Lifestyle

Unen vaikutus ihosi hyvinvointiin

23.08.2021, Jolie

Hipiäsi rakastaa riittävää unta

Riittävä uni tekee taikoja ihosi hyvinvoinnille ylläpitäen sen terveyttä ja nuorekkuutta.

Hyvistä yöunista kannattaa pitää kiinni, sillä unenpuute aiheuttaa kehollesi stressiä. Liiallinen stressi vaikuttaa ihosi immuunipuolustukseen, joka normaalisti toimiessaan ehkäisee tulehduksien muodostumista.

Ihon puolutusmekanismien heiketyessä hipiäsi voi altistua sairauksille, kuten aknelle, psoriaasikselle ja atooppiselle ihottumalle. Stressi myös hidastaa ihosolujen uudistumista vaikuttaen ihosi elinvoimaan.

Riittävät yöunet estävät kosteuden haihtumista iholtasi

Unenpuute voi aiheuttaa ihon kuivumista, sillä huonosti nukuttu yö kiihdyttää veden haihtumista ihostasi.

Trans epidermal water loss (TEWL) kertoo ihosta haihtuvan kosteuden määrän. Mielenkiintoisessa tutkimuksessa selvitettiin, että kuinka yöunet vaikuttavat TEWL-lukuun ja sen seurauksena ihon kuivumiseen.

Huomattiin, että yönsä hyvin nukkuvilla hydrolipidikalvo toimi 30 % paremmin kuin alle 5 tuntia yössä nukkuneilla. Hydrolipidikalvo on ihosi pintakerroksessa eli epidermiksessä oleva luontainen happovaippa, joka estää kosteuden haihtumista hipiästäsi. Happovaipan tärkein tehtävä kosteuden haihtumisen estämisen lisäksi on kehosi suojaaminen haitallisten aineiden ja bakteerien pääsemiseltä ihon lävitse. Jos happovaippa vioittuu, voi se päästää läpi helpommin patogeeneja, eli taudinaiheuttajia, jonka seurauksena ihollesi voi esimerkiksi nousta näppyjä.

Pitämällä siis huolta riittävistä yöunista teet hipiällesi palveluksen.

Lukitse kosteus kasvoillesi

Herätäksesi kuulaan heleillä kasvoilla, helli hipiääsi kosteuttamalla sitä hyaluronihappoa sisältävällä kasvovedellä. Hyaluronihappo on sokerimolekyyli, joka voi sitoa itseensä kosteutta jopa yli 10 kertaa painonsa verran. Kokeile vaikka Bybin helppokäyttöistä, suihkutettavaa Mega Mist -kasvovettä. Pinkki unelma on kasvovesien ehdotonta eliittiä, jonka pohjana on käytetty rauhoittavaa ruusuvettä.

Kun kasvoillesi on pumpattu reilusti kosteutta, täytyy iholle imeynyt vesi lukita paikoilleen kosmetiikan avulla, jotta se ei pääse karkuteille. Kasvoöljy sekä kosteusvoide muodostavat kasvoillesi suojaavan hunnun ylläpitäen ihosi kosteustasapainoa.

Tiesitkö, ettei kasvoöljy yksinään käytettynä kosteuta ihoa, vaikka se tekeekin hipiästä hehkuvan näköisen? Se kyllä estää kosteuden haihtumista, mutta ei tuo ihollesi lisää kosteutta. Tämän takia on tärkeää lisätä öljyn alle aina kosteuttavaa seerumia tai kasvovettä.

Rauhoittumista ja rentoutumista

Kun päivä rupeaa kääntymään iltaa kohti, on hyvä rauhoittaa keho laskemalla kierroksia ja hidastamalla tahtia. Kokeile Jolien rauhoittavaa iltarutiinia, joka rentouttaa mieltäsi ennen nukkumaanmenoa.

Tuoksut tuovat tunnelmaa

Sympaattisen Nurme-sarjan laventelin eteerinen öljy rauhoittaa myllertävää mieltä linaloonin avulla. Lisää muutama pisara vedellä täytettyyn suihkepulloon ja suihkuttele ihanaa tuoksua makuuhuoneeseesi. Voit myös ripotella pisaran tyynyliinallesi, jos materiaali sen kestää.

Auyrvedisiä saloja

Sivele auyrvedisten perinteiden mukaan valmistettua Khadin Shatavari Everyoung Body Oil -kauneusöljyä hierovin liikkein vartalollesi sydäntä kohti suuntautuvin liikkein. Tunne, kuinka ylellinen tuoksusekoitus laventelia, patsulia ja sitrushedelmää valtaa mielesi.

Kosteuttava kasvonaamio

Absolutionin Anti-Soif -kasvonaamion sisältämä eteerinen ylang ylang rauhoittaa mieltä ja laskee verenpainetta. Jos tunnet olosi stressaantuneeksi, niin pysähtyminen kiireettömän kauneusrutiinin äärelle ja rauhoittava tuoksu auttavat sinua rentoutumaan ennen kuin nukkumatti ripottelee unihiekkaa yllesi.

Viimeisen silauksen iltarutiiniisi tuo rauhoittava musiikki. Luo oma soittolistasi, jonka äärelle on mukava palata. Ihosi kiittää ja kumartaa, kun painat pään ajoissa tyynyyn. Kauniita unia, ihana.

Lähteet: P. Oyetakin-White, A. Suggs, B. Koo, M. S. Matsui, D. Yarosh, K. D. Cooper, E. D. Baron: Does poor sleep quality affect skin ageing?

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.