Reseptit

Jolien kotikeittiössä – veikeämpää vegesafkaa osa 1/6: munakoiso-oliivipyörykät

14.01.2013, Katja Kokko

 

Joliessa starttaa uusi reseptisarja, jossa kokataan rehellistä kotiruokaa kasviksista. Luvassa on herkullisia vegaanisia ohjeita sekä reseptejä, joissa on käytetty luomujuustoa tai -kananmunia. Kokkaamme myös legendaarisen avokadopastan vegaaniversion, jota tulee maistamaan kukas muukaan kuin avokadopastakuningatar Hanna Gullichsen. Nähtäväksi jää saammeko Hannan itkemään.

Ensimmäinen resepti on alun alkaen peräisin vuosia sitten sattumalta hankkimastani kasviskeittokirjasta, jonka on kirjoittanut Celia Brooks Brown. Munakoiso-oliivipyörykät sopivat hyvin naposteluruoaksi oli kyseessä sitten lastenkutsut tai aikuisten iltamat, mutta ne ovat myös loistavaa arkiruokaa ja maistuvat taatusti kaikille kotitekoisten lihapullien ystäville. Pyörykät kannattaa tarjota kuumana saman päivän aikana valmistuksesta ja mikäli ruokailijoita on enemmän kuin kaksi, saattaa tuplasatsi olla tarpeen.

 

Munakoiso-oliivipyörykät (n. 24 kappaletta)

1 munakoiso (n. 500 g)

2 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä

1,25 dl pinjansiemeniä (n. 55 g)

20 kalamata-oliivia (huuhtele hyvin ja poista kivet)

4 rkl kaurahiutaleita

1 dl parmesania raastettuna

2 rkl tuoretta persiljaa hienonnettuna

1 luomukananmuna

 

Lämmitä uuni 220 asteeseen. Halkaisen munakoiso pituussuunnassa ja voitele oliiviöljyllä. Kypsennä uunissa noin puolisen tuntia, kunnes munakoison pinta on kullanruskea ja se on pehmennyt. Anna jäähtyä, kuori ja hienonna. Laske uunin lämpötila 200 asteeseen.

Hienonna huuhdellut oliivit. Hienonna kaurahiutaleet jauhoksi tehosekoittimessa. Sekoita kulhossa munakoiso, pinjansiemenet, oliivit, kaurahiutaleet, parmesan, persiljasilppu ja kananmuna. Anna taikinan turvota 10-15 minuuttia.

Mutoile taikinasta pikkuisia pyöryköitä ja asettele pellille leivinpaperin päälle. Ripottele vielä pinnalle parmesanraastetta.

Paista pyöryköitä 15-20 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin kullanruskeita ja pulleita. Tarjoa kuumina.

 

 

Kuvat Katja Kokko

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
8 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Johanna
Johanna
11 years sitten

Ihana resepti! Heti huomenna testiin 🙂

Katja Kokko
Katja Kokko
11 years sitten

Nam! Nämä on herkullisia! Niin kuin äidin lihapullat konsanaan.

Stella
Stella
11 years sitten

Oi kuulostaa ihanalta! Terveellista mutta tayttavaa kun on pakkasta. Kiitos reseptista!

Katja Kokko
Katja Kokko
11 years sitten

Tää on just täydellistä talviruokaa 🙂

Katja Kokko
Katja Kokko
11 years sitten

Ihanuuspyöryköitä! 😛

Ulrika
Ulrika
11 years sitten

OIh, pitää ehdottomasti kokeilla!

Maija Vastamäki
Maija Vastamäki
11 years sitten

Tää on ihan mahtava idea tämä kotiruokaa kasviksista. Iso kiitos! Tänään menee testiin munakoispyörykät ja huomenna kokeilen Jolien minttu-suklaakakkua 🙂

MouMou
MouMou
10 years sitten

Ensi viikolla aion saada vihdoin aikaiseksi tämä ohjeen kokeilemisen. 🙂

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.