Keho & Mieli

Kerro, kerro kehoni

06.06.2012, Jutta Ruonansuu

Perhosia vatsanpohjassa? Voimakas varmuus, joka tuntuu luissa ja ytimissä? Rauhaton kohina sydänalassa tai ihana rauha, joka tuntuu siltä, kuin keho olisi täynnä lämmintä vettä? Mistä ne kertovat?

Muutama vuosi sitten harrastin vielä fitness-urheilua. Treenasin kurinalaisesti, haaveilin kilpailemisesta ja siitä päivästä, jolloin voisin saavuttaa yhden päivän ajaksi täydellisen fysiikan. Olin lipunut kyseisen lajin äärelle, koska en ollut tyytyväinen kehooni. Suoritin treeniä, laskin kaloreita, tuijotin peilikuvaani tyytymättömänä ja mietin, miten saisin vähän pois tuosta ja vähän lisää tuohon. Lopulta olin niin uupunut, että luovutin. Tajusin, että vaikka kisapäivä tulisi, se olisi pelkkä ohikiitävä illuusio, jonka saavuttamiinen ei muuttaisi mitään. Olisin jälkeenpäin entistä tyytymättömämpi.

Ystävyyssuhde kehooni ei ollut noihin aikoihin järin kukoistava. Kehoni tuntui puhuvan kiinaa ja mieleni japania, eikä minkäänlaista yhteisymmärrystä saavutettu. Mieli sai kuitenkin aina sanoa viimeisen sanan, koska se oli liittoutunut järkeni kanssa. Vaikka keho olisi kuinka kauniisti pyytänyt ruokaa, en ollut valmis joustamaan ohjelmastani. Kehon mielipidettä ei tiedusteltu. Se kyllä yritti ilmaista omaa väsymystään monenlaisilla viesteillä mutta koska sivuutin ne yksi toisensa jälkeen, lopulta se kyllästyi välinpitämättömyyteeni. En jättänyt sille vaihtoehtoja, sen piti pysäyttää minut.

Totaalinen uupumus osoittautui pelastuksekseni. Vasta vahingon tapahduttua antauduin lepäämään ja tutustumaan umpikujaan, johon olin saapunut. En kerta kaikkiaan jaksanut enää mennä salille, joten päädyin kokeilemaan joogaa. Hylkäsin vanhan ruokavalioni, joka ei selkeästi toiminut, samalla roskiin lensi talousvaaka. Aloin tehdä tuttavuutta uudenlaisen, puhtaamman ja ravinteikkaamman ruuan kanssa ja tunnustelin, mitä se sai aikaan kehossani. Energian lisääntyminen tuntui huimalta kihinältä sormenpäissä asti. En enää mennyt salille kritisoimaan itseäni peilin eteen vaan käänsin katseen sisäänpäin, kuuntelin hengitystäni ja tunnustelin oloani. Joogaharjoitusten loppurentoutuksissa patoutumat alkoivat purkautua, milloin itkuna, milloin naurukohtauksina. Asetelmat vaihtuivat: epämiellyttävältä tuntuneesta kehostani oli yhtäkkiä tullut löytöretkeilyn ykkösmatkakohde. Ennen olin huutanut sille käskyjä, nyt halusin tietää miten kehon kielellä sanottaisiin “minä ymmärrän sinua”.

Meistä tuli läheisiä. Kun en tiennyt, pitäisikö levätä, joogata vai syödä, kysyin neuvoa keholtani. Hiljalleen, kun yhteytemme parani, aloin pyytää ja saada yhä tarkempia neuvoja. Olin pöyristynyt ja samalla kiitollinen, että se tiesi paremmin, millainen ruoka, seura ja vauhti olisi minulle parhaaksi kullakin hetkellä. Kun luottamuksemme parani, aloin uskaltaa tehdä sen avustuksella yhä suurempia valintoja. Aina, kun muutokset pelottaisivat, keho lupasi antaa merkin. Ja se piti lupauksensa. Vastaus tuli aina, milloin luista, milloin ytimistä, mutta se tuli joka kerta. Aloin elää todeksi tuntemuksia, jotka olivat aina olleet minussa mutta joiden en ollut osannut ajatella tarkoittavan mitään tähdellistä. Aivan kuin olisin asunut koko ikäni isossa talossa ja kyhjöttänyt vain yhdessä nurkassa tietämättömänä kaikista muista huoneistani.

Jokaisessa meissä on fyysistä kieltä puhuva ääni. Se on ensisijainen neuvonantaja, joka saattaa olla piilossa kaiken muun hälinän peitossa mutta jonka kyllä kuulee, jos vain päättää kuulostella. Luota kehoosi ja vastaukset löytyvät. Ne ovat jo sinussa.

 

(Kuvat: Madara)

avatar
6 Kommentteja
0 Vastauksia kommentteihin
0 Seuraajia
 
Reagoiduin kommentti
Kuumin kommentti
4 Comment authors
Jutta RuonansuuARHetaHanna Recent comment authors
  Ilmoitukset kommenteista  
uusimmat vanhimmat eniten ääniä
Ilmoita
Hanna
Vieras
Hanna

Se on kumma miksi vasta ajettuaan itsensä loppuun oppii kuuntelemaan kehoaan. Koin saman, mutta ilman sitä en olisi oppinut kuuntelemaan itseäni, joten toisaalta olen iloinen, että jouduin pysähtymään.

Jutta Ruonansuu
Vieras
Jutta Ruonansuu

Hanna, niinpä! On tosi palkitsevaa, kun huomaa voivansa katsoa taakse ja todeta, että on kiitollinen kaikesta – niistä ikävistäkin kokemuksista.

Heta
Vieras
Heta

Kiitos kauniista kirjoutksesta! – Järki pelkää tappiota kun taas vaisto rakastaa elämää ja sen haasteita.” -Paolo Coelho.

Jutta Ruonansuu
Vieras
Jutta Ruonansuu

Heta, kiitos itsellesi kauniista kommentista. Ja näin on – kyllä Paolo tietää.

AR
Vieras
AR

Very nice 🙂

Jutta Ruonansuu
Vieras
Jutta Ruonansuu

Kiitos!

Tilaa Jolien uutiskirje

Saat 10%-alennuskoodin heti sähköpostiisi!

Back to top

Sivustomme käyttää evästeitä tai vastaavaa teknologiaa erilaisten toimintojen toteuttamiseen, asiakkaan tunnistamiseen, personointiin sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kohdentamiseen. Voit lukea tarkemmin evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteestamme. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.