Ravinto

Jolien kaamoskestit: Proteiinipitoinen mutakakku

05.12.2014, Hannamari Rahkonen

Mitä ihmettä söisin treenien jälkeen?

Olemme pohdiskelleet tätä kysymystä hyvin monesti kuluneen syksyn sekä alkutalven aikana, kun olemme raahautuneet treeneistä kotiimme ja veikkaamme, että sama ilmiö on ollut havaittavissa myös teidän arjessanne. Kun haluaa tarjota keholleen ravintorikasta ruokaa, sortuu helposti toistamaan samoja maneereja keittiön puolella, mutta pienellä ennakoinnilla pääsee onneksi jo pitkälle. Tulevana viikonloppuna hellimme itseämme paitsi kunnon hikiliikunnalla, myös tällä palauttavalla ja proteiinipitoisella mutakakulla, jonka tie käy tällä kertaa pakkasen sijasta uunin kautta.

paleokakku_gluteeniton_mutakakku_jolie_hannamarirahkonen1 (1)

Mutakakun pohja on valmistettu keitettyjen kikherneiden ympärille, jotka tekevät kakun koostumuksesta todella kostean ja runsaan. Kakku toimii raaka-aineidensa ansiosta palauttavana välipalana, mutta lisäksi myös erinomaisena jälkiruokana, välipalana töissä ja hätätapauksessa vaikka lounaan korvikkeena.

Voit tehdä kakusta hieman tuhdimman version, jos haluat valmistaa sen välipalaksi. Korvaa tällöin kookospalmusokeri erytritolilla tai stevialla ja lisää reseptiin 1 dl haluamiasi pähkinöitä ja 0,5 dl maca-jauhetta. Meidän versiossamme käytettiin ujostelematta voita, mutta kakusta saa maidottoman vaihtamalla voin neitsytkookosöljyyn.

paleokakku_gluteeniton_mutakakku_jolie_hannamarirahkonen1

Mutakakku on varsinaista pikaruokaa, sillä sen valmistamiseen menee reilusti alle 10 minuuttia ja uunissakin kakku viettää vain 20-25 minuuttia. Kiireinen ennakoi ja valmistaa kakkuja useamman kerralla sekä pakastaa kakun palasina, jolloin maistuva ja ravitseva välipalaa on aina käden ulottuvilla.

Tarvitset mutakakun valmistamista varten blenderin ja tampperin tai tehokkaan monitoimikoneen, 22 cm irtopohjavuoan, nuolijan sekä leivinpaperia. Sitten vain leipomispuuhiin!

paleokakku_gluteeniton_mutakakku_jolie_hannamarirahkonen2 (1)

Pehmeä proteiinimutakakku, 8-10 annosta

460 g keitettyjä kikherneitä

70 g sulatettua voita tai neitsytkookosöljyä

2 kananmunaa

1 dl kookospalmusokeria (voit korvata sokerin käyttämällä joko 1,25 dl erytritolia tai  25-30 tippaa vaniljasteviaa)

1 dl raakakaakaojauhetta tai tummaa kaakaojauhetta

1 dl Sun Warrior -vaniljaproteiinijauhetta (tai mitä tahansa muuta proteiinijauhetta)

0,75 dl vettä

Sulata voi tai kookosöljy juoksevaksi. Lado kaikki ainekset blenderiin aloittaen nesteistä. Mikäli käytät blenderiä, tamppaa taikinaa niin kauan, että se on täysin tasaista. Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja paista 200 asteessa 22-25 minuuttia. Anna kakun vedähtää huoneenlämmössä noin 10 minuuttia ennen kuin irrotat vuoan reunuksen.

paleokakku_gluteeniton_mutakakku_jolie_hannamarirahkonen2

Mutakakku on erittäin suussasulavaa sellaisenaankin, mutta herkkuhetkinä kakku suorastaan huutaa vierelleen kardemumma-karpalomoussea, tuoreita marjoja ja granaattiomenansiemeniä. Levollista viikonloppua ja suklaisia hetkiä!

Kuvat Hannamari Rahkonen

avatar
1 Kommentteja
0 Vastauksia kommentteihin
0 Seuraajia
 
Reagoiduin kommentti
Kuumin kommentti
1 Comment authors
Jartsa Recent comment authors
  Ilmoitukset kommenteista  
uusimmat vanhimmat eniten ääniä
Ilmoita
Jartsa
Vieras
Jartsa

Onpa maukkaan oloinen välipalavaihtoehto ja mitä ilmeisimmin helppo toteuttaa. 🙂

Tilaa Jolien uutiskirje

Saat 10%-alennuskoodin heti sähköpostiisi!

Back to top

Sivustomme käyttää evästeitä tai vastaavaa teknologiaa erilaisten toimintojen toteuttamiseen, asiakkaan tunnistamiseen, personointiin sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kohdentamiseen. Voit lukea tarkemmin evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteestamme. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.