Reseptit

Pullaperjantai

28.02.2014, Hannamari Rahkonen

gluteenitonpulla_gluteenitonresepti_maidotonpulla_maidoton_yellowmood 1

Julistan pullaperjantain alkaneeksi! Totuus on oikeasti se, että koko viikko on ollut yhtä pullaa.

Olen syönyt tällä viikolla megalomaanisen kokoisen Räihän leipomon rehellisen laskiaispullan, joka oli niin iso, ettei sitä voinut syödä kokonaan. Mutta olipahan hyvää ja kerrankin tarpeeksi kermaa ja vadelmahilloa!

Sitten erään toisen illan pullanhimo johti siihen, että valmistin itse todella helppoja gluteenittomia pullia, koska pulla on selkeästi ollut viikon teema ja se vaan on huvittanut.

Ja tuo huvittaminen on tärkeä lähtökohta, uskokaa pois.

gluteenitonpulla_gluteenitonresepti_maidotonpulla_maidoton_yellowmood 2

Gluteenittomat pullat, 6-8 kpl

3 dl mantelijauhoja

1 dl kookospalmusokeria

1 rkl kardemummaa

1 rkl leivinjauhetta

2 tl kookosjauhoja tai psylliuminsiemeniä

1 dl vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään tasaiseksi. Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia keskitasolla.

gluteenitonpulla_gluteenitonresepti_maidotonpulla_maidoton_yellowmood 3

Sitten vain saranat auki, Bulletproof-kaffia kaveriksi ja pullanmussuttamiseen. Tämä resepti toimii erityisesti perjantaina!

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
20 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Jatta
Jatta
10 years sitten

Näyttääpäs hyvältä ja varmasti maistuu, joten kokeiluun menee 🙂 https://jattasdiary.blogspot.fi/2014/01/valkoista-kultaa.html

Mönkkeli
Mönkkeli
10 years sitten

Oisko Hannalla mulle vinkkejä kun ostin kaappiin puolikiloa kookosjauhoja, ja oon koittanu miettiä mitä niistä tekis, mutta netistä ei sitten löytynytkään kovin hyvin reseptejä, vaikka muistelen todella monta sellaista nähdeeni 😀 Kiitän kumarran ja meen pullan tekoon 😛

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
10 years sitten

Onpas mukava 🙂 Kaunista viikonloppua!

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
10 years sitten

Kookosjauho on aika kuitupitoinen sellaisenaan käytettäväksi, joten olen yhdistänyt sitä aina erilaisten jauhojen kanssa (riisi, manteli, tattari). Näin ensialkuun löydät reseptejä esimerkiksi Kookosravinnon sivuilta: https://www.kookosravinto.fi/reseptit/leivonnaiset/111 🙂

Sanna
Sanna
10 years sitten

Sekaiho, joskus kesällä jopa normaali. Välillä kiiltelee kuin mikäkin discopinta 😀 Seuraavia olen käyttänyt tyytyväisenä: Logonan vaahto, Madaran vaahto ja Marilou Bion puhdistusgeeli.

papayana
papayana
10 years sitten

Ihotyyppi on pintakuiva sekaiho ja suosikkiputsari ADD:n sitruunamarenkigeeli 🙂

Terhi
Terhi
10 years sitten

Ihotyyppi on herkkä/kuiva, couperosaakin on sanottu olevan. Meneekö tuo linkki nyt miten kun kuivan ihon puhdistusmaito “2. Estelle & Thild Fragrance Free Puhdistusmaito” linkki taitaa mennä “Estelle & Thild Fragrance Free Puhdistusgeeli” tuotteeseen?

PK
PK
10 years sitten

Ihotyyppi; kuiva, näppyläinen otsa, couperosaakin ehkä. Tarve; puhdistaa kunnolla (jotta saisi otsan näppylät pois), mutta ei kuitenkaan kuivattaisi herkkää ja “ryppyistä” muuta ihoa, toki juonteita ja kuivuutta on otsallakin. Tehokas jotta meikki lähtee pois. Tarve on siis moninainen, joten sitä oikeaa ei ole löytynyt.

Suvi
Suvi
10 years sitten

Minulla on atooppinen iho mutta toisaalta voimakas taipumus epäpuhtauksiin, eli iho vaatii toisaalta hellävaraista puhdistusta mutta kuitenkin tarpeeksi tehokasta niin että epäpuhtaudet lähtevät kunnolla pois. Tähän mennessä kaikkein parhaalta putsarilta on tuntunut Iroisie, ja se toimii loistavasti myös silmämeikkiin kirvelemättä silmissä! Ja todellakin, tätä kannattaa laittaa kuivin sormin kuiville kasvoille.

Katja Kokko
Katja Kokko
10 years sitten

Oh, kiitos huomautuksesta! Vahingossa olen linkittänyt väärän tuotteen, kun puteli on samanlainen 🙂

Katja Kokko
Katja Kokko
10 years sitten

Iroisien puhdistusgeeli sopii tähän kuvaukseen 🙂

Katja Kokko
Katja Kokko
10 years sitten

Iroisieta olisin tähänkin suositellut, kiva, että olit sen jo löytänyt ja tykännyt 🙂

Nene
Nene
10 years sitten

Olikohan reseptissä joku typo kun taikinasra tuli niin löysää, että lopputulos oli pullien sijaan herkulliset keksit? Itse ajattelin, että ehkä leivinjauhetta piti tulla 1rkl sijaan 2tl ja kookosjauhoa se 1rkl?

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
10 years sitten

Mitat ovat ohjeessa aivan oikein 🙂 Voisikohan syynä olla kookosjauhojen erilaisuus? Niiden kuitupitoisuuksissa saattaa olla eroja. Toinen mieleeni tuleva syy voisi olla se, että taikinasta on alettu tehdä pullia heti sekoittamisen jälkeen, jolloin kookosjauho ei ole ehtinyt sitoa taikinaa tarpeeksi. Onneksi vahinko ei ollut iso, keksit olivat epäilemättä hyviä!

Hannele
Hannele
10 years sitten

Hei! Sama juttu mulla, tuli keksejä, mutta hyviä sellaisia. 🙂 Seuraavalla kerralla vähennän nestettä, ja odottelen tovin, josko taikina turpoaisi. Muodosta viis, maku oli hyvä!

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
10 years sitten

Kiva kuulla, että maku oli kohdallaan pienestä levähdyksestä huolimatta!

Nene
Nene
10 years sitten

Kokeilen tänään uudestaan psylliumilla, niin katsotaan :). Toisaalta taas lapset tykkäs niin paljon niistä kekseistä, että toivoivat etten edes yrittäisi pullia!

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
10 years sitten

Onnea kokeiluun, uskon että onnistut!

kaisu korteniemi
kaisu korteniemi
8 years sitten

Rasvainen otsa, jossa paljon tukkeutuneita näppyjä ihon “sisällä” ,talia? Nenän lähellä poskissa suuret huokoset. Ikä 42-v.

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.