Yleinen

Syksyn lempeimmässä kotispassa annetaan tilaa kaikille aisteille

11.10.2014, Hannamari Rahkonen

Hiljalleen puista varisevat lehdet, kuin tyhjästä kotikulmillemme saapuneet viileät tuulenhenkäykset, asteittain lisääntyneet vaatekerrat sekä oman kodin erityiseltä tuntuva lämpö ovat alkaneet antaa jo viitteitään vallalla olevasta vuodenajasta. Tällä värikkäällä ja muuttuvaa taidenäyttelyä muistuttavalla vuodenajalla on yleensä taipumuksena stimuloida meitä uuteen vauhtiin kepeiden kesäkuukausien jälkeen. Syksyisin sysäämme itsemme rohkeammin uutta kohti, kokeilemme ronskimmin rajojamme ja haemme reippaasti erilaisia tarttumapintoja tavalliseen arkeemme ikään kuin kysyäksemme itseltämme mihin suuntaan haluammekaan kulkea.

Syksy heijastelema uuden ajanjakson alku helpottaa rutiineihin sujahtamista ja auttaa meitä pysymään liikkeessä. Haastamme itsemme kokemaan asioita, joita emme ole ennen kokeilleet ja uskallamme lähteä toteuttamaan kesän aikana mielessämme kypsyneitä toiveita sekä unelmia tulevasta arjesta. Yhtä tärkeää kuin on tarttua elämän tarjottimella olevien jännittävien sekä mielenkiintoisten projektien pariin, on myös muistaa säilyttää oman elämänrytmimme sellaisena, että jaksamisemme pysyy vihreän puolella.

jolie_patyka_iroisie_hannamarirahkonen3

Olemme nykyihmisinä teknologian ja muiden teknisten ärsykkeiden keskellä yleensä aamusta iltaan ja jopa aivan tavallisiinkin päiviimme mahtuu niin paljon tapahtumarikkaita hetkiä, ettemme voi millään huomata kaikkea. Muutoksen kaipuussa on kuitenkin sallittua keskittyä aistimaan ympäristöstämme huokuvia yksityiskohtia, huomaamaan pieniä merkityksellisiä asioita. Astuessamme aamuhämärällä kotimme ovista ulos, aistimme jatkuvasti kaikkea sitä runsautta mitä on ympärillämme. Tunnemme välittömästi kylmän sään vaikutuksen ja käperrymme tiukemmin takkiimme. Näemme työmatkalla samat tutut maisemat, jotka aina ennenkin mutta ehkä saatammekin havannoida tänään jotain uutta mikä on jäänyt aiemmin huomaamatta. Tutun kahvilan ovilta kantautuu kahvin kylläinen tuoksu, jota voisi hengittää talteen vaikka kuinka paljon. Ehkä keskitymme nauttimaan erityisestä lounashetkestämme, sen visuaalisuudesta sekä rikkaasta makumaailmasta, josta voimme ammentaa inspiraatiota myös omaan kotikeittiöömmekin.

Olipa takanamme tavallinen, kiireinen, väsyttävä tai innostava päivä, kotiin palatessamme haluamme usein rauhoittua. Kotiovi on kuin maaginen portti, jonka sisälle astuessamme voimme tuntea ylimääräisen paineen tasaantuvan ja kuulla miten kaupungin äänekkäät rytmit vaimenevat kertaheitolla, vaikka päivä olisi saattanut aiemmin täyttää kaikki katastrofin merkit. Koti on meidän mielestämme mitä rakkain ja rennoin paikka tasapainoittaa syksyn tuomaa vilkkautta sekä ottaa hetkinen itselleen aikatauluttoman kotispan muodossa. Meille tärkeiksi muodostuneista Pariisin helmistämme löytyy viehättäviä spa-hetkiin sopivia tuotteita, joiden tehoon vannomme niin niiden sisältämien virkistävien eteeristen öljyjen, hoitavien ominaisuuksien kuin ylellisen tuntumankin puolesta — juuri tällaiset tuotteet ovat omiaan nostamaan ne aivan tavalliseltakin tuntuvat arki-illat virkistyksen keitaiksi. Hyvin huollettu iho palkitsee meidät tyytyväisyydellä ja yhteistyökyvyllä myös silloin, kun se kohtaa haasteita vaihtelevien sääolosuhteiden tai muuttuvien elämäntilanteiden keskellä.

jolie_patyka_iroisie_hannamarirahkonen1

Kotispa-hetkeä aloitellessa kehomme ja mielemme voivat olla vielä hieman kireitä ja sen avuksi suosittelemme lämpöä, joka toimii lempeän tehokkaana askeleena sujahtaessamme rentoutumisen maailmaan. Kotispa-hetkeen yhdistetyllä lämpöisellä vedellä on paitsi terapeuttisia, myös fyysisiä vaikutuksia. Lämmin on omiaan lieventämään jumittuneiden lihastemme kireystiloja, saamaan pintaverenkiertoomme vauhtia sekä antamaan mielellemme signaalia rauhoittumisesta. Endorfiinimme pääsevät jylläämään soljuvan veden alla ja rauhallista vaikutusta voidaan tehostaa kietomalla vartalo hedelmäisen makeaan tuoksumaailmaan Patyka White Grape-suihkugeelin avulla. Tämän syyssuosikkimme kevyt vaahto yhdistettynä lämpimään vesihöyryyn antaa kotispa-hetkellemme oman ylellisen tunnelmansa, suorastaan säväyttävän sellaisen.

Vaatteiden alla päivät viihtyvä iho on voinut alkaa osoittamaan samenemisen merkkejä ja tämän ilmiön kaitsemiseen olemme huomanneet erinomaiseksi avuksi luonnollisen luffasienen. Pintaverenkiertoa stimuloiva luonnonkuituinen luffasieni pehmenee kasteltaessa ja imaisee Patykan suloisen suihkugeelin rauhoittavan vadelmankukkaisen tuoksun itseensä. Luffa on erinomainen lisä eteerisiä öljyjä sisältävien suihkugeelien kanssa käytettäväksi, sillä sienen kevyt hankaus ihoamme vasten luo lämpöä ja saa suihkugeelin tuoksujen vaikutukset esille täysipainoisesti. Luffan pinnan ansiosta iho saa pesun yhteydessä myös kevyen kuorinnan, jolloin samea ihosolukko väistyy hellävaraisesti uuden tieltä. Säännöllinen ihon hieronta luffalla saa aikaan ihmeitä ihosolukon aktiivisemman uudistumisen muodossa ja pitää ihon kimmoisana.

jolie_patyka_iroisie_hannamarirahkonen6

Kasvojemme iho on kuin käyntikortti, jolta sekä me että muut voivat lukea merkkejä jaksamistamme, olotiloistamme sekä asenteistamme. Kasvojen iho on päivittäin erilaisten kuormitusten alaisena aina ympäristösaasteista kosmetiikkaan, stressiin sekä ruokavaliomuutoksiin. Tiimiläistemme ja teidän asiakkaiden keskuudessa lyömättömäksi osoittautunut Patykan kaksivaikutteinen kirkastava kuorinta tarjoilee väsyneelle iholle suoranaisia SOS-taikoja vaaleanpunaisen kerman muodossa. Naamion kevyet rakeet sulautuvat iholle kuorien kuolleen ihosolukon hellävaraisesti pois saaden ihomme pinnan jälleen samettisen pehmeäksi sekä vastaanottavaiseksi, jolloin myös aamuisista meikkaushetkistämme tulee taatusti miellyttävämpiä.

Pariisilaisen kuningatarkuorintamme hillityn hienostuneesta tuoksusta vastaa ylellinen ja hento ruusu, joka mukailee myös kuorinnan kaunista sävyä. Täyteläisen kermainen koostumus sekä kuorinnan sisältämät tehokkaat hedelmähapot yhdessä C-vitamiinin, kylmäpuristettujen öljyjen sekä mustikan kanssa tuovat iholle välittömän instant-piristyksen, jota ihmettelemme kerta toisensa jälkeen. Voit antaa kuorinnan yhteydessä kyytiä myös turhille kasvoturvotuksille levittämällä kirkastavan kuorinnan kevyesti kosteille kasvoille ja pyörittämällä sitä kasvoillasi sekä kaulallasi ylössuuntautuvin liikkein. Rauhallisesti toteutettu kevyt hieronta aktivoi kasvojen lymfakiertoa ja tuo kasvojenpiirteet selkeämmin esille.

jolie_patyka_iroisie_hannamarirahkonen4

Kuningatarkuorinnan jälkeen kasvoiltamme on saatu puhdistettua vanha ihosolukko epäpuhtauksineen tiehensä ja nyt ihohuokosemme ovat vastaanottavaisimmillaan varsinaiselle piristysruiskeelle: limettihilloksikin tituleeratun Iroisien kauneusnaamion kaunis pakkaus kätkee sisäänsä limenvihreän ja unelmankevyen naamion, jossa on mukana verenkiertoa stimuloivaa neidonhiuspuuta, vapailta happiradikaaleilta suojaavaa merilevää sekä epäpuhtauksia hillitsevää minttua.

Huumaavan makea, sitruksinen ja hillomainen tuoksu on vain yksi syy ihastua tähän pariisittareen, joka toimii myös lyömättömänä pikakaunistajanamme ennen tärkeitä juhlia sekä tapaamisia. Suosittelemme Iroisien kauneusnaamiota myös osaksi viikottaisia aamurutiineja, mikäli kasvosi kaipaavat joinain aamuina pikaista virkistystä sekä tervettä hehkua. Naamion 15 minuutin vaikutusaikana ehtii vaikka keittää aamukahvit samalla kun iho saa annoksen vastustuskykyä sekä piristystä, jota ei voi peittää.

jolie_patyka_iroisie_hannamarirahkonen5

Vartalonhoidon, kasvokuorinnan sekä naamion jälkeen kehomme on taatusti rentoutunut ja lämpimässä suihkussa pehmennyt ihomme janoaa ylleen kosteutusta. Kotispa-hetkemme ympyrän sulkee Patykan lempeän tuoksuinen Huile Absolue-öljyseerumi, joka on omiaan viimeistelemään sekä vartalon että kasvojemme ihon. Kullankeltaisena kimalteleva öljyseerumi sisältää mielenkiintoisen cocktailin yhtätoista erilaista eteeristä öljyä sekä kasviöljyä, jotka toimivat synergiassa keskenään elvyttäen ihoamme ja tehden siitä elinvoimaisemman, vahvemman sekä tasaisemman. Seerumin sisältämä koiranruusuöljy sisältää ihon pintaa stimuloivia omega-rasvahappoja, joiden ansiosta ihon sävy tasaantuu ja uudistuu, emmekä voi olla hehkuttamatta sitä miten lämpimän makealta tuoksuva mandariininkuoriöljy lievittää fyysistä levottomuutta antaen nukkumaanmenolle oman lempeän tukensa.

Parhaimmillaan rauhallisen kotispa-hetki antaa meille huomaamattamme omaa tilaa hengittää, olla miettimättä mitään, unohtua hetkeen — ja tuntemaan vaikutuksen sekä henkisesti sielullaan että fyysisesti ihollaan. Eteeristen öljyjen vaikutus kestää aina yöunille saakka sulkien mielemme vielä hetkeksi siihen kuplaan, johon tarvittiin vain yksi rauhallinen iltahetki. Aamulla meitä katselee peilistä levännyt sekä kirkkaana hehkuva iho, mieli sekä persoona — siis juuri sellainen ihminen, jolle tekee mieli antaa vastaukseksi maailman suurin hymy ja kiittää itselle varatusta ajasta.

Kuvat Hannamari Rahkonen

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.