Kolumnit

Arvaa, mitä?

06.02.2013, Mili Kaikkonen

Vuosi vaihtui, Maya-kalenteri loppui, mutta maailma ei. Elämä jatkuu.

Vuodenvaihde kuitenkin tuo väistämättä mukanaan analyysin menneestä. Se on monelle psykologinen vedenjakaja:
Tänä vuonna teen toisin, tänä vuonna muutun, tänä vuonna keskityn itseeni ja hyvinvointiini.

En ole itse koskaan ollut suuri uudenvuodenlupausten ystävä, mutta tykkään kovasti pohdiskella teemoja ja suurempia kokonaisuuksia. Kun katson elämääni taaksepäin, huomaan, että moni vuosi on kantanut mukanaan yhteistä nimittäjää tai jotain kummallista pohjavirettä, vähän kuin toistuvaa tunnetta, joka katsoo aina peilistä takaisin.

Vuosi 2010 oli minulle kotiinpaluun vuosi. Muutin takaisin Helsinkiin seitsemän Aasian ja kuuden Lontoon vuoden jälkeen. Jouduin kohtaamaan oman ehdottomuuteni – olin aina sanonut, etten koskaan palaisi tylsään Suomeen, en koskaan Helsinkiin, en koskaan takaisin sinne, mistä olin tarmokkaasti irrottautunut. Jouduin nyt kuitenkin myöntämään, että Helsinki oli mielestäni maailman paras kaupunki, suomalainen hiljaisuus parasta musiikkia korvilleni. Tyhjät kadut antoivat minulle tilaa hengittää ja löytää juureni uudelleen.

Vuosi 2011 oli kasvun vuosi. Vaikka olin tehnyt näkijän työtä jo vuosikausia, olin Suomessa edelleen melko tuntematon. Nyt katson sydän kiitollisuudesta pakahtuen puskaradion luomaa asiakaskuntaani, joka kasvaa edelleen. Opettelin tekemään työtä omalla äidinkielelläni ja ottamaan näkyvämmän roolin, mikä ei aina ole helppoa luontaiselle introvertille.

Vuosi 2012 oli totuuden vuosi. Viime vuonna elämä vei minut syväluotaavalle tutkimusmatkalle itseeni ja omaan inhimillisyyteeni. Näin peilistä tunteita ja ominaisuuksia, mitkä olisi ollut mukavampi kieltää.

Jouduin myöntämään, että myös minä tunnen vihaa, mustasukkaisuutta ja epävarmuutta; myös minulla on menneisyydessäni asioita, joita en ole osannut vielä antaa itselleni anteeksi. Löysinpä myös muutaman asian, mistä huomasin kantavani näkymätöntä, hartioilla painona tuntuvaa kaunaa. Huomasin, että vuosikausien itsetutkiskelun jälkeen minulla oli edelleen uskomuksia, jotka kuiskailivat sopivissa tilanteissa, etten ansaitse rakkautta, työtäni tai onnea, ja että auttaessani muita uskaltamaan ja toteuttamaan unelmiaan olin saattanut helposti unohtaa omat haaveeni.

Tutkailin ihmissuhdeverkostoani suurennuslasilla ja tunnustin, että jotkut ihmissuhteet eivät enää toimi, ja että vaikka rakastankin tiettyjä ihmisiä, en välttämättä enää kovinkaan pidä heistä. Tämä oivallus toi mukanaan valtavan helpotuksen. Lakkasin selittelemästä, syyllistymästä ja analysoimasta ja päätin, että ihmiset tekevät parhaansa niillä kyvyillä, mitkä heillä on.

Totuuden vuosi toi mukanaan myös uutta keveyttä ja rauhaa, ihania, uusia ihmisiä ja upeita yhteisöllisyyden hetkiä sekä työssäni että sen ulkopuolella. Totuus kirpaisee, mutta myös vapauttaa. Olen toki pohtinut jo vuosikausia, mitä totuus oikeastaan on, mutta 2012 vei monella tavalla teorian käytäntöön. Oivalsin, että omasta totuudestani lipsuminen aiheuttaa heti ahdistuneen, epämukavan levottomuuden. Silloin on hyvä pysähtyä ja miettiä, missä huijaan itseäni.

Kirjoittaessani tätä Aasian auringon alla levänneenä ja onnellisena huomaan, että alkaneen vuoden teemaksi on muodostumassa ilo kylkiäisinään lapsenomainen uteliaisuus, leikkimielisyys ja luovuus. Syväanalyysi, pohdiskelu ja jatkuva prosessointi voivat tehdä elämän energioista turhan raskaita. En kuitenkaan ole sitä koulukuntaa, joka uskoisi elämän olevan pelkkää iloa ja valoa – uskon tasapainoon, kultaiseen keskitiehen ja luottamukseen siitä, että elämä kantaa.

Uskon ihmisen luontaiseen selviytymiskykyyn ja ilon parantavaan voimaan; siihen, että mitä rehellisemmin kohtaamme itsemme, sitä helpommaksi omien tarpeidemme kommunikoiminen käy. Mitä syvemmälle totuuteen sukellamme, sitä suuremmalla myötätunnolla ja lämmöllä kohtaamme myös muut ja sitä helpommaksi inhimillisyyden hyväksyminen käy.

Ilon vuosi tuokin mukanaan juuri sitä tasapainoa ja luvan asioihin, jotka tuottavat iloa, vaikka eivät olisikaan välttämättä hyödyllisiä. Leikkimielisyys rohkaisee elämään hetkessä ja olemaan läsnä, vaikka sitten kun –mentaliteetti muistuttaisikin takavasemmalla tekemättä jääneistä vakavuusasioista. Ilon vuonna ei tarvitse mennä mukaan muiden ihmisten draamoihin, ei kokea syyllisyyttä omasta onnesta, vaikka muilla menisikin vähän heikommin.

Ei enää kateellisina jupista, että helppohan sinun on sanoa, vaan inspiroidutaan muiden onnistumisista tietoisina siitä, että meillä kaikilla on haasteemme.

Ilon vuonna tehdään vain siksi, että se on kivaa ja opitaan nauramaan hyväntahtoisesti myös itsellemme – jos näet erään kalevankatulaisen työhuoneen edessä kyltin, jossa lukee Kaikkosen Arvauspalvelu, tiedät, missä mennään.

Jos meinaa mennä pelkäksi analyysiksi, muistetaan myös se toinen vaakakuppi. Irti päästäminenhän on juuri sitä, että jos ratkaisua ei tunnu löytyvän, kannattaa keskittyä hetkeksi johonkin muuhun ja antaa kirkkauden syntyä kuin itsestään.

Mikä sinun vuotesi teema on?

Mili Kaikkonen

Mili on intuitiivinen näkijä ja holistinen terapeutti, jonka työssä tavoitteena on auttaa sinua kuulemaan oma viisautesi ja sisäinen totuutesi.

avatar
  Ilmoitukset kommenteista  
Ilmoita

Tilaa Jolien uutiskirje

Saat 10%-alennuskoodin heti sähköpostiisi!

Back to top

Sivustomme käyttää evästeitä tai vastaavaa teknologiaa erilaisten toimintojen toteuttamiseen, asiakkaan tunnistamiseen, personointiin sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kohdentamiseen. Voit lukea tarkemmin evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteestamme. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.