Yleinen

Paljousale alkaa 1.8. & Jolie-syksyn ensimmäinen jymyuutinen

01.08.2018, Jolie

Fresh is more

Viime kesänä näihin aikoihin rakensimme kansainvälistä verkkokauppaamme Jolie Beautya hiki päässä ja puolet kesälomista oli siirretty. Totta näyttää olevan sekin, ettei meiltä uusien kauppojen tekeminen lopu! Tänä kesänä olemme suunnitelleet ja toteuttaneet Jolien seuraavaa: uutta upeaa myymäläämme Jolie Beauty shopia, joka avataan Helsingissä ennen joulua. Ja no worries, rakas ja historiallinen Jolie shop Uudenmaankadulla ei katoa minnekään, päinvastoin. Jolie shopiin tehdään pientä kohennusta, ja sen tunnelmaa sekä palvelukonsepteja kehitetään entisestään, kunhan saamme Punavuoreen hieman lisää tilaa ja rauhaa. Palaamme kivijalkojemme hulppeisiin kuulumisiin hieman myöhemmin, sillä tämäkään ”jymy” ei ole ihan viimeinen tänä vuonna.

Loppukesästä ulkoilman, ilmankosteuden ja levon jäljiltä iho on usein kauneimmillaan, jos päällä ei ole erityistä poikkeustilaa. Terveen ihon meikkaaminen on ihanaa! Vastaanottavaisen ja tasapainoisen ihon hoitaminen on ihanaa! Nyt on täydellinen hetki päivittää meikkisävyjä ja -välineitä sekä vahvistaa ihon vastustuskykyä kohti tulevaa arkea ja vuodenaikaa. Siksi on sesongin vaihtumiseen keskittyvän perinteisen Paljousalen aika.

Elokuun Paljousalen 1.-6.8.2018 tuotetärpit

Suosituksemme syksyn Paljousalessa kohdistuvat nyt esimerkiksi uutuusbrändiimme INARIin, josta jokaiikan kannattaa napata Jolien kuukauden tuotteeksikin valittu Water Cream. Laatutykki kosteuttaa ja hoitaa auringolle altistuneita kasvoja tehokkaasti. Ravintoa ja elvytystä iholle saat myös vaikka Oilixian superöljyistä.

Jos ihosi on helteessä herkistynyt, käänny Pai Skincaren puoleen. Pai Lotus & Orange Blossom Tonic -kasvovesi ja rauhoittava Pai Sea Aster & Wild Oat Redness Serum tai puhdistava Pai Copaiba & Zinc Blemish Serum auttavat reagoivaa ihoa asettumaan ja voimaan hyvin. Ongelmanratkaisuun ja ihon vahvistamiseen soveltuu myös probioottisen Essen uutuusöljy Protect Oil.

Kesää kannattaa tietysti myös vähän jatkaa. Eco by Sonyan Winter Skin on huomaamattomasti asteittain päivettävä luonnollinen itseruskettava, jolla syvennät ja pidennät kesävärin kestoa. Tiimimme elosuosikkeja ovat myös Leahlanit, joista erityisesti Siren Serum ja Bless Balm hurmaavat loputtomiin. Jos lomasi jatkuu vielä eteläisissä olosuhteissa, tsekkaa Whamisan uudet kiinnostavat aurinkosuojat.

Yhtenä tärppinä haluamme huikata myös Neal’s Yard Remediesin ihanuuksista, jotka osuvat täydellisesti tähän hetkeen. Jos aamuherätystä pitää aikaistaa ja loma on ohi, hanki Citrus-suihkugeeli. Autenttinen, raikas ja elvyttävä tuoksu antaa vastustamattoman potkun aamuun ja lähtöön. Neal’s Yardin Witch Hazel -kasvovesi pelastaa syyskesän kosteilla säillä ne, joiden iho kiiltää ja pukkaa rasvaa. Se hillitsee rasvoittumista huipputehokkaasti, ja sitä voi käyttää vaikka kuuriluontoisena aamukasvovetenä.

Paljousale on voimassa keskiviikosta maanantaihin 1.-6.8.21018. Jolie webshopissa alennukset saat alla olevilla koodeilla. Vastaavat alennukset saat myös Jolie shopin ja span tuoteostoista.

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.