Keho & Mieli

What’s love got to do with it?

05.10.2012, Mili Kaikkonen

Puhun työkseni rakkaudesta. Sisältöön kuuluu tietenkin näennäisesti myös muita asioita, mutta vuosien varrella olen huomannut, että lähes kaikessa kyse on rakkaudesta – enkä siis nyt tarkoita vain romanttista rakkautta, vaan kaikenkattavaa intohimoa elämää kohtaan; rakkautta omaa itseämme, läheisiämme, työtämme ja maailmaa kohtaan.

Jos itsestäänselvyyksistä puhutaan, niin ilman rakkautta meistä voi tulla pelokkaita, ahdistuneita ja surullisia. Kaikilla lienee kokemusta näistä ajanjaksoista – minulla itselläni ainakin on. Rakkaudettomuuden tilassa katoavat helposti sekä elämän tarkoitus, ilo ja pidemmän päälle jopa kehollinen hyvinvointi. Kaikki tietävät teorian, että meidän tulee rakastaa itseämme ennen kuin voimme rakastaa muita tai vastaanottaa rakkautta, kuten myös sen, että muut peilaavat ja heijastelevat meille omaa minäkuvaamme, halusimme tai emme. Nämä teoriat ovat tietenkin totta, mutta kirjoista opittuna niillä ei ole juurikaan väliä, jos käytäntö on kuitenkin ihan muuta.

Käytän usein analogiaa,  jossa puhun autonkorjausmanuaalista. Kaikki voivat lukea ja opetella ulkoa monimutkaiset tekniset diagrammit ja askeleet moottorin korjaamiseen. Mutta mitä tapahtuu, kun tämä pitäisi tuoda käytäntöön? Entä, jos eräänä päivänä auto hajoaa ja joudutkin avaamaan konepellin?


Kuulostaa ehkä siltä, ettei tällä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Rakkaus on laaja teema, mikä mietityttää meitä kaikkia, ja romanttinen rakkaus lienee juuri se rakkauden ilmentymä, mikä aiheuttaa meille eniten päänvaivaa. Lähes 37-vuotiaana voin todeta, etten itsekään ole ollut romanttisten myrskyjen yläpuolella. Ihmissuhdehistoriani on yhtä värikäs kuin intialainen tori, ja näennäisesti tapaukset eroavat toisistaan melko lailla. Lähemmin tarkasteltuna yhteisiä nimittäjiä kuitenkin löytyy – sitoutumisen pelkoa, luottamuspulaa, hurmaajia, leijailevia taiteilijoita, kirjaviisaita henkisiä joogeja, epävarmuutta, kipua, soutamista ja huopaamista.

Joitain vuosia sitten pysähdyin miettimään, mikä on pielessä. Tiesin teoriat, ymmärsin hypoteesit ja olin hyvä kertomaan muille, miten korjata hajanaiset parisuhteet, oppia kommunikoimaan ja rakentaa itsetuntoa, jotta rakkaudelle olisi tilaa. Olin lukenut paljon spirituaalisesta yhteydestä, karmasta, sielun kumppanuudesta ja henkisyydestä parisuhteissa, mutta käytännössä ajelehdin riippuvaisena itsenäisyyden kulisseissa – minussa eli vahvasti uskomus, että parisuhde tarkoittaisi minun menettävän itsenäisyyteni.

Piilouduin opetusten ja konseptien taakse ja rakensin itselleni illuusion, missä uskottelin olevani todellisen sitoutumisen ulkopuolella. Jälkeenpäin olen oivaltanut vain ajatelleeni, että henkisyys ja romanttinen rakkaus sulkevat toisensa pois, ettei oikeasti olisi mahdollista ylläpitää parisuhdetta ja henkistä harjoitusta, joka on siis myös työtäni.

Matkan varrella olen tavannut mielenkiintoisia ihmisiä, kauniita persoonia ja kiehtovia sieluja. Yhdeksään sinkkuvuoteeni mahtui sitä sun tätä – kuten rakas ystäväni Päivi asian ilmaisi: ’Kaikenlaista on kesällä metässä’. Useat kohtaamistani miehistä ovat olleet hurmaavuudestaan huolimatta epäsopivia elämänkumppaneiksi – niitä, joista sanomme ystävien kesken kahvipöydässä, että he ’pelkäävät’, ’ovat kiireisiä’, ’uskovat vapauteen’ ja kiertävät todellisen läheisyyden kauniilla sanoilla tai tapaamismurusilla, jotka ovat ah-niin-koukuttavia. Juuri, kun on päättänyt päästää irti, seuraava kutsu, tapaaminen tai viesti saa kuitenkin jatkamaan. Ehkä sitten kuitenkin – meillä on selvästi yhteinen karma, sielunkumppanuus, vahva yhteys.

Ihmissuhteet ovat kuitenkin kaikessa monimutkaisuudessaan aika yksinkertaisia. Joku viisas on sanonut, että opetamme ihmisille, miten meitä tulee kohdella. Yksin vietetyt vuodet olivat minulle arvokkaita – sukelsin itseeni ja jouduin ottamaan vastuun asioista, tunteista ja elementeistä, mistä olin ennen syyttänyt muita. Oivalsin, että olin itse opettanut elämääni tulleille ihmisille, että minulle sopii mikä vain, jaksan aina joustaa ja ymmärtää, eikä minulla ole tarpeita. En voi syyttää toista tarpeideni huomiotta jättämisestä, jos en ole itse niitä uskaltanut tai osannut kommunikoida.

Mutta palataanpa niihin hurmaaviin tyyppeihin, pahoihin poikiin ja rikkinäisiin tyttöihin, jotka vain me voimme rakkaudellamme pelastaa. Niihin, jotka ovat olleet vanhempiensa, kollegoidensa, ex-kumppaniensa tai maailman edessä väärinymmärrettyjä – tai niihin, jotka itsevarmalla hehkullaan tietävät aina, mitä sanoa ja mistä narusta vetää.

Rakkaus ymmärtää, hyväksyy ja antaa anteeksi. Rakkaus ei kuitenkaan oikeuta valtapeliä, laiminlyöntiä, epärehellisyyttä ja yhteisten pelisääntöjen rikkomista. Meillä kaikilla on erilaiset tarpeet ja toiveet. Yhdet ovat tyytyväisiä avoimessa suhteessa, toiset sinkkuina ja kolmansille sopii perinteisempi parisuhdekonsepti.

Tärkeää on pysähtyä ja miettiä, mitä ihan oikeasti haluaa. Itselleni karvas totuus valkeni eräänä yönä, kun palasin Suomeen viivästyneellä lennolla Lontoosta. Helsinki-Vantaalla satoi räntää, bussit menivät nenän edestä ja taksijonossa oli enemmän ihmisiä kuin Rautatientorilla uudenvuodenaattona. Väsyneenä istahdin matkalaukun päälle ja totesin, että en jaksa enää huijata itseäni. Oivallus syntyi siinä hetkessä – kristallisoitunut ajatus meni suunnilleen niin, että ’haluan, että joku on minua vastassa lentokentällä’. Ei siis mitään sen syvällisempää, ei yliluonnollisia interventioita eikä dramatiikkaa.

Olen siis vannoutunut ex-sinkku, nykyinen vannoutunut sitoutuja. Sinkkuvuodet opettivat minulle paljon siitä, mitä rakkaus on ja mitä se ei ole. Sitoutuminen on opettanut minulle, että rakkaus on usein tunteen lisäksi myös valinta.

Jälkiviisaana kurkistan joskus menneeseen. Nyt en enää kärvistele häpeästä omaa rakkaushistoriaani pohdiskellessa, mutta hymyilen muistellessani, kuinka ajattelin parisuhteen olevan jotenkin henkisyyden ulkopuolella – montaa parempaa henkistä harjoitusta kun ei olekaan.

avatar
8 Kommentteja
0 Vastauksia kommentteihin
0 Seuraajia
 
Reagoiduin kommentti
Kuumin kommentti
6 Comment authors
Samppamay-aaMiliHanniSanna Recent comment authors
  Ilmoitukset kommenteista  
uusimmat vanhimmat eniten ääniä
Ilmoita
Marjo
Vieras
Marjo

Voih, oli Ihana lukea tekstiäsi… Kyllä tiedät asioista paljon ! Valoisaa viikonloppua sinulle, Mili.

Mili
Vieras
Mili

Kiitos Marjo, ja ihanaa syysviikonloppua myös sinulle!

Sanna
Vieras
Sanna

Kaunis kirjoitus! Olen pohtinut, että itse en taida vielä olla valmis suhteeseen, kun on vielä tiettyjä kummituksia pään sisällä. Toisaalta edelliset heilastelut tekivät todella hyvää, kun meni kohti pelkojaan, ja päänsisäisten kummituksien määrä väheni siinä rytäkässä. En koskaan ole kokenut, että olisin nuori sitoutuja. Nyt 26. Luin lukioikäisenä lehdestä näyttelijästä, joka perusti perheen 40-vuotiaana. Reissaili ennen sitä paljon jne. Teini-ikäinen minä totesi: “Tuossa on ideaa.” He-he… Jokainen tyylillään ja omia polkujaan… Niin ja rakkaus on tärkeää. Vajaa vuosi sitten julistin äidilleni, että rakkaus on täyttä paskaa. Äiti huusi: “RAKKAUSHAN ON TÄRKEITÄ! ON ÄIDIN RAKKAUS, ON JUMALAN RAKKAUS…!!!”

Mili
Vieras
Mili

Love makes the world go round. Täytyy tosiaan vaan muistaa, että rakkauden ilmentymismuotoja on monia, eikä aina pidä tuijottaa pelkkään romanssiin – rakkautta elämässämme voi olla muutenkin yllin kyllin! Olen niin samaa mieltä tuosta, että kukin tyylillään ja omia polkujaan. Hyvää syksyä, Sanna!

Hanni
Vieras
Hanni

Kiitos Mili, ihana juttu – ja juuri niin oikeaan saumaan… Joskus olisi kiva lukea lisääkin tuosta itsensä rakastamisesta, jonka kanssa painiskelen edelleen. Olen lukenut ne kaikki manuaalit, ja teorian tasolla tiedän että itseäänhän tässä nyt tulisi rakastaa, mutta käytännössä en osaa, ainakaan pelkällä mekaanisella hokemisella. Onkohan kyse vain harjoituksen puutteesta, vai onko ongelma siinä, että “itsen” rakastaminen tuntuu pilkkovan minut kahteen osaan; on se joku joka rakastaa, ja joku “itse”, jota pitäisi rakastaa…? En tiedä, kunhan tässä mietin ääneen 🙂

Mili
Vieras
Mili

Kiitos Hanni! Itsensä rakastaminen on monille tosiaan teoriassa selvää, mutta käytännössä vähän paradoksaalista. Olemme niin tottuneita ajattelemaan rakkautta tunteena, jolle täytyy olla ‘kohde’. Se on hassua, sillä eihän muillekaan tunteille välttämättä löydy selkeää kohdetta – ilo, innostus, ahdistus ja kiukku voivat kaikki nousta pintaan ilman syytä (tai syytä voi olla vaikeaa tunnistaa). Ehkä rakkautta voisikin ajatella enemmän energiana, joka asuu meidän kaikkien sisällä – kuulostaa ehkä vähän New Age -puheelta, mutta varmasti tavoitat, mitä tarkoitan 🙂 Pistän korvan taakse toiveesi lisätekstistä aiheeseen liittyen! Jos tulee mieleen muita juttuja, mistä olisi kiva lukea, otan ideat ilolla vastaan.

may-aa
Vieras
may-aa

” minussa eli vahvasti uskomus, että parisuhde tarkoittaisi minun menettävän itsenäisyyteni”, “haluan, että joku on minua vastassa”, “olin itse opettanut elämääni tulleille ihmisille, että minulle sopii mikä vain, jaksan aina joustaa ja ymmärtää” puit osuvasti mielessäni pyörineitä ajatuksiani sanoiksi

Samppa
Vieras
Samppa

Rontti.<3

Tilaa Jolien uutiskirje

Saat 10 % alennuskoodin heti sähköpostiisi!

Back to top

Sivustomme käyttää evästeitä tai vastaavaa teknologiaa erilaisten toimintojen toteuttamiseen, asiakkaan tunnistamiseen, personointiin sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kohdentamiseen. Voit lukea tarkemmin evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteestamme. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.