Yleinen

Esittelyssä Jolien ihonhoitokonsultaatio

04.07.2014, Katja Kokko

Olemme useaan otteeseen nostaneet valokeilaan Jolie shopin palveluihin kuuluvaa henkilökohtaista meikkiopastusta, mutta kuinka moni teistä tuntee konseptimme nimeltä henkilökohtainen ihonhoitokonsultaatio?

Jos luonnonkosmetiikka ei ole sinulle vielä tuttua, mutta harkitset siihen siirtymistä tai et ole vielä onnistunut löytämään luonnonkosmetiikkaviidakosta juuri sinulle sopivia tuotteita, ihonhoitokonsultaatiomme on paras aloitus siirtymiselle synteettisestä ekosertifioituun kosmetiikkaan. Tämä on lempiaiheemme, autamme siinä enemmän kuin mielellämme!

Ihonhoitokonsultaatiossa kannattaa käydä säännöllisesti, vähintään kerran vuodessa, sillä ihomme tarpeet vaihtelevat vuodenaikojen ja elämäntilanteiden mukaan ja ihonhoitotuotteita kannattaa myös päivittää sen mukaan. Toki paras mahdollinen vaihtoehto on käydä kasvohoidossa parin kuukauden välein, jolloin oma kosmetologi voi seurata ihosi kuntoa jatkuvasti ja näin tuotteet vastaavat aina oman ihosi tarpeita.

Ihonhoitokonsultaatio on kuitenkin mainio keino lähteä liikkeelle kohti parempia ihonhoitorutiineja tai tehdä niille vuositsekkaus. Kesällä on erinomainen aika päivittää kauneusrutiineja, koska iho käyttäytyy lämmössä ja auringossa selkeästi eri tavalla kuin muina vuodenaikoina.

iroisie2 paketti9

Noin tunnin mittaisen konsultaation aikana suunnittelemme juuri sinun ihotyypillesi sopivan päivittäisen ihonhoitorutiinin sopivien tuotteiden kanssa. Konsultaatiossa puhutaan myös ihonhoidosta hieman syvällisemmin. Saat kysellä kaikki mieltäsi askarruttavat kysymykset (tyhmiä kysymyksiä ei ole!) ja tietää seikkaperäisemmin, miksi kunkin tuotteen rooli omassa ihonhoito-ohjelmassa on tärkeä. Jokainen tuote myös tulee tutuksi konsultaation aikana, niin raaka-aineidensa kuin konkreettisten käyttöohjeidensakin puolesta. Räätälöimme ja suunnittelemme yhdessä siis sinulle parhaan mahdollisen kauneudenhoitorutiinin ja varmistamme, että se sujuu helposti ja mutkattomasti. Konsultaatio maksaa 80 euroa ja hintaan sisältyy vapaasti valitsemiasi tuotteita 80 euron arvosta.

abso5

Ihonhoitokonsultaation suurin anti jokaiselle on varmasti vanhojen myyttien ja uskomusten purkautuminen. Tavat, joilla olemme tottuneet hoitamaan ihoamme, ovat ehkä jo vanhentuneet: ihotyyppi on muuttunut, luottotuotteet eivät ehkä enää toimikaan tai joku tärkeä vaihe omasta ihonhoitorutiinista puuttuu. Meillä suomalaisilla naisilla on tapana vetää mutkat suoriksi ihonhoitorutiineissamme. Haluttaisiin selvitä mahdollisimman vähällä purnukkamäärällä, mutta toivoisimme kuitenkin täydellistä ihoa. Paljastan teille nyt salaisuuden: ihon hoitamattomuus, liika peseminen ja kosteuden puute näkyy iholla. Jos toiveissasi on kaunis, heleä, pehmeä, kimmoisa ja tasainen iho, se ei aivan onnistu mutkat suoriksi -taktiikalla.

_MG_7646

Ihon tehtävä on suojata sisäelimiämme ja toimia niin sanottuna fyysisenä vesieristeenä estäen kosteuden haihtumisen kehostamme. Ihon pinnalla olevalla hydrolipidikalvolla eli happovaipalla tai suojakelmulla on hyvin tärkeä rooli ihomme vastustuskyvyssä: se suojaa elimistöämme kemiallisilta aineilta sekä haitallisilta mikrobeilta. Koska hydrolipidikalvo suojaa kehoa myös veden menetykseltä, on sen tasapaino ja hyvinvointi ihonhoidossa kaiken perusta, sillä voimme luonnollisesti vaikuttaa kaikkein eniten juuri ihon pintaan.

Iho ei kuitenkaan ole täysin läpäisemätön, vaan kosmeettisia aineita pyritään imeyttämään epidermikseen ja dermiksen ylempiin kerroksiin, jolle suurimman vastuksen antaa str. corneum eli sarveiskerros. Jotta iho vastaanottaisi sille tarjottuja ulkoisia ravinteita, on tärkeää hoitaa ihoa ja sen pintaa jatkuvasti, sillä hoitamaton, pintakuiva ja karhea ihon pinta muodostaa iholle entistä läpäisemättömän barriäärin ja estää aineiden imeytymisen ihoon.

_MG_7490

Ihonhoitoon liittyviä myyttiuskomuksia on liikkeellä paljon. Lähes päivittäin törmäämme Jolie shopissa uskomuksiin, joissa:

*epäpuhdasta ihoa pyritään hoitamaan pesemällä sitä mahdollisimman paljon rasvaisuuden ja näppylöiden ehkäisemiseksi, mutta kasvovettä ei käytetä.

Liian voimakkaat emäksiset pesuaineet hankaavat ihon oman suojakelmun pois. Terveen ihon pinnan pH on hapan eikä sitä kuulu saattaa väkisin jatkuvaan epätasapainoon, sillä se johtaa vain näppylöiden lisääntymiseen sekä mahdollisesti pahempiin ihoärsytyksiin. Epäpuhtaan ihon hoidossa tulee huomioida onko iho niin sanotustu öljyisen rasvainen vai pintakuivarasvainen. Kasvoveden käytöstä ei kannata koskaan lintsata, sillä se palauttaa ihon pinnan pH:n välittömästi puhdistuksen jälkeen ja ennen kaikkea antaa iholle kosteutta ja ravinteita sekä vahvistaa hydrolipidikalvoa. Sinulle oikeanlainen puhdistustuote ja kasvovesi ovat tärkeitä ihonhoidon kulmakiviä.

*kuivalle iholle ei käytetä kasvovettä, koska sen uskotaan kuivattavan ja ihoa ei haluta pestä puhdistusmaidolla, koska se ei pese tarpeeksi.

Kuivan ihon hoidossa kaiken a ja o on ihon hydrolipidikalvolle sopiva pesuaine, joka ei pese sitä liikaa, sillä kuivan ihon vastuskyky on jo valmiiksi alentunut. Toinen avaintuote on kasvovesi, joka antaa iholle runsaasti kosteutta ja ravinteita, edistää kosteusvoiteen ravinteiden imeytymistä sekä estää miliumien ja tukkeumien muodostumista, joita esiintyy usein pintakuivassa ihossa. Puhdistusmaito on hyvä valinta kuivalle ja ohuelle iholle, raikkaan tunteen saa käyttämällä kasvovettä puhdistuksen jälkeen. Edelleen, kasvoveden kosteuttavaa voimaa ei sovi aliarvoida.

*herkälle ja kuivalle iholle käytetään vain apteekin perusvoidetta tai luonnonkosmetiikasta pelkkiä kasviöljyjä.

Apteekin perusvoiteet tai hajusteettomat herkän ihon tuotteet eivät varmasti ärsytä ihoa, mutta eivät valitettavasti liioin tarjoa myöskään iholle sen tarvitsemia ravinteitakaan. Tässä kohtaa kannustan miettimään mihin ihonhoidolla pyritään: saamaan iholle kosteutettua tunnetta vai kosteuttamaan ja ravitsemaan ihoa, joka johtaisi ihon pitkäaikaisempaan hyvinvointiin ja kauniiseen ihoon? Toinen ääripää on luonnonkosmetiikan puolella kunnon mutkat suoriksi -hoito, jossa iholle käytetään vaikkapa pelkkää kookosöljyä ja avokadoöljyä, mutta unohdetaan täysin kosteus ja ihmetellään kun iho pysyy karheana hiekkapaperina öljyämisestä huolimatta. Tässäkin kohtaa vastaus on kasvoveden käytössä, mahdollisesti vielä kosteuttavassa seerumissa ja sen jälkeen öljyissä ja rasvaisissa voiteissa.

paketti3 patyka7

Iho on hyvinvointimme peili ja elämäntapamme heijastuvat siitä. Kokenut ihonhoidon ammattilainen tai kosmetologi kykenee lukemaan nopeasti ihosta terveydentilaan vaikuttavia asioita kuten sairauksia, stressiä tai emotionaalista huonovointisuutta. Me Joliessa uskomme, että ihomme hyvinvointi ja kauneus on kokonaisvaltaista, johon vaikuttavat elämäntapamme, ravinto jota syömme, liikunta, riittävä lepo ja rentoutuminen sekä syvempi henkinen hyvinvointimme, onnellisuutemme sekä suhde omaan itseemme ja elämään.

Haluamme kannustaa teitä lempeästi panostamaan ihon ulkoiseen hoitamiseen osana kauneutta joka lähtee aina sisältämme. Päivittäinen ihonhoitohetki ei ole pelkkää pintaa vaan oman itsemme arvostamista ja hellimistä, joka on ensiarvoisen tärkeää henkiselle hyvinvoinnillemme. Meille on tärkeää, että te asiakkaamme ymmärrätte, miksi kukin tuote on ihonhoito-ohjelmassanne tärkeä. Pitkä rivi kauniita purnukoitakaan ei auta, ellei niiden käyttöön ole syvempää ymmärrystä. Kun väärät uskomukset karisevat, iho kiittää!

Onko sinulla kysymyksiä ihonhoidosta, joihin kaipaisit vastauksia? Kiinnostuitko kuulemaan lisää ja sukeltamaan kanssamme syvemmälle tähän aiheeseen? Olet lämpimästi tervetullut ihonhoitokonsultaatioomme! Ajanvarauksesta lisää voit lukea täältä, tuotteita voit tutkailla täällä.

Kuvat Jolie

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.