Jolien sähköisen liiketoiminnan pomona viime ajat ihan tosissaan toimittanut Hanna Sairinen lähettää hyvän joulun tervehdyksen palmupuiden varjosta Vietnamista! Hanna hengähtää hetkisen, kerää rinkkaan uutta energiaa ja seikkailee välillä muuallakin kuin Vallilan ja Punavuoren väliä. Kun luemme tämän tekstin, hän makoilee jo riippumatossa palmupuiden alla, ihastelee auringonnousua riisipeltojen takaa tai köröttelee moottoripyörän tarakalla pitkin Vietnamin maaseutua. Uudet seikkailut ja kokemukset ne naisen tiellä pitää.

Moni muukin matkustaa juuri nyt, ja halusimme Hannan siksi jakavan pitkän lennon sekä paahtavan auringon selviytymispakkauksensa. Pimeä ja kylmä vuodenaika sekä stressi olivat ajaneet Hannan herkästi kenkkuilevan ihon tavallista hankalampaan jamaan ennen matkaa. Siksi Hanna halusikin valmistautua lomaan myös ihonsa kuntouttamisen kannalta. Lue Hannan matkavinkit seuraavassa:

Runsas kosteutus lennon aikana

Lentokoneen ilmastointi on tunnetusti kuivaa myrkkyä iholle, ja se pauhaa niin, että villasukatkaan eivät olisi liikaa. Tällä kertaa varustauduin todellisen kosteutusarsenaalin kera!

Aloitin kosteutuksen jo edellisenä yönä laittamalla kasvoille Josh Rosebrookin Advanced Hydration Maskin. Lentomme lähti aamulla ja meitä odotti välilasku Moskovassa, joten meikkasin kevyesti aamulla joutuessani olemaan ihmisten ilmoilla jonkin aikaa ennen pidempää lentoa. Pidempi lento Moskovasta Hanoihin kesti noin 9 tuntia, joten sillä aikaa oli hyvä hoitaa myös ihoa. Koska kasvoillani oli hieman meikkiä, pyyhin ne ensin Neal’s Yard Remediesin kasvojenpuhdistusliinoilla. Kukaan tuskin haluaa viettää lentokoneen vessassa yhtään pakollista enempää aikaa, joten muunlainen kasvojenpuhdistus ei tule kuuloonkaan. Liinat poistavat tehokkaasti myös ripsivärin ja mikä parasta, ne eivät vie tilaa matkustamon yhden litran nestekiintiöstä. Meikki ei luultavasti edes näyttäisi liian hyvältä laskeuduttua, joten meikin poistaminen voi olla hyvä idea, vaikka ihoa ei hoitaisikaan lennon aikana.

Seuraavaa osuutta mietin kovasti, että kehtaanko mää, mutta jos Hollywood-tähdet kehtaavat, niin miksei myös pieni turkulainen! Nimittäin vuorossa oli sheet mask. Odotin hetkeä, kun ruoka oli syöty, valot himmennetty ja suurin osa matkustamosta joko keskittynyt elokuvan katsomiseen tai jokseenkin mukavan nukkumisasennon valitsemiseen. Sheet maskiksi olin tällä kertaa valinnut Whamisan kosteuttavan Organic Flowers -naamion. Annoin sen vaikuttaa kasvoilla noin 20 minuuttia, jonka jälkeen hieroin vaikuttavan aineen syvälle ihoon. Muistin varautua myös paluumatkalle!

Matkoilla kannan mukanani Neal’s Yard Remediesin Organic Defence -desinfiointisuihketta, jolla pidin huolta käsihygieniasta myös lennon ja välilaskun aikana. Kosteutusoperaationi ei jäänyt pelkän sheet maskin varaan, vaan suihkin tasaisin väliajoin kasvoilleni Patykan Anti-Pollution Hydra-Defence -kasvosuihketta. Suihke virkistää ja kosteuttaa mukavasti ja sitä kantaa helposti mukana pienen ja kevyen pullon ansiosta. Eikä sen suojaavista ominaisuuksista taida vietnamilaisessa suurkaupungissakaan haittaa olla.

Paitsi, että ihoni kuivuu lentojen aikana, kuivuvat myös huuleni. Nappasin mukaan tällä kertaa Hurraw!-valikoimani Papaya Pineapple -huulivoiteen, koska sen trooppisen raikas tuoksu avustaa juuri oikeaan mind setiin.

Muut pitkän lennon välttämättömyydet

Olen onnekas siinä mielessä, että olen saanut geenibingossa todella hyvät unenlahjat. Mutta vaikka kuinka hyvin normaalisti nukunkin, niin nukkuminen lentokoneessa tuottaa vaikeuksia jopa nukkumatille. Siksi pakkasin mukaan muutamia apuvälineitä:

  • Silmälaput
  • Korvatulpat
  • Niskatuki
  • Viltti (lentokoneesta saatu)
  • Poikaystävän olkapää (auttaa)
  • Melatoniini ja lihasrelaksantti

Otan myös lennolle mukaan aina oman vesipullon, sillä yleensä silloin kun jano iskee, niin lentohenkilökuntaa ei näy missään. Lisäksi omasta pullosta tulee juotua reippaasti enemmän vettä, kuin pienistä kertakäyttöisistä muovimukeista, joihin uutta täyttöä pitää vielä erikseen pyytää. Näin hoituu kosteutus myös sisältä päin.

Ennen laskeutumista halusin kevyesti meikata ja suojata kalpean ihoni kuumalta auringolta ensisäteistä lähtien. Tällä kertaa valitsin mukaan Josh Rosebrookin sävyttävän päivävoiteen, jossa on kolmenkympin aurinkosuoja. Päivävoide ei ole kovin peittävä, joten otin lennolle mukaan myös Alima Puren nappiconcealerin, joka on pieni ja kevyt, ja jossa on myös kätevästi peili mukana. Matkan aikana tein Joshin päivävoiteesta peittävämmän ripottelemalla Alima Puren jauhemaista meikkipohjaa joukkoon mukaan. Et voilá! Aurinkovoiteiden saralla luotan Algamarisin suihkutettavaan aurinkovoiteeseen. Se imeytyy nopeasti ja ei jätä ihoa valkoiseksi tai tahmaiseksi. Tuoksukin on todella hyvä!

Nyt jatkan kookosveden siemailua ja lähetän roppakaupalla aurinkoenergiaa sinne Suomeen! Nähdään ensi vuonna,

Hanna.

Kuvat: Warpaint

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Jolie 2018