Yleinen

Girls Behind The Scenes – Part 2

30.04.2017, Jolie

Olemme viime aikoina esitelleet teille ihmisiä Jolien takana. Ruudussa vilahtelevat Jolie-tiimin jäsenet, niin yrityksen omistajat ja työntekijät kuin myös yhteistyökumppanimme, joiden kanssa olemme enemmän, ja jotka ovat osaltaan rakentamassa Jolien menestystarinaa. Ensimmäiset kulissinaiset esiteltiin jo vuodenvaihteen tiimoilta. Nyt vapun välipalaksi saatte tutustua muutamiin uusiin inspiroiviin ja taitaviin naisiin Jolien kulisseissa.

Jolien Ystäväiltoja, Tähtivierasiltoja, koulutus- ja mediatapahtumia sekä Jolie shopin asiakastapahtumia somistaa oululainen Somiana. Ekologiset ja kauniit somisteet ja astiat sopivat täydellisesti Jolien konseptiin, sillä haluamme tietysti esteettistä ja tyylikästä ilman, että meidän täytyy tinkiä ympäristöystävällisyydestä.

Kattaus

Kun tarve kohtaa lifestylen, syntyy hienoja ideoita. Somiana syntyi, kun markkinoilla ei ollut tarpeeksi edustavaa ja laadukasta paperituotevalikoimaa tyylitietoisille kuluttajille vaativaankin ympäristöön. Somiana haluaa tarjota asiakkailleen mahdollisuuden onnistua helposti, tyylistä tinkimättä. Somiana haluaa auttaa niitä, jotka haluavat juhlia kauniisti, mutta eivät omista mittavia posliiniastiastoja; heitä, jotka haluavat siirtää juhlansa ulos kauniiseen kesäpäivään, sekä heitä, jotka haluavat tehdä arjesta juhlaa laadukkailla valinnoilla. Ja mikä parasta, ympäristöä kunnioittaen. Näyttävät juhlatuotteet edustavat ekologisia arvoja, ja esimerkiksi aterimet ovat täysin biohajoavia. Somiana tarjoaa vaihtoehtoja ja ratkaisuja perinteisten valintojen rinnalle.

Yrittäjyys on kysynyt Somianan naisilta heidän omien sanojensa mukaan ”hurjasti rohkeutta.” Tässä he joka tapauksessa ovat nyt, uuden kauniin yrityksen ylpeinä omistajina.

Somianan naiset

Suvi Lehtola, innovaattori, sparraaja, luova johtaja

Suvi rakastaa somia asioita ja skandinaavista lifestylea. Hänen unelmansa sisustamisen ja juhlien suhteen sisältää selkeitä, harmonisia sävymaailmoja, ripauksena hieman graafisia linjoja.

Suvi hakee usein inspiraatiota ulkomailta ja rakastaa italialaista ruokaa! Hän sparraa yhtiökumppaneitaan ja innovoi uusia löytöjä. Suvi on mukana yhteydenpidon, markkinoinnin ja logistiikan kuvioissa Somianalla. Hyvä asiakaspalvelu on lähellä Suvin sydäntä.

Johanna Pihlaja, talousvastaava

Johanna rakastaa luontoa ja aistillisuutta. Johanna pitää tarkkaa huolta Somianan ekologisuudesta ja kestävän kehityksen tukemisesta. Hän on tietoteknillisesti luonnonlahjakkuus ja hallitsee Somianan excelit, pikselit ja prosentit. Johanna osaa nauttia hetkistä ja nauraakin usein markkinointivastaavien innokuudelle. Johanna on ollut mukana talouden lisäksi ideoimassa Somianan tuotevalikoimaa.

Elisa Pietikäinen, tuotepäällikkö

Elisa on intohimoinen sisustaja ja kolmen lapsen äiti. Hänen kotinsa on kuvankaunis, skandinaavinen ja linjakas. Hän on Somianan markkinointivastaava ja pitää huolen siitä, että kauniita kuvia, huumoria, ideoita ja yhteistyöverkostoja riittää. Hänen inspiraatiokykynsä on loputon. Elisa tekee uskomatonta taustatyötä Somianan tuotevalikoiman suhteen, ja suhtautuu intohimoisesti liiketoiminnan konseptointiin.

Tutustu Somianaan: www.somiana.fi

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.