11 years sitten

Kiitos Katja! Kyllä se on pelko-peikko, joka siellä yleensä hannaa vastaan, vähän asiassa kuin asiassa. Mutta antaa olla vaan, olen vakuuttunut, että kyllä se sulaa, kun on kerännyt vähitellen rohkeutta sen kohtaamiseen, riittävän monta kertaa. Sitäpaitsi taaksetaivutukset on isoja juttuja.

Adela
Adela
11 years sitten

Kiitos Outi kun jaoit hienon saavutuksesi! Olen itse käynyt läpi samantyyppisen prosessin ja voittanut pelkoja, jotka liittyivät pää alaspäin oloon. Työstin asiaa erityisesti kolmisen vuotta sitten erästä tanssiesitystä varten. Vaikka pitkän harjoittelujakson jälkeen olinkin jo vuosia seissyt säännöllisesti päälläni, oli käsillä seisonta silti korkean kynnyksen takana. Ja minua sentään odottivat turvalliset kädet jotka nappasivat nilkoista! Tuona samana syksynä jona opin käsillä seisonnan voimaannuttavan taidon, oivalsin todella tärkeitä asioita elämästäni. Silloin tarkentui suunta johon tahdon kulkea elämässäni, oma tähti kirkastui kirkastumistaan ja näytti tietä kohti täysin omannäköisiä ja rohkeuttakin vaativia valintoja. Ja pääsin tosiaan vasta vaiheeseen, jossa oli ne turvalliset kädet.… Lue lisää..

Outi
Outi
11 years sitten

Adela, kiitos kun jaoit oman kokemuksesi! Se vain vahvistaa muualta kuulemaani ja lukemaani, että käsillä seisominen tarkoittaa myös monia muitakin asioita kuin vain oman kehon hallintaa. Vahva osoitus siitä, että keho ja mieli ovat yhtä.

Anni Minerva
Anni Minerva
11 years sitten

Vegaanisen lasagnen jälkeen on kyllä todellakin hyvä olo! 🙂 Se on hyvää talviruokaa ja loppujen lopuksi aika helppotekoinenkin, vaikka työvaiheita muutama onkin. Herkulliset kuvat! 🙂

Katness
Katness
11 years sitten

Oi kun kuulostaa ihanalta! Tama menee ehdottomasti kokeiluun. Perusreseptien veganisoiminen saisi varmaan miehenikin innostumaan kasvisruoasta. Taytyypa testata… 🙂

Katja Kokko
Katja Kokko
11 years sitten

Nimenomaan, talviruokaa parhaimmillaan 🙂 Ja simppeli tehdä!

Katja Kokko
Katja Kokko
11 years sitten

Tää uppoaa ihan varmasti paatuneimmallekin lihansyöjälle! Etenkin korvasienet ja munakoiso ovat melko lihaisia 🙂 Ja ainahan joukkoon voi laittaa juustoakin jos haluaa 🙂

Yaelian
Yaelian
11 years sitten

Ihanan näköistä Katja!

Katja Kokko
Katja Kokko
11 years sitten

Slurpsista kiitos! Tämä oli herkullista 🙂

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.