Pyrkimys onnellisuuteen on keskeinen ihmisen toimintaa motivoiva tekijä. Kokonainen valmentajien ammattikunta on syntynyt koulimaan fyysisiä ja henkisiä taitojamme ja auttamaan meitä toteuttamaan parhaan version itsestämme. Monet meistä ovat valmiita tekemään kovastikin töitä onnensa eteen ja kokevat onnistuvansakin siinä. – Osa jopa niin hyvin, että haluaa alkaa valmentaa muita.
Silti onnellisuus on mielenkiintoinen juttu, sillä vaikka saavuttaisimme tavoitteemme, onnellisuuden tunne on häilyvä, läikähdys aurinkoa veden pinnalla. Vaikka tuntisit itsesi pakahduttavan onnelliseksi juuri nyt, jossain vaiheessa tämä tunne laantuu ja joudut tavoittelemaan sitä uudelleen. Voimme vaikuttaa onnellisuuteemme omalla toiminnallamme, mutta luonnollisesti siihen vaikuttavat myös meille tapahtuvat asiat ja elämän yllätyskäänteet, jotka sekoittavat pakan kerralla.
On osittain persoonallisuuden rakenteesta kiinni, miten rajusti ulkoiset seikat ja takapakit heittävät meidät onnellisuuden äärilaidalle ja toisaalta miten nopeasti nousemme sieltä takaisin tyytyväisyyden tilaan. Mutta vahvasti vaikuttaa myös se, mille onnellisuutemme rakentuu. Terveys, ihmissuhteet, koti, työ ja ura, maine ja menestys… kaikki seikkoja, jotka usein kirjaamme onnellisuutta lisäävien asioiden listalle, ovat jatkuvassa muutoksessa. Ennemmin tai myöhemmin niistä on luovuttava, eivätkä enää voi olla osa tyytyväisyyden kokemusta, sitä kivijalkaa, jolle onnellisuus rakentuu. Ja mitä merkityksellisemmästä asiasta on kyse, sitä enemmän mahdollinen menetys horjuttaa myös onnellisuuden tunnetta.
Siksi on oikeastaan aika nurinkurista, että onnellisuutta etsitään vimmaisesti juuri tavoitteiden saavuttamisesta. Määritellään askelet, jotka täytyy suorittaa päämäärän saavuttamiseksi: Muutetaan ruokavaliota, treenataan kehoa ja mieltä, opiskellaan ja pätevöidytään, muokataan kotia, käydään parisuhdekoulussa, hiotaan taitojamme… Nämä ovat toki tärkeitä asioita, sillä ne edistävät kasvuamme monella tapaa, mutta mitä, jos vielä tärkeämpää olisikin vain olla? Ja ottaa onnellisuus vastaan silloin kun se tulee, sellaisena kuin se tulee. Kuin vähän arvaamaton ystävä, joka ottaa yhteyttä aina etukäteen ilmoittamatta.
Miettiessäni onnellisuutta, selasin Instagram-kuviani ja valitsin muutaman sinne tallentamani onnellisuushetken. Arvatkaa, oliko niillä mitään tekemistä pitkän ajan tavotteideni kanssa, treeniohjelmien, ruokavaliosuositusten, uran luomisen, julkisuuden tai edes sosiaalisen arvostuksen kanssa?
Kohmeinen aamu Tampereen Pyynikillä.
Tuoksuvat freesiat maljakossa.
Eväsleipien valmistus omalle lapselle.
Perjantai-iltapäivä.
Kiitos ihanasta tekstistä ja muistutuksesta <3 Mieleeni palasi vahvasti Goan matkani ja tunne, joka yleensä tulee myös joogaharjoituksessa. Kiitollisuus pelkästä olemisesta. Yksi suuri onnellisuushetki on myös aamuauringossa kylpevä, mutta vielä melkein kokonaan nukkuva kaupunki. Siinä on jotain erityistä ja se tuntuu melkein salaiselta onnellisuusasialta, sillä sen kokevat vain ne muutamat ihmiset, jotka ovat liikkeellä aamuvarhain.
Kiitollisuus pelkästä olemisesta on niin asian ytimessä! Kaikki muu on vain bonusta, eikä sekään ole niin tarpeellista 🙂
Tavoitteisiin liittyvä onnellisuuden kokemus ei minusta synny tavoitteen saavuttamisesta, vaan siitä, että tavoitetta kohti pyrkiminen antaa elämään merkityksen tunnetta joka on tärkeä onnellisuuden kokemuksen ainesosa. Silti on tärkeää pysähtyä huomaamaan myös nuo pienet onnellisuuden hetket tavallisessa arkielämässä. Itseäni tämä haaste https://100happydays.com on auttanut huomaamaan paremmin niitä pieniä arkisia onnen tuojia.
Juurikin näin. Kiitos Heli 🙂