Yellowmood

Super-Pirtelöbaarin kesäprojekti etenee!

06.05.2014, Hannamari Rahkonen

superpirtelobaari_kauppayhtio_hannamarirahkonen_yellowmood 1

Yksi iloinen naisyrittäjä täällä hei! Siitä onkin hetki, kun viimeksi kirjoittelin suuresta uutisesta. Kesäprojektiamme vietiin viime viikonloppuna taas vähän eteenpäin, kun ilmat sallivat pienen maalaamisurakan ja pääsimme heiluttamaan maalipensseleitämme Super-Pirtelöbaarin kesäterassilla.

superpirtelobaari_kauppayhtio_hannamarirahkonen_yellowmood 4

Pää pursuaa koko ajan aivan uskomattomia ideoita ja on mahtavaa, kun yhteistyökumppanina on taho, joka näyttää vihreää valoa meidän hullun luoville ideoillemme — en melkein malta odottaa, että saan näyttää mistä on kysymys! Meidän lähtökohtanamme on rakentaa ennen kaikkea inspiroiva ympäristö, jossa kaikilla on miellyttävää viettää aikaa kahvikupposen ja tajunnanräjäyttävän raakaruoan parissa.

superpirtelobaari_kauppayhtio_hannamarirahkonen_yellowmood 2

Koko projektin toteutuminen tuntuu vielä epätodelliselta, sillä minä ja Tuomas olemme miettineet tätä todella kauan. Olimme jo pari vuotta sitten laittamassa smoothiebaaria tänne Rovaniemelle ja paikkakin oli valmiina, mutta byrokratia tuli tuolloin vastaan. Jälkikäteen ajateltuna hyvä niin, pari viime vuotta ovat olleet melkoisia, mutta nyt ajankohta on täydellinen ottaen huomioon vielä tämän toimivan yhteistyön Kauppayhtiön ja Lentävän Poron Kesäteatterin kanssa. Kesällä ei ole työolosuhteissa valittamista!

superpirtelobaari_kauppayhtio_hannamarirahkonen_yellowmood 3

Olen luonut täällä kulisseissa uutta menuamme, joka lyödään lukkoon lähiaikoina. Voin kertoa, etten ole joutunut kärsimään reseptinikkarin roolista.. Kauppayhtiön tiskiin ilmestyy pian Super-Pirtelöbaarin herkullisia uutuuksia raakasuklaidemme kaveriksi, kerron teille myöhemmin mitä kaikkea tulette löytämään tästä Rovaniemen persoonallisimmasta kahvilasta. superpirtelobaari_kauppayhtio_hannamarirahkonen_yellowmood 5

Super-Pirtelöbaarin terassista tulee juuri sellainen keidas, josta voimme olla aidosti ylpeitä ja siksi olen varma siitä, että tekin tulette rakastamaan tätä täyden palvelun kesämiljöötä, jossa yhdistyvät kesäteatteri, smoothiebaari/superfood-myymälä ja Kauppayhtiön oma kahvila.

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
2 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Pia
Pia
9 years sitten

Ihan hullun siistiä! Nyt kun tämän luin, en malta odottaa kesää rakkaassa Rollossa 😀 ISO peukku teille ihanat!

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
9 years sitten

Kiitos Pia tsemppaavista sanoistasi, kesällä nähdään! 🙂

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.