Ihonhoito

Patykan 3-step -puhdistustrion uusi versio on myynnissä

24.08.2017, Jolie

Patykan kolmivaiheinen puhdistustrio (kaksoispuhdistus öljyllä ja vaahdolla + kasvovesi) on yksi myydyimmistä tuotteistamme kautta aikojen. Maailman parhaimmaksi luonnonkosmetiikan putsariksi ja tehokkaimmaksi meikinpuhdistustiimiksi ylistetty puhdistuskolmikko on nyt päivittynyt ja parantunut entisestään. Edelleen sen salaisuus perustuu poikkeukselliseen puhdistustehoon, joka ei kuitenkaan kuivata ihoa. Pitkäaikaisessa käytössä 3-step hoitaa ja parantaa ihon rakennetta ja on siksi ihanista ihanin talvikauden putsari.

Jokainen 100 ml:n puteli putsarikolmikkoa maksaa nyt 39 euroa. Pakkaukset ovat myös siten erilaiset, että niiden reissukäyttö onnistuu aikaisempaa paremmin. Öljyn ja vaahdon koostumuksia on hiottu. Öljy toimii uudessa versiossaan loistavasti yksinäänkin esimerkiksi meikin puhdistukseen. Öljyn huuhtoutuvuus on aikaisempaa miellyttävämpi, se jättää silkkisen pinnan tahmaamatta, ja lähtee pois vaahdon lisäksi hyvin myös vedellä tai veteen kastetulla liinalla/pyyhkeellä. Jos siis olet trendikkään öljypuhdistuksen ystävä, tässäpä vastaus toiveisiisi. Jos ihosi tarvitsee lisäksi kirkastusta, suosittelemme vaahtoa kaveriksi, sillä vaahdon hapot antavat iholle hehkua ja virkeyttä.

Patyka

Puhdistusrituaali koostuu edelleen öljystä, vaahdosta ja kasvovedestä. Samettinen öljy hierotaan kuiville kasvoille ja pyöritellään lempein ottein. Öljy on loistava puhdistaja, sillä se tarraa nopeasti itseensä niin vedenkestävät ripsivärit, paksunkin meikkipohjan sekä epäpuhtaudet.

Heti perään, ilman vesipesua, otetaan pumppaus kirkastavaa puhdistusvaahtoa ja levitellään se öljyn päälle. Nämä kaksi tuotetta sekoittuvat keskenään kermavaahdoksi, joka kaunistaa käyttäjäänsä päivä päivältä. Voit tehdä kauneusrituaalin antaumuksella tai nopeasti, molemmista tavoista iho jää ihanan raikkaaksi ja syväpuhtaaksi.

Lopuksi huuhdellaan kasvot tai kastellaan puhdistusliina tai pyyhe raikkaalla vedellä ja pyyhitään ylelliset vaahdot pois kasvoilta. Puhdistus viimeistellään settiin kuuluvalla kasvovedellä. Trion käyttö on helppoa ja myös tarvittaessa nopeaa, sillä sen kanssa ei tarvita ylimääräistä silmämeikinpoistoainetta. Normaali, sekaiho ja rasvoittuva iho saavat tuotteista kirkastusta, syväpuhdistusta ja tasapainoa, ja myös hormonaalisten iho-oikkujen kanssa triosta on raportoitu ilahduttavia kokemuksia. Toisaalta, 3-step on yhtä lailla taivaan (sekä Pariisin) lahja kuivaihoisille kaunottarille. Kuivaihoisille on harvinaista saada puhdistaa ihoa jollakin ihanasti vaahtoavalla, joka ei kuivata tippaakaan vaan päinvastoin, hoitaa ihoa tehokkaasti.

Uusi puhdistusrituaali tuntee nimen Anti-Ageing Cleansing Ritual. Kolmivaiheinen rituaali hieroo, kuorii ja kohottaa ihoa nuorekkaamman hipiän puolesta ja välitön anti-age -vaikutus tekee ihosta pehmeämmän, kirkkaamman ja vastaanottavaisemman. Kolmikko sopii toki myös nuoremmalle iholle.

Rituaalin ensimmäinen askel on Remarkable Cleansing Oil –puhdistusöljy. Sen sisältämä aprikoosin siemenöljy nappaa tehokkaasti meikin. Ruusunmarjaöljy puolestaan uudistaa ihoa ja tarjoaa tehokkaan ikääntymisen merkkejä hidastavan anti-age -vaikutuksen ja kaktusviikunauute suojaa ihoa vapailta radikaaleilta. Toinen askel on raikastava ja kirkastava Cleansing Perfection Foam -puhdistusvaahto. Täyteläinen ja kermainen vaahto aktivoi solujen uudistumisprosessin ja tasapainottaa ihon bakteerikantaa. Sen sisältämä hedelmähappoyhdistelmä tasoittaa ja parantaa ihon rakennetta kuorien kevyesti.

Lopulta Essential Lifting Lotion –kasvoveden aistikas orvokin, iiriksen ja korianterin tuoksu neutralisoi, kosteuttaa ja kruunaa juhlan. Kevyen suihkeen sisältämä hyaluronihappo tarjoaa iholle kosteutta ja kohotusta. Kollageeni kiinteyttää. Suihke suojaa ulkoisilta ärsykkeiltä jättämättä tahmaista tunnetta.

Kuva: Eeva Takkunen

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
6 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Ida
Ida
6 years sitten

Oih! Remarkable Cleansing Oil –puhdistusöljy – tästä olen erittäin innoissani! Olen käyttänyt jo pitkään Patykan Rosewood putsaria, joka onkin sopinut iholle todella hyvin ja ollut luottotuote. Viimeisen puolen vuoden aikana putsari on kuitenkin alkanut hieman ärsyttämään suupielen ihoa, varmaan liittyen muihin elämän- ja ihon muutoksiin tällä hetkellä, ja pitäisi varmaan ainakin joksikin aikaa vaihtaa johonkin muuhun. Öljypohjainen puhdistus kiinnostaa, olen jotenkin pintakuivan mutta rasvoittuvan ihoni kanssa sitä arastellut, mutta olen kuullut Patykan 3-vaiheisesta puhdistuksesta niin paljon hyvää, että tämän uudistuksen myötä on viimein varmasti aika kokeilla itsekin! Aloittamalla vaikka juurikin tuosta puhdistusöljystä 🙂 syksyllä on tiedossa paljon reissaamista, joten helposti… Lue lisää..

Suvi Rytilahti
Suvi Rytilahti
6 years sitten

Sopiiko tämä couperosa iholle?

Jolie
Jolie
6 years sitten

Hei! Sopii kyllä! En käytttäisi vaahtoa yksinään, mutta öljyn suojellessa ihoa kuvumiselta, on tämä puhdistuskaksikko varmasti ihollesi tarpeeksi lempeä. Kokeilemaan vain!

Annina
Annina
6 years sitten

Olen saanut tätä 3-step -putsaria käyttämällä ihostani kaikki epäpuhtaudet pois. Ja niitä oli paljon! Sopii myös talvikäyttöön hellävaraisuutensa ansiosta.

Jolie
Jolie
6 years sitten

<3

Jolie
Jolie
6 years sitten

Mahtava kuulla <3

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.