Pyörittelin tämän postauksen kirjoittamista pitkään. Mietin sellaisia otsikoita, kuten “Miten vegaani tuli ulos tölkistä” (viittaus alla olevan reseptin pääraaka-aineeseen) tai “Takinkääntäjän tunnustuksia” (viitaten julkiseen rooliini vege- ja raakaruokabloggarina). Aloin kirjoittaa kehon kuuntelusta, omien uskomusten kyseenalaistamisesta ja psyykkisen joustavuuden tärkeydestä. Olisin voinut kirjoittaa myös uusimmista ravintoon ja mielenterveyteen liittyvistä tutkimuksista. Siitä, miten hermosolut tarvitsevat omega-3:sta, folaattia, antioksidantteja, C-vitamiinia, kalsiumia, sinkkiä, magnesiumia… Tai omista keittiölaboratoriokokeistani ja siitä, mihin ehtymätön kiinnostukseni kokonaisvaltaista hyvinvointia kohtaan on minua kuljettanut.
Sen sijaan päätin vain jakaa tämän reseptin, jonka nimiosassa näyttelee pieni vaatimaton sardiini. Mutta todeta samalla sivulauseessa, että aivot tykkäävät erityisesti tästä rasvaisesta kalasta sekä kulhon vihreistä kasviksista, mustista pavuista ja sitrusten huumaavasta tuoksusta.
Avokado-sardiinisalaatti, lime-korianterisalsaa
- 1 luomulime, raastettu kuori ja mehu
- 1 tl laadukasta suolaa
- 1 rkl juoksevaa hunajaa
- 1 valkosipulinkynsi, murskattuna
- 1/2 punainen chili, siemenet poistettuna ja hienonnettuna
- reilusti vastarouhittua mustapippuria
- nippu tuoretta korianteria, silputtuna
Sekoita soosi.
- 1 kypsä avokado, viipaleina
- 1 prk MSC-sertifioituja tai luomu-sardiineja oliiviöljyssä
- 1 dl kypsiä mustapapuja (=1/2 prk)
Marinoi ainekset.
- 1/2 rasiaa luomupinaatia
- 3 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
Tee pinaattipeti ja kokoa kulhollinen aivojen autuutta.
……………………………………………..
Edit 17.2.2014: Lisää reseptejä löydät myös kirjastani Raakaruoka-aika!. Juuri uunista tulleen uuden painoksen kunniaksi siitä on meneillään kevättarjous Atenan verkkokaupassa 15.3.2014 saakka. Koodilla FLOURISH saat kirjan erikoishintaan 22,50 (ovh 33,-) + postituskulut 3,50. Klikkaat vaan jotain noista linkeistä, niin pääset puotiin.
Ymmärrän hyvin nuo ensimmäisen kappaleen mietteet, koska samoihin teemoihin olen itsekin nyt tullut törmänneeksi. Pidän blogini vegaanisena, mutta sen ulkopuolella saatan tehdä epävegaanisia valintoja: nimenomaan kalan kanssa on tullut deittailtua välillä. Harvoin kuitenkin. Harmillisinta siinä on kuitenkin se, että kokee olevansa jotenkin selitysvelvollinen jopa itselleen. Viime aikoina on tullut mietittyä mm. sitä, haluaako ravinteita (kuten rasvahappoja) mielummin ottaa purkista mahdollisesti jo härskiintyneenä, vaiko suoraan siitä lähteestä, kuten kalasta.
Tuttuja ajatuksia, kehon kuuntelu. Joskus kroppani yksinkertaisesti vain haluaa lohta. Kalan valmistus tosin tuntuu ikävältä ja epämiellyttävältä kotikeittiössä monta vuotta kasvisruualla eläneelle. Mietityttää myös raskasmetallit ym saatsteet, joita kalassa todennäjöisesti on, olipa se luomua tai ei. Tuntuu kuitenkin rehelliseltä valmistaa kala omin käsi jos sitä kerran tekee mieli syödä. Mistähän nämä mieliteot oikein johtuvat, olisi kiva tietää. Vähän nin kuin raskausaikana kun voi saada mitä ihmeellisempiä mielitekoja.
Sallivuus,lempeys itseä ja muita kohtaan ja se kliseinen kultainen keskitie taitaa olla useinkin se paras vaihtoehto.Myös ravintorintamalla.Itsellä tekee mieli 1-2x vuodessa paistettua maksaa ihan vimmalla ja olen oppinut sen itselle sallimaan,vaikka pitkälle vegenä muuten menenkin.Mutta juu,itselleen sitä joutuu selittelemään eniten,muut ottavat asiat lunkimmin.Ja välillä pohtii niitäkin,että kylläpä meillä on paljon aikaa ja rahaa vehdata ruoka-asioiden kanssa,kun osa ihmisistä oikeasti näkee nälkää.Myös Suomessa.Mutta eihän sitä voi kaikkea maailmantuskaa aina kontolleen ottaa.Kyllä on taas niin kaunis postaus,monellakin tavalla. “What comes from the heart,goes to the heart”-Samuel Taylor Coleridge
Anni Minerva, niinpä! Olen itsekin mahdollisimman aitojen asioiden kannalla ja mieluiten otan ravinteet niiden luonnollisissta lähteistä lisäravinteiden sijaan. Ja pakko on ollut myöntää, että huolimatta tarkkaan mietitystä vegaanisesta ruokavaliosta ja laadukkaista lisäravinteista, olen sittenkin voinut paremmin, kun olen lisännyt jonkin verran harkittuja eläintuotteita lautaselleni. – Ja että eniten siinä lienee ollut selittelemistä itselleni 🙂 Toisaalta olen todennut, että tässäkin kohtaa valintansa voi tehdä tiedostaen, nauttia kunnioittaen ja kiitollisena eläimen antamasta lahjasta lautaselle.
Susanna, kieltämättä se kokkauspuoli tekee raikkaisiin kasvisraaka-aineisiin tottuneelle aika tiukkaa. Samoin ympäristömyrkkyjen ym. kertyminen varsinkin tuonne ravintoketjun yläpäähän mietityttää. Tähän salaattiin valitsin juuri sardiinin lohen sijaan, sillä sen elohopea ym. raskasmetallijäämien pitäisi olla lohta vähäisempiä ja kalastus huomattavasti vähemmän kuormittavaa. Nuo mieliteot ovat kyllä jännä juttu. Terveellisten himojen kohdalla on helppoa luottaa siihen, että tätä kroppa todella kaipaa, mutta entä kun mieli tekee jäätelöä ja perunalastuja… No, olennaisten ravintoaineiden puutoksista tai aineenvaihdunnan kepposista niissäkin kai yleensä on kyse, vaikka kohde onkin vähän pielessä.
Sari, kiitos lämpimistä sanoistasi 🙂 Jännittävää, että jaoit juuri tämän maksa-himosi, sillä luen parhaillani T. Grahamin & D. Ramseyn kirjaa Happiness Diet ja siinä perustellaan aika vankasti, että maksa on ylivertainen A-vitamiinin lähde ihmiselle. Huomattavasti parempi kuin esim. porkkanat, jotka sisältävät A-vitamiinin esiastetta. Ja A-vitamiinilla taas on tärkeä rooli mm. mielialaa, muistia ja oppimista säätelevien välittäjäaineiden tuotannossa. Siitä huolimatta ajattelin, että tässä kohtaa kulkee kyllä oma rajani. Vaikkakin keho kykenee varastoimaan A-vitamiinia tehokkaasti, eikä maksaa tarvitsisi syödä kuin muutaman kerran vuodessa. Mutta silti tuntuisi aika rajulta 😀
Mun nähdäkseni tää postaus liittyy isompaan kysymykseen siitä, että usein halutaan, että ollaan jossain kategoriassa. Kategoriat toki helpottavat ymmärtämistä, mutta aina pitäisi muistaa, että kategoriat eivät suinkaan ole homogeenisiä. Kulttuurintutkimuksessa meillä puhutaan paljon intersektionaalisuudesta, eli otetaan eri tekijöitä huomioon puhuttaessa vaikkapa tietystä yhteisöstä. Ymmärrän kyllä, miksi jotkut ihmiset haluavat pitäytyä 100 %:sesti vegaanina tai kasvissyöjänä – ja oikeastaan hyvä näin. Oon aatellut niin, että ei oo realistista odottaa kaikkien muuttuvan vegaaniksi tai kasvissyöjäksi, että jo kasvisruuan lisääminen on ekoteko ja monissa määrin myös eettinen teko. Näin tärkeänä, että on myös ihmisiä, joilla on nollatoleranssi. Kaikilla ei kuitenkaan tarvitse. Joissakin asioissa… Lue lisää..
Sanna, ihanasta, älykkäästä ja pohdiskelevasta kommentistasi! Kokosit siihen juuri ne asiat, joista aloin kirjoittaa, mutta päädyinkin itse tällaiseen tiivistettyyn ja hieman visuaalisempaan versioon 😀
Kiva että tulit ulos tölkistä ja salaatti kuulostaa aivan ihanalta:) Minähän olin joitakin vuosia täysin vegaani ja jonkun aikaa täysin rawkin(tosin lyhyen aikaa) mutta kyllä täytyy sanoa että voin nyt ehkä paremmin kuin silloin.Käytän kalaa harvoin,mutta kroppani selvästikin tarvitsee sitä silloin tällöin,Oikeastaan oma rajani kulkee lihan suhteen;lihatuotteisiin en koske. Olen saanut kuulla olevani hankala syöjä ja ainoa hankaluus on juuri tuo liha,mutta itse en pidä itseäni mitenkään hankalana tapauksena ruuan suhteen. Ihanat kuvat. Jännää oli lukea tuosta Sarin maksahimosta.Minulla oli sellainen silloin kun imetin;oli pakko saada maksaa ja tomaatteja usein,ja se himo loppui samalla kun lopetin imettämisenkin.
Täällä blogikollegasi, joka painiskeli saman asian kanssa reilu vuosi sitten! Omalla kohdalla kehoni alkoi antaa signaalia siitä, että tarvitsen ruokavaliooni jonkin verran eläinperäisiä tuotteita. En ollut tietoisesti ollut koskaan vain vegaani/raakaruokailija, mutta söin kasvisvoittoisesti, koska se tuntui pitkään hyvältä. Ruokavalion suhteen itsensä kuunteleminen on mielestäni suurta viisautta, jotain mitä ei tarvitse selitellä kenellekään. Voi vain todeta, että syön nyt näin ja vuoden päästä ehkä taas erillä tavalla. <3
Yaelian, kiitos 🙂 “Hankaluus” taitaa olla kovin suhteellista. Maissa, joissa on vahvat ruokaperinteet ja -kulttuuri taitaa olla isompi juttu vältellä lihaa, kuin esim. meillä Suomessa, jossa tällä hetkellä ruokavalioiden kirjo on melkoisen laaja.
Hannamari, niinpä! Vaikka allekirjoitan ja omassa elämässänikin edistän juuri tuollaista joustavaa ajattelua, on jännittävää saada itsensä kiinni selittelyn tarpeesta. Toisaalta, ehkä se kertoo siitä, että valinnat – mitkä tahansa – ovat sitten tarkkaan punnittuja, eikä vain mennä virran mukana 🙂
Vähän hassulta tuntuu, että kritisoit Sarin maksanhimoa. Eettisesti ajatellen se ei ole sen ihmeempi asia kuin sardiini. En väitä olevani hyvä ihminen, mutta minkäänlaista elänyttä olentoa en voisi lautaselleni laittaa.
Minttu ja Sari, siis pahoittelen jos kommentistani ymmärtää, että kritisoin Sarin maksanhimoa. Päin vastoin tarkoitin, että tässä kohtaa on ollut erittäinkin fiksua kuunnella omaa mielihaluaan, sillä sille on hyvät perusteet. Puhuin vain ja ainoastaan omasta puolestani, että huomaan omien rajojeni ts. rajoitteitteni tulevan tässä kohtaa vastaan 🙂
Outi mistä näitä sardiineja saa? Koitin metsästää Stokkalta, mutta ei ollut sertifioituja!
Katja, taisivat olla simppelisti asematunnelin S-marketista, jos nyt muistan oikein. Stockalla on kyllä ollut jotain sertifioituja joskus, mutta eivät ole paras hankintapaikka.