Luonnonkosmetiikka

Absolution, “made to measure” – esittelyssä La Solutionit, eli seerumit

04.12.2013, Jutta Ruonansuu

Eilen perehdyttiin Absolutionin voiteisiin, joita löytyy neljässä eri koostumuksessa. Tänään esittelyvuoronsa saavat La Solutionit, joista yhdessä valitsemasi voiteen kanssa muodostuu kokonaisuus, eli Absolution. Jos voidepostaus livahti sinulta ohi silmien, se kannattaa lukea täältä ennen kuin perehdyt tähän seerumiviisikkoon. Jos voiteet sen sijaan tulivat jo selviksi, olet valmis seerumifaktoille!

Yksi Absolutionin hauskimmista elementeistä on se, että jokainen saa sekoitella itselleen ikioman kombinaation sopivaa voiteen ja seerumin yhdistelmää. Neljä voidetta ja viisi seerumia muodostavat jo melkoisen kavalkadin erilaisen yhdistelmien mahdollisuuksia. Voit käyttää samaa voidepohjaa sekä päivisin että öisin tai tehostaa vaikutuksia valitsemalla sekä päivä- että yövoidepohjan. Voit myös vaihdella seerumeiden käyttötapaa. Päiväksi voi olla oma seeruminsa, yöksi omansa. Jos rakastat kosmetiikkaa ja hifistelyä, haluat kuunnella ihoasi tarkasti ja antaa sille mitä ikinä se tarvitseekin, kukaan ei estä pitämästä peilikaapissa omaa Absolution-apteekkia! Yksi painallus voidetta ja yksi seerumia muodostavat kombinaation, jotka iholla buustaavat toinen toisiaan. Kas, taas palataan Absolutionin kulmakiveen, tehokkuuteen.

La Solutioneita Absolutionissa on viisi. Jos ihmettelette, miksi ensimmäisen päivän videolla näkyi vain neljä, kerrottakoon, että viides seerumi on lanseerattu aivan vasta muutama viikko sitten. (Ja onneksi niin, sillä se on aivan mieletön täsmätuote Suomen pakkasiin jaa tiimimme kuivaihoisten suosikki jo nyt.) Kurkistetaanpa hiukan raaka-aineisiin.

Absolution_108_TRIO_JOUR

Ensimmäisenä esiteltäköön seerumeista La Solution Anti-age. Se sisältää ainutlaatuisen tehokombinaation ravintoaineita, jotka piristävät, korjaavat ja uudistavat ihoa – niin ikääntynyttä kuin nuorempaakin. Anti-age-seerumi on jälleen kerran melkoinen superfood-pommi. Huikean c-vitamiinipitoiset acerola-marjat ravitsevat ihoa syvältä ja antavat tsemppiä kollageeninmuodostukseen. Iho kiinteytyy, napakoituu ja heleytyy. (Tiesittekös muuten, että yhdessä acerola-marjassa on c-vitamiinia saman verran kuin 20 appelsiinissa? Kannattaa pitää tämä mielessä flunssasesonkia kohti mentäessä!)

Anti-age-seerumin salaisuuksien takaa löytyy myös spirulina-levää, joka toimii tehokkaana antioksidanttina, joka silottaa sekä suojaa ihon kollageenia ja elastaania. Maca-juuri elvyttää ja kiinteyttää. Mukana on myös kukkaisvesiä, E-vitamiinia, jojobaa sekä pomeranssipuun öljyjä.

Ainutlaatuinen yhdistelmä ravintoaineita, jotka piristävät, korjaavat ja uudistavat ikääntyvää ihoa. Acerola marja ravitsee ihoa syvältä sisältäen uskomattoman paljon C-vitamiinia (kaksikymmentä kertaa enemmän kuin yhdessä appelsiinissa) parantaen kollageenin muodostusta ja kiinteyttäen ihoa. La Solution Anti-age on hyvä valinta silloin, kun kaipaat iholle lisänapakkuutta, kiinteyttä ja siloitusta. Sitä voi käyttää voiteen kanssa joka päivä tai kiinteyttävänä tehokuurina. Hifistelijät sekoittavat (kröhöm…) sen vielä johonkin toiseen seerumiin tehobuusteriksi. Oma suosikkikäyttötapa löytyy kokeilemalla!

photo

La Solution Eclat on seerumijoukon tehoheleyttäjä ja -kirkastaja. Se sisältää kirkastushoitoa antavia antioksidantteja, vitamiineja ja rasvahappoja, jotka uudistavat ihoa ja siloittavat tehokkasti ihon pieniä juonteita. Vadelmansiemenöljy ehkäisee ennenaikaisen vanhenemisen merkkejä, kiinteyttää ja kirkastaa. Samalla iho saa omega-3 ja -6 rasvahappoja sekä aimo annoksen E-vitamiinia. Viikunankaktus uudistaa ja korjaa, pyökkiuute puhaltaa lisäpuhtia solujen uusiutumiseen. Koostumuksesta löytyy myös italianolkikukkaa, rautayrttiä, sinkkiä, porkkanaa ja tasapainottavaa laventelia. Eclat on oivallinen ihon virkistäjä ja aamuherättäjä, jota meikkaajat rakastavat primerina siloittavien ja silminnähden tasoittavien ominaisuuksien vuoksi. Jos siis tarvitset lisähehkua, tiedät mihin Solutioniin kannattaa turvautua!

Sitten pääsemmekin yksilöön, josta ennustamme seerumijoukon ehdotonta bestselleriä ja suurta apua niille, joiden iho putkauttelee epäpuhtauksia, hormonaalisia näppylöitä, epämääräistä röhelöä tai muuten vain temppuilee tiettyyn aikaan kuukaudesta. La Solution Controle, eli puhdistava seerumi on todellinen spot killer, emmekä nyt liioittele (seerumi)tippaakaan! Seerumin nerokkuus perustuu siihen, että se tappaa ei-toivotut bakteerit tehokkaasti ja nopeasti kuivattamatta ihoa laisinkaan. Parissa päivässä epäpuhtaudet saavat antiseptistä kyytiä, eikä niistä jää arpia – iho pysyy myös mattaisen puhtaana. Oikuttelu ja rasvoittuminen pysyvät selkeästi paremmin kontrollissa.

Absolution_109_TRIO_HOMME

Jälleen kerran taustalta paljastuvat superfoodit. Propolis puhdistaa ja stimuloi uudistumista (ennaltaehkäisee siis arpia), crajiru poistaa näppyjä ja mustapäitä. Tepescohuite hoitaa pieniä ihovaurioita – kyseessä on siis raaka-aine, jota Mayat ovat kautta aikojen käyttäneet ihon ja haavojen hoitoon. La Solution Controle on ihanteellinen seka- ja ravoittuvalle iholle. Sitä voi käyttää joko täsmähoitona näppyjen päälle tai yhdessä Creme du Jourin tai Creme du Soirin kanssa koko kasvoille. Voit myös sivellä sen koko kasvoille mutta töpötellä sormenpäällä vielä ekstrakerroksen itsepintaisimpien iho-oikkujen päälle.

La Solution Energie antaa iholle nimensä mukaisesti tujauksen lisäenergiaa. Se on runsaasti vitamiineja ja antioksidantteja sisältävä seerumi, joka antaa iholle suojakalvon aurinkoa, tuulta, ilmansaasteita ja muita ulkoisia ärsykkeitä vastaan. Koostumus sisältää alppitähteä, joka elvyttää ihoa, pitää sen kimmoisana ja värin kirkkaana. Kaunonpunahattu korjaa ja aktivoi ihon omaa suojamekanismia. La Solution Energie on ihanteellinen energiabuusti stressaantuneelle iholle (ja mielelle!). Se sopii kaikille ihotyypeille, myös herkälle iholle – yhdistettynä mihin vain voiteeseen tai toiseen Solutioniin. Tiedät kyllä, milloin ihosi tarvitsee energiaa – se on yleensä aina se sama hetki, kun potkua voisi olotilassakin olla enemmän. Julistammekin täten La Solution Energien Jolien Viralliseksi Kaamosseerumiksi!

Viidentenä tulee seerumeista uusin, eli La Solution Anti-Soif, jonka lanseerauksesta ei olekaan vielä monta viikkoa aikaa. Se kosteuttaa, suojaa ja tasapainottaa tehokkaasti ja on mitä ihanteellisin pakkaseen, viimaan ja kuivan huoneilman aiheuttamaan kiristykseen. La Solution Anti-Soif on kuin saavillinen vesikosteutta janoiselle iholle, ja koostumuksesta löytyykin runsaasti elvyttävää sekä napakoittavaa aloe veraa, joka pitää huolen, ettei ihon pinta pääse pakkasellakaan kuivahtamaan. Seljankukka rauhoittaa, pehmentää ja tasoittaa ihon sävyä, scutellaria alpina auttaa ihoa pitämään kosteustasapainonsa balanssissa, ennaltaehkäisee tulehdusta ja antaa iholle virkistäviä antioksidantteja. Täydellinen pakkasseerumi kuivalle ja pintakuivalle iholle. Erittäin kuivalle iholle se sopii La Creme Richen kanssa käytettäväksi – ja jos tilanne ei ole niin akuutti, se kannattaa miksata Creme de Jourin kanssa. La Solution Anti-Soif sopii hyvin myös yöseerumiksi yövoiteen kera.

soif

Miltä kuulostaa, joko löysitte itsellenne mielenkiintoisimmat yksilöt? Lupaamme että tulette ihastumaan näihin yhtä absoluuttisesti kuin mekin!

Perusasiat Absolutionista alkavat varmasti olla teille jo aika hyvin selvillä. Huomenna saatte vielä tarkemmat vinkit kombinaatioista ja niiden käyttötarkoituksista. Kaikki tuotteet löytyvät nyt verkkokaupasta ja niitä voi kurkistella sekä tilata täältä.

Huomenna siis luvassa Jolien tärppikombot, stay tuned! Suosittelemme myös kurkistamaan tämän Absolution-videon. Musiikin videolle on säveltänyt Isabellen yhtiökumppani Arnaud.

*
Jos sinulla on oma hoitola, laadukas verkkokauppa tai myymälä ja olet kiinnostunut Absolutionin jälleenmyyjistä, ota toki meihin yhteyttä distribution@jolie.fi

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.