Yleinen

Terre d’Ocin tähtituotteiden ostajalle ilmainen lahja

28.10.2015, Riikka Väänänen

Jolien valikoiman historian ensimmäinen tähtituote vuonna 2012 oli Terre d’Ocin ripsiväri, vieläkö muistatte tuon luonnonkosmetiikan loistokkaan esiinmarssin?

Terre d’Oc on tunnettu eettisestä ja ekologisesta toiminnastaan. Sen ympäristöstrategia on saanut tunnustusta Ranskassa useaan otteeseen. Lisäksi Terre d’Oc tekee jatkuvasti hyväntekeväisyyttä kehitysmaiden naisten ja lasten hyväksi. Ilahduttavaa on myös se, että raaka-aineiden luomupitoisuudet ovat luonnonkosmetiikan huippuluokkaa: tuotteiden raaka-aineet ovat 65-100 prosenttisesti luomuviljeltyjä. Kun vielä osa raaka-aineista on Reilun Kaupan sertifikaatilla varustettuja, voidaan puhua hyvin eettisekologisesta luonnonkosmetiikkamerkistä.

Viileän vuodenajan tullen hipiä alkaa salakavalasti näyttää kelmeältä ja elottomalta. Eikä ihme, sillä pakkanen ja kuiva huoneilma ovat liiallisen UV-säteilyn lisäksi ihon rankimpia kiusantekijöitä. Siinä, missä osa kärsii talvella karrelle kuivuvasta ja hilseilevästä ihosta, normaalin ja sekaihon ongelmana on pinnalta kiristävä, alta rasvoittuva ja terveen hehkunsa kadottava iho. Helpotusta jälkimmäiseen tuo Terre d’Ocin tähtituotekaksikko.

terredoc_hannamarirahkonen_yellowmood_luonnonkosmetiikka_seerumi_bbvoide1

Terre d’Ocin kaktusviikunaseerumi ja kaktusviikunavoide ovat Terre d’Ocin hittituotteita. Seerumi on saanut ekokauppa Ruohonjuuren parhaan kosmetiikkatuotteen tittelin vuonna 2014. Samainen tuote oli lisäksi Stockmannin tavaratalon kesäkampanjan myydyintä luonnonkosmetiikkaa. Tuotteiden toimivuus on luonnonkosmetiikaksi suomalaisittain epätavallisen laajalla ja monipuolisella kuluttajaotannalla todistettu.

Terre d’Oc Oriental Fig Radiant Face Serum -heleyttävä seerumi (44 euroa) on kevyt ja erinomainen kosteuttaja sen sisältämän hyaluronihapon ansiosta. Hyaluronihappo sitoo kosteutta ihon pintaan ja parantaa ihon kosteustasapainoa. Päivä päivältä huomaat ihon värin ja kimmoisuuden selvästi parantuvan. Seerumi tuoksuu makean hedelmäiselle. Kaktusviikunaöljyä sisältävä tuhkimotippamainen seerumi heleyttää, kirkastaa ja napakoittaa ihoa ja sopii siksi hyvin myös ilta- ja juhlameikin alle.terrevoide Terre d’Oc Oriental Fig Anti-ageing Face Cream -uudistava kasvovoide (42,20 euroa) on ylellinen kasvovoide, joka sisältää seerumia suurempia pitoisuuksia kiinteyttävää ja ihon ikääntymistä ehkäisevää kaktusviikunaöljyä. Lisäksi voiteen muut kasviperäiset aktiiviset ainesosat kosteuttavat ihoa, silottavat pieniä juonteita, auttavat säilyttämään ihon kimmoisuuden ja kirkastavat ihonsävyä. Tuote sopii kaikille ihotyypeille, ja sopii erityisesti kuivan ja ikääntyvän ihon hoitoon. Parhaan lopputuloksen saamiseksi käytä seerumia alla ja voidetta päällä.

hunajavoi

Terre d’Oc ja Jolie tarjoavat nyt molempien kaktusviikunatuotteiden ostajalle vapaavalintaisen Terre d’Ocin pikkubutterin ilmaiseksi. Monikäyttöbalmeja löytyy kahdeksan erilaista. Voit valita omasi täältä. Webshopista tilatessasi kirjoita haluamasi monikäyttöbalmi tilauksesi lisätietokenttään.

Artikkelikuva Hannamari Rahkonen

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.