Yellowmood

Kesän valoisin tukikohta

11.05.2013, Hannamari Rahkonen

Vaikka kotikotimme menee hetkeksi remontin vuoksi alta, aion viettää täällä paljon aikaa kesällä. Sattuneista syistä minun on kuvattava ja dokumentoitava kaikki remontin vaiheet huolellisesti ja jo sen vuoksi vara-asunnon pitää olla lähellä. Näillä näkymin parveketta ei ole tarvetta hajotella sen kummemmin, joten olen alkanut pikkuhiljaa fiilistelemään tämän minikesäkotini sisustamista.

Lämpöisten ilmojen saavuttua olen viettänyt paljon aikaa parvekkeella ja tämä kuvissa näkyvä talvikunto kaipaisi vähän tuunausta. Parveke on aika iso, leveydeltään 6 metriä ja syvyydeltään ehkä 1,6 m. Koiranpentu rakastaa lämpöisellä parvekkeella hengailua, joten meidän piti väliaikaisratkaisuna vetää matot reunakaiteen alle rullalle, ettei kaveri pääse putoamaan. Laudoitetaan alaosa hieman myöhemmin, kun päästään partsin kanssa kunnolla vauhtiin. Ollaan tosin suunniteltu sellaista maitolasikaidetta tuon puisen tilalle. En vain vielä tiedä onko se tämän kesän heiniä.

Pidän kovasti parvekkeen valoisasta ja valkoisesta tunnelmasta ja siksi mietinkin, että mitä jos maalaisi nuo lattialaudatkin vaaleiksi. En tiedä vielä valitsisiko kuultavaa valkoista vai ihan täysvalkoista, katsellaan vielä. Joka tapauksessa luonnollisilla ja kotimaisilla Uula-maaleilla tulen maalauksen tekemään. Valkoisen lattian kaverina istuisi aika hyvin luonnonkuiduista valmistetut sisal-matot.

Haaveilen tuonne parvekkeen toiseen nurkkaan kunnon lököttelyvaltakunnasta, jossa voisi ottaa miniunet tai vaikka tehdä töitä. Meillä ei ole lähtökohtaisesti ole tapana ostaa uusia kalusteita, jos sellaiset voi tehdä itse. Niinpä liiterissä olevat trukkilavat pääsevät pian hyötykäyttöön, kun nikkaroimme niistä minisoffan partsin nurkkaan. Ompelen päälle patjan ja kuorrutan nurkkauksen pehmoisilla sekä raikkaan värikkäillä tyynyillä sekä vilteillä.

Kovasti olisi pesun tarpeessa nuo harmaaksi pölyttyneet laudat, sitten voisi ruveta maalaushommiin. Meillähän ei tosiaan ole lasituksia vielä parvekkeella, mutta onneksi pitkä kattolippa estää sateen yltämisen partsille. Parvekkeen katto noudattelee samaa harjakaton linjaa, joka talossa muutoinkin on, joten vähän ollaan tuumailtu että miten ihmeessä sen lasituksen sitten myöhemmin laittaisi. Olisikohan teillä mitään ideoita?

Olin ehtinyt jo roudata talven jäljiltä nämä lempparilyhdyt varastoon, mutta sitten keksin että ne sopisivat myös hämärtyviin kesäiltoihin. Täytteeksi kynttilöiden sijaan valojohtoja.

Sellaista täällä siis nyt mielessä. Taidan koostaa tekstiileistä ja muista ideoista pienen kollaasin vaikka ensi viikolle, auttaa itseäkin hahmottamaan paremmin lopputulosta. Edelleen aika keltaisella ja valkoisella mielellä olen, mutta aion nappailla ainakin soffanurkkaan muitakin kirkkaita värejä.

Aurinkoista viikonloppua!

0 0 vote
Article Rating
Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
9 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Piitzi
Piitzi
7 years sitten

Aivan ihana parveke, se löhöilynurkkauskin kuulostaa ihanlta =)

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
7 years sitten

Kiitos Piitzi 🙂

Katje
Katje
7 years sitten

Kannattaa olla tarkka trukkilavojen kanssa, eli että tietää mistä ne on tullut, missä ne on kulkenut ja mitä niihin on upotettu.. Itse suunnittelin sohvapöydällä tekoa, mutta kun luki mitä kaikkia kemikaaleja ne voi sisältää, jäi homma tekemättä 🙁 juttua esim täällä http://www.funkyjunkinteriors.net/2011/04/all-you-ever-wanted-to-know-about.html

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
7 years sitten

Katje, olet aivan oikeassa tässä asiassa ja siksi emme ole ottamassakaan trukkilavoja mistä tahansa. Käsittääkseni elintarvikekäyttöön tarkoitetut trukkikset eivät sisällä noita vahingollisia kyllästeaineita. Kiitos tarkkaavaisuudestasi, tämä oli todella tärkeä pointti 🙂

Katje
Katje
7 years sitten

Hyva juttu, etta olette saaneet kunnon lavat, sohvista tulee varmasti hienot 🙂

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
7 years sitten

Katje, kiitos 🙂

Gnie
Gnie
7 years sitten

Hei! Mistä tuo riippukeinu/-tuoli on? Olen kuumeisesti yrittänyt etsiä moista omalle parvekkeelle, mutta mistään ei tunnu löytyvän siedettävän näköistä.

Tiila
Tiila
5 years sitten

Hei! Tuon taivaallisen näköisen valkoisen riippukeinun/-tuolin perään minäkin kyselen, kun meidän pienten tyttöjen lastenhuone huutelee juuri sellaista, eli millainen se on (istuttava riipputuoli vai pidempi riippumatto) ja mistä olet sen teidän iloksenne löytänyt…? Kiitos vastaksestasi =).

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
5 years sitten

Hei Tiila! Riippukeinu on siis istuttava riipputuoli, johon saa jalatkin suorana kyytiin 🙂 Keinu on yksi niistä jutuista meidän kodissa mistä tykkään eniten (ja niin myös meidän vieraat). Keinun puuvillakudos on joustava ja se mukautuu aina kulloisenkin istujan mukaan. Lapset mahtuvat pötköttelemäänkin keinussa ja aikuiset mahtuvat istumaan keinussa rennosti. Tässä vielä linkki maahantuojan sivuille: http://www.hamacamundo.fi/alkupera.php Olen kirjoittanut keinusta aiemmin mm. tämän jutun: http://jolie.fi/yellowmood/paras-paikka-kotona/

Tilaa Jolien uutiskirje

Saat 10 % alennuskoodin heti sähköpostiisi.

Takaisin ylös

Sivustomme käyttää evästeitä tai vastaavaa teknologiaa erilaisten toimintojen toteuttamiseen, asiakkaan tunnistamiseen, personointiin sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kohdentamiseen. Voit lukea tarkemmin evästekäytännöstämme tietosuojaselosteestamme. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.