Reseptit

Helppo papusalaatti

20.01.2013, Outi Rinne

On ehkä taas se aika kuukaudesta, jolloin kaapit tyhjenevät herkuista ja piparipurkkiin jäävät vain murut. Silti pinna kiristyy kohta uudestaan ja siihenhän auttaa vain pala suklaata.

Kukapa ei olisi lääkinnyt PMS-oireitaan suklaalla tai suolapähkinöillä. Ja onkin totta, että tietyillä ruoka-aineilla voi pyrkiä vähentämään ennen kuukautisia vaivaavaa turvotusta, aristavaa oloa ja mielen vuoristorataa. Snäksit ja konvehdit eivät kuitenkaan löydy tältä listalta, vaan keho kaipaa karkkipussiinsa kalsiumia, D- ja B6-vitamiinia, magnesiumia, mangaania…

Näitä löytyy monista täysipainoisista ruoka-aineista, mutta erityismaininnan ansaitsevat pavut ja varsinkin kikherneet. Niiden sisältämä magnesium auttaa kehon nestetasapainon säätelyssä. B6-vitamiini osallistuu dopamiinin tuotantoon ja yhdessä mangaanin kanssa se tasapainoittaa hormonitoimintaa, mielen myrskyjä ja kirkastaa korvien väliin asettunutta sumua. Kikherneet sisältävät myös runsaasti hyviä kuituja, mikä auttaa verensokerin säätelyssä. Ja lisäbonuksena saamme mukavan annoksen sinkkiä, jonka puutteen on todettu olevan yhteydessä mm. masennukseen, vihaisuuteen, saamattomuuteen ja yleiseen ajattelun sumeuteen.

Mutta tämä mainospuhe ei oikeasti riitä syyksi siihen, miksi valmistan niin usein hummusta, falafeleja tai muita kikherneherkkuja. Garbanzot vain yksinkertaisesti ovat hyviä ja todellisia papujen moniottelijoita.

Tällä kertaa täytin kulhoni jälleen tutuilla hummus-aineksilla mutta vähän eri muodossa. Soosin sijaan syntyi salaatti, josta tuli juuri sopivan täyttävä ja tyydyttävä talvisen päivän lounaaksi. Marinoitu papusalaatti säilyy hyvin muutaman päivän jääkaapissa, josta sitä voi napsia lisukkeeksi myös muille aterioille.

Iisi kikhernesalaatti

  • n. 1/2 l keitettyhä kikherneitä tai kaksi tölkillistä
  • 1 punainen keskivahva chili
  • 1 luomusitruunan mehu ja raastettu kuori
  • 1 tl Himalaja-suolaa tai maun mukaan riippuen käytätkö tölkki- vai itse keitettyjä papuja
  • 2 valkosipulinkynttä murskattuna
  • 2 rkl tahinia
  • 2 tl jeeraa
  • 2 tl jauhettua korianteria
  • 1 rkl hunajaa tai agavesiirappia
  • 1/2 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • mustapippuria
  • tuoretta persiljaa tai korianteria
  • kourallinen pinjansiemeniä
  • 1/2 – 1 granaattiomenan siemenet
  • 1 rasia (luomu-)punamangoldia tai baby-pinaattia

Keitä liotetut kiherneet kypsiksi tai siivilöi ja huuhtele tölkkiherneet. Halkaise chili ja poista siemenet, hienonna. Sekoita keskenään kaikki ainekset mangoldia tai pinaattia lukuunottamatta. Tarkista mausteet. Keitetyt pavut imevät itseensä huomattavan paljon sekä happamuutta että suolaa, joten lisää niitä tarvittaessa. Levitä tarjoilukulhon pohjalle mangoldin tai pinaatin lehdet. Kauho päälle kikhernesalaatti ja kiidätä tarjolle.

IMG_9685
Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
14 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Sanna
Sanna
11 years sitten

Jes, tässä ruuassahan on maailmanpelastusmeininkiä! Etenkin jos joku rakas ihminen vääntää tämän PMS-oireiden kanssa kamppailevalle… Parhaassa tapauksessa perhe/kumppani/tms. voi säästyä viikonmittaiselta itku-potku-raivarihelvetiltä 🙂 nerokasta kerrassaan! Heh, taas olen liiaksi eksynyt suklaahyllyille, mutta tosin ilman morkkista 🙂 mutta universumihan tarjoaa mm. tämän reseptin muodossa loistavan työvälineen korjata hieman tilannetta! Täysi luopuminen suklaasta on kuitenkin suorastaan vääryys ihmismieltä kohtaan!

Katja Kokko
Katja Kokko
11 years sitten

Oi että, ilmankos kikherneisiin kokee aika ajoin himoa! Mutta ne meinaa kyllä vähän aiheuttaa pahan hajuisten kaasujen muodostumista…

Outi
Outi
11 years sitten

Sanna, suklaasta luopumista en ikinä suosittelisi kenellekään ilman tooodella pakottavaa tarvetta, sillä suklaa on hyväksi sielulle! Mutta ihan oikeasti, tumman tai vielä mieluummin raakasuklaan mussuttaminen voi olla ihan fiksua myös PMS oireita lievittämään mm. sen sisältämän magnesiumin vuoksi. Kyllä se luontoäiti tietää, tässäkin 🙂 Lisänä sitten papuja, tummaa riisiä ja vihreitä, niin alkaa olla aika hyvä setti kasassa. Ja sitten se nyrkkeilysäkki vielä esiin… 😀

Outi
Outi
11 years sitten

Katja, juu papujen monimutkaiset sokeriyhdisteethän ne siellä suolistossa putputtaa. (Lähiympäristöltä voi tietysti tiedustella, oleskelevatko mieluummin kaasulaitoksella vai lohikäärmeen luoassa…) Jonkin verran voi kaasun muodostusta helpottaa tietyillä konsteilla. Ensimmäinen on totuttelu pikku hiljaa palkokasvien määriä lisäten, jolloin hyvät papubakteerit saavat aikaa suolistossa kasvaa sulattelupuuhiin. Riittävä liotus ja keitinveden vaihto kypsentämisen välillä ovat toinen keino. Kombu ja wakame -levä keitinvedessä tai miksei myös aterialla nautittuna yksi. Reilu annos vihreitä lehtivihanneksia ja maustaminen ruoansuolatusta edistävillä mausteilla (mm. kurkuma ja muut intialaiset) voivat auttaa myös. Samoin sokeripitoisten ruoka-aineiden, kuten hedelmien nauttiminen vasta muutaman tunnin jälkeen papuateriasta mainitaan yhtenä keinona, kuin myös perunan välttäminen mutta… Lue lisää..

Katja Kokko
Katja Kokko
11 years sitten

Tää houkuttaa kyllä nyt melkoisesti, pakko käydä ostamassa pussillinen kikherneitä, kun alkaa taas se aika kuukaudesta lähennellä 🙂 Mä olen vähentänyt palkokasvien määrää melkoisesti ruokavaliossa ja välilä mietityttää myös esim. tattarin ja kvinoan sisältämät antiravinteet ja yhteys vuotavan suolen oireyhtymään. Mutta en ole asiaan perehtynyt syvemmin ja harrastan kyllä intuitiolla syömistä mieluummin kuin kyttäämällä em. juttuja. Keitetty tattari kurkumalla maustettuna on myös ollut viime aikoina ihana lisuke salaateissa 🙂

Outi
Outi
11 years sitten

Katja, olen itsekin pohdiskellut samaa ja juttelin antiravinneasiasta joskus Annika Havasten kanssa, jonka asiantuntemukseen kyllä luotan. Hän oli sitä mieltä, että ellei mitään erityisiä syytä ole epäillä vakavia imeytymis- tms. häiriöitä tai suolisto-ongelmia diagnosoitu, quinoan, tattarin ja palkokasvien käyttöä ei kannata hylätä. Päin vastoin pois jättämisestä voi olla paljon enemmän haittaa. Ja kuten totesitkin, oman kehon ja intuition kuuntelu on tässä(kin) asiassa no. 1. (Jos olen rehellinen liitän antiravinne-kyttäyksen paleo-kiihkoiluun. Mutta tämä siis vain vähin äänin suluissa mainittuna :))

Katja Kokko
Katja Kokko
11 years sitten

Mulla on jonkinasteinen imeytymishäiriö, joka havaittiin kesällä. Pitäisi tsekata tilanne nyt uudelleen. Sen vuoksi olen juuri miettinyt asiaa. Ja aivan täysin samaa mieltä sun kanssa, että toi antiravinne-KYTTÄYS on juurikin osa paleo-kiihkoilua. Paleossa on paljon hyvää, mutta hommassa on kyllä vahva kiihkoilun ja rajoittuneisuuden viba 🙂

Outi
Outi
11 years sitten

Katja, kaikki rajoittuneisuus on ihan turhaa itsensä ja muiden kiusaamista, mutta ilman muuta, jos on selvä peruste olla tarkkana, niin silloin ollaan. Imeytymisongelmat eivät ole mitään pikkujuttuja. Toivottavasti tilanteesi on tasapainossa.

Jutta Ruonansuu
Jutta Ruonansuu
11 years sitten

Ihana resepti, mielenkiintoista keskustelua! Antiravinteet on olleet mulle aina henkilökohtaisesti jotenkin hankalalta tuntuva juttu. Olen enemmän kiinalaishenkisen lääketieteen kannalla, että ei ole huonoja ja hyviä juttuja, on vain balanssi näiden välillä. Mikään hyväkään ei yliannostuksena ole luontevaa. Tämä resepti tulikin niin sanotusti kreivin aikaan, kohta alkaa olla taas tosi kyseessä PMS-rintamalla… 🙂

Outi
Outi
11 years sitten

Jutta, balanssin puolesta puhuja olen minäkin. Kehomme on myös hyvin sopeutuvainen ja luottamus siihen, että se kyllä pärjää, kun peruslinjat ovat kunnossa on lopulta tärkeämpää, kuin yksittäisiin ravintoaineisiin tuijottelu.

Katja Kokko
Katja Kokko
11 years sitten

Söin tänään lounaaksi iiiison purkillisen kikherneitä. Hyvää oli ja vieläpä ilman kaasuja 😀 Ostettiin lisäksi töihin kaksi pussillista raakoja kikherneitä ja lupasin olla liotuspäällikkö. 🙂

Outi Rinne
Outi Rinne
11 years sitten

Katja, hei mahtavaa! Papupäivät lähenee täälläkin, joten herneet likoon 😀

M
M
11 years sitten

Kiitos ihanasta reseptistä! Ja saanko kysyä neuvoa imeytymishäiriön toteamisesta, epäilen että minulla on jokin imeytymishäiriö koska painoni tippuu vaikka syön hurjia määriä, luomupainotteisesti ja monipuolisesti, mutta hakeutuessani Yths:n kautta lääkärille painoni putoamisen takia minut leimattiin anorektikoksi ja tutkimuksien sijaan sain lähetteen psykiatrian polille. Voimani alkavat olla lopussa ja haluaisin vinkkejä lääkäristä jotka mahtaisivat ottaa asian tosissaan jos vähillä rahoillani yksityiselle puolelle suuntaan.

Outi
Outi
11 years sitten

M, kuinka tylsää, jos et ole saanut asiallista apua. Valitettavasti en ole paras henkilö neuvomaan hyvän lääkärin juttusille. Itse varmaan menisin uudelleen peruslääkärin vastaanotolle ja vaatisin asianmukaisia tutkimuksia. Ehkäpä tässä viestiketjussa asiaa kommentoinut Katja osaisi vinkata oikeille jäljille lääkärin suhteen. SItten tulee mieleen myös joku funktionaaliseen lääketieteeseen perehtynyt ravintovalmentaja, joka ehkä osaisi auttaa imeytymisongelmissa (www.ravintovalmentaja.fi. Toivottavasti tilanteesi selviää pian!

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.