Tämän kirjoituksen otsikko “Perillä hetkessä” tarkoittaa tällä kertaa enemmän kuin hetkessä perillä. Vaikka voi se olla sitäkin. Esimerkiksi: Istun hiostavassa bussissa Catanian lentokentällä ja odotan, että pääsisimme lähtemään kohti hotellia. Takapenkillä manataan jo kärsimättömänä mutta en voi yhtyä tyytymättömien kuoroon. Tajuan olevani jo perillä, juuri tässä. Perille pääsy on tapahtunut hetkessä, jo silloin kun siirryin mielessäni lomalle, hengittämään syvään nyt-hetkeä.
Kuten jokainen self-help teos ja onnelisuus-guru meitä opastaa, perillä olo – tunne elämän täydellisestä tyydyttävyydestä on mielentila. Autenttinen nyt-hetken kokemus on mahdollinen koska vain, tässä hetkessä. Kyse on pohjimmiltaan valinnasta.
Aivan näin yksinkertaista se ei kuitenkaan ole, sillä em. ajatukseen sisältyy tosiasiassa myös mahdollisuus lukemattomiin valintoihin: Nyt vai nyt – vai sittenkin juuri nyt. On itsestä kiinni, mihin mahdollisuuteen tarttuu, vai tarttuuko mihinkään.
Heittäytyminen on muodikasta. Jopa vapaa pudotus ilman turhaa huolta huomisesta: Määränpäätä tärkeämpää on olla matkalla, jne. Allekirjoitan tämän ehdottomasti, koska nautin olosta välitilassa, siitä että olen lähtenyt jostakin ja menossa jonnekin, liikkeesä, mukana virrassa, joka heittää eteeni uusia mahdollisuuksia. Mutta matka on aina myös lupaus jostain, joka on tulossa ja jo tämä tyydyttävä mielikuva itsessään lisää nykyhetken arvoa.
Lomamatkalla uudessa kohteessa jokainen sisäänhengitys on erityisen ainutlaatuinen, mutta seikkailu on toki mahdollinen myös muissa tilanteissa. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästä olemisesta tässä ja nyt, vaan tyydyttävyyden kokemukseen liittyy olennaisesti kaksi muutakin elementtiä: Odotus ja muistelu.
Lomamatkaesimerkkiä lainaten, on äärimmäisen tyydyttävää jo pelkästään valmistella matkaa: Tehdä varaus, suunnitella ja unelmoida: “Sitku mä oon perillä niin..”. Myös jälkikäteen muistelu, kokemusten jakaminen ja lomakuvien plärääminen on kiehtovaa: “Voi kun vielä olisin...” Vaikka kyseessä olisi ollut spontaani äkkilähtö, kokonaisuus pitää sisällään paljon rikkaamman prosessin kuin pelkästään heittäytymisen hetkeen. Loppujen lopuksi kyse onkin aivan vanhanaikaisesti elämän perustaidoista: Suunnittelusta, tekemisestä ja loppuun saattamisesta eli arvioinnista.
Valmistelu, harkinta ja odottaminen eivät estä meitä olemasta välittömiä, avautumasta maailmalle ja tuntemasta sydämemme lyövän samaan tahtiin elämän kanssa. Päin vastoin, ihmislajille ominanen kyky tavoitteelliseen toimintaan ja välittömän tarpeentyydytyksen lykkäämiseen tekee elämästä rikkaan ja monimuotoisen. Ehkä tämä lohduttaa meitä, jotka ajoittain huomaamme syyllistyvämme “sitku” -elämään. Tai koemme, että elämä ei ole vielä tässä ja nyt. Tai saamme itsemme kiinni uppoutumisesta vanhojen hyvien aikojen vatvomiseen.
Elämä kyllä on, mutta “tässä ja nyt” vaatii usein hieman valmistelua ja odotusta sekä ennenkaikkea harkittuja valintoja. Menneissä kokemuksissa on myös hyvä viipyillä, jopa hieman märehtiä niitä parhaita.
Kuvat allekirjoittaneen Sisilian-matkalta Syrakusasta, Etnalta ja Castelmolan kylästä.
