Viime kertainen sisäisen kauneuskuurin resepti oli kehoa puhdistava ja virkistävä, pirteänmakuinen (ja värinen) sellerismoothie. Kauneuskuurin tarkoituksena ei ole kuitenkaan nauttia aterioita pelkästään nestemäisessä muodossa (ja voidaanko tällöin edes puhua enää nautinnosta?) eikä sen tarkoitus ole myöskään olla mikään super detox -kuuri.
Ruuasta pitää tulla kylläiseksi ja onnelliseksi ja siihen vaikuttavat oleellisesti myös annoksen visuaalisuus ja tarina. No, kaikilla ruuilla ei sentään tarvitse olla tarinaa, mutta tämän kertaiseeen kauneusruokaan sisältyy pala Pariisia ja ihania muistoja. Kaiken kukkuraksi tämä vatsan kylläiseksi tekevä ateria valmistuu noin viidessä minuutissa ja annoskin on kaunis. Arjen luksusta vähällä vaivalla.
Resepti on peräisin pariisilaisesta Café Marlysta, Louvren kupeessa sijaitsevasta legendaarisesta ravintolasta, jossa on niin ihana tunnelma, että aika tuntuu pysähtyvän siellä. Ravintolan maskottikissakin rakastaa juuri tätä annosta ja saattaa tulla vahtimaan pöydän alle, josko herkkupaloja vahingossa liikenisi hänellekin. Kyseinen herkku vakiinnuttaa nopeasti paikkansa iltapalana. Kukapa ei kaipaisi pariisilaisia tuulahduksia lautaselleen keskellä arkea? Annoksesta saa taatusti myös ravintoa sielulle.
Avokado-rapu-herkku
1 suuri ja pehmeä avokado
100 g ravunpyrstöjä
1 rkl tuoretta tilliä hienonnettuna
1 rkl tuoretta korianteria hienonnetuna
1 limen mehut
1 rkl oliiviöljyä
ripaus laadukasta suolaa
rouhittua mustapippuria
Tilsi avokado haarukalla kulhossa. Purista joukkoon limen mehut ja lisää hienonnetut yrtit, öljy sekä mausteet. Huuhtele ravunpyrstöt ja sekoita avokadon joukkoon. Annostele muotin avulla lautaselle tai käytä esimerkiksi kahvikuppia muottina. Reseptistä riittää alkupalaksi kahdelle tai pääruuaksi yhdelle. Suosittelemme jälkimmäistä.
Kuvat Katja Kokko
Onnistuisikohan tämä kasvisversiona, mitähän silloin ravun tilalla kannattaisi kokeilla?
Tätä täytyy testata! Minkälaisia ravunpyrstöjä tähän käytit?
Hmm… nyt täytyy kyllä sanoa etten keksi tähän sopivaa vegevaihtoehtoa tilalle ilman että koko annos muuttuisi aivan täysin!
Jokiravunpyrstöjä, mutta kyllä tähän passaa vaikka semmoiset jättiravun pyrstöt!
OOh,mikä ihana herkku!
Sluprs, hyvää on!
Hei, saisinko ylläolevaan kuvaan reseptin? En löytänyt. Yst. terv. Outi
Nyt LÖYSIN; olin vähän kärsimätön… Outi