Yleinen

Parhaat puhdistustuotteet karismaattisille miehille

29.07.2015, Hannamari Rahkonen

Joliessa iloitaan eräästä alati laajenevasta trendistä nimeltä miesten ihonhoito. Nykyään siistiytyminen merkitsee monille miehille muutakin kuin säännöllistä peseytymistä ja parranajoa; ihoa puhdistetaan, kuoritaan ja kosteutetaan. Sen lisäksi miehet pitävät ihosta hyvää huolta liikkumalla, syömällä terveellisesti ja juomalla riittävästi.

Vaikka naisen ja miehen ihot ovat solurakenteellisesti hyvin samankaltaisia, ei niitä voida silti hoitaa samalla tavalla. Suurin ero syntyy hormonaalisten tekijöiden erilaisuudesta. Miehen ihossa on runsaasti testosteronia, joka lisää luonnostaan kollageenin määrää, stimuloi karvanmuodostusta, laajentaa talirauhasten kokoa ja tekee ihosta ja epidermiksen kerroksista 20 % paksumman kuin naisen ihosta. Lisäksi miesten iho on luonnostaan paljon karheampi ja se erittää keskimäärin kaksi kertaa niin voimakkaasti talia kuin naisten iho.

Jolien Toimitus kokosi kaikki valikoimiemme miesten ihonhoitoon soveltuvat luonnonkosmetiikan puhdistustuotteet samaan listaan, jotta kaikki Suomen säkenöivät, charmantit ja komeat miehet voisivat hoitaa ihoaan sille kuuluvalla pieteetillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

PUHDISTUSTUOTTEET

Miehet valitsevat päivittäiseen kasvojenpuhdistukseensa yleisimmin vaahto- ja geelimuodossa olevia tuotteita, jotka ovat hyvä valinta normaalille, rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle. Puhdistustuotteen jälkeen käytetään aina kasvovettä, joka palauttaa ihon happovaipan pH:n välittömästi puhdistuksen jälkeen. Jos iho on kuiva eivätkä maitomaisessa muodossa olevat puhdistustuotteet tunnu miellyttäviltä käyttää, suosittelemme sitä ottamaan puhdistustuotteen rinnalle Absolutionin kosteuttavan puhdistusveden, jossa on misellikoostumus.

1. 66°30 Purity Cycle -puhdistusvaahto: Täydellinen wash-and-go -tuote miehelle, joka haluaa ihonhoitorutiininsa olevan helppo ja nopea. Vaahto on hellävarainen ja sopii kaikille ihotyypeille. Aloe vera ja vadelmauute kosteuttavat ihoa ja valkopajun kuoresta saatava uute sisältää luontaisesti ihoa kuorivaa salisyylihappoa, joka tekee ihon pehmeäksi ja sileäksi. 22 € / 125 ml ja 12 € / 50 ml.

2. Absolution L’Eau Soir et Matin -puhdistusvesi: Misellikoostumus poistaa tehokkaasti päivän aikana kertyneet epäpuhtaudet kuivattamatta ihoa. Puhdistusvesi sisältää runsaasti ihoa rauhoittavia ja kosteuttavia raaka-aineita ja se sopii sekä päivittäiseen kasvojen puhdistukseen että rauhoittamaan ihoa parranajon jälkeen. Italianolkikukka elvyttää ihon pintaverenkiertoa ja silottaa epätasaisuuksia, Aloe vera rauhoittaa ja kosteuttaa. Kalium parantaa solujen aineenvaihduntaa ja hasselpähkinäöljy tekee ihosta pehmeän sekä elastisen. Hamamelis, appelsiininkukka- ja ruiskaunokinkukkavedet tasapainoittavat talintuotantoa ja rauhoittavat ihoa. 33 € / 150 ml.

3. Patyka Spearmint Purifying Foaming Gel -puhdistusgeeli: Täyteläisen vaahdon muodostava puhdistusgeeli puhdistaa epäpuhtaudet ihoa kuivattamatta ja ärsyttämättä. Piparminttu rauhoittaa ja virkistää ihoa. Teepuu ehkäisee bakteereja sekä tulehduksia. Sopii normaalille, seka- ja rasvaiselle iholle. 26 € / 150 ml.

4. Neal’s Yard Remedies Men Purifying Face Wash -kasvopesu: Puhdistaa perusteellisesti kuivattamatta kasvojen ihoa. Antioksidanttipitoinen Reilun kaupan rooibos ja eteeriset öljyt puhdistavat, raikastavat ja tuovat energiaa. Poistaa epäpuhtauksia, vahvistaa ihoa ja auttaa solujen uudistumista. Kevyesti vaahtoutuva koostumus. 24 € / 100 ml.

absokuorinnat2-670x446

KUORINNAT JA NAAMIOT

Koska miehen iho on paksumpi ja rasvoittuvampi kuin naisella, se kaipaa säännöllistää kuorintaa ja syväpuhdistusta pysyäkseen hyvänvärisenä, kirkkaana, tasaisena ja terveenä. Useimmilla miehillä on suuret ihohuokoset ja säännöllisellä kasvojen kuorimisella on kaikista helpointa ennaltaehkäistä talikertymien ja epäpuhtauksien syntymistä. Luonnonkosmetiikan kuorinnat ovat samaan aikaan tehokkaita ja hellävaraisia puhdistustuotteita, jotka vievät vanhan solukerroksen mennessään. Miehille suunnatut naamiot hillitsevät talintuotantoa ja kirkastavat ihoa.

1. Absolution La Créme Gommante -kasvokuorinta: Mekaanisesti kuorivat rakeet sopivat myös herkälle iholle ja miedot hedelmähapot puhdistavat, kirkastavat ihoa entsymaattisesti, uudistavat, elvyttävät ihon toimintoja ja verenkiertoa saaden ihon pinnan hehkumaan. Puhdistaa ja supistaa ihohuokosia sekä kirkastaa ja tasoittaa ihoa. 31 € / 50 ml.

2. Neal’s Yard Remedies Men Revitalising Face Scrub: Tasoittaa ja valmistaa ihoa parranajoon sekä kirkastaa elottoman näköistä ihoa. Jauhettu riisi vie mennessään kuivan pintasolukon, hunaja tehokosteuttaa, greippi raikastaa ja kaoliinisavi puhdistaa. 24 € / 100 ml.

3. Absolution Le Soin Purifiant -naamio: Syväpuhdistava ja kirkastava kasvonaamio, joka myös supistaa ihohuokoisia, säätelee talintuotantoa ja rauhoittaa ihoa. Koivunmahla silottaa ja puhdistaa, valkoinen savi imee itseensä liiallista talia sekä supistaa ihohuokosia. Sisältää myös lakritsia, viilentävää piparminttua sekä luonnollista salisyylihappoa sisältävää paju-uutetta. Naamio ei ole tehokkaista puhdistavista ominaisuuksistaan huolimatta kuivattava. 31 € / 50 ml.

4. 66°30 Purity Cycle kuorintanaamio: Two in one -tuote, jonka sisältämä savi imee iholta epäpuhtauksia, syväpuhdistaa huokoset ja tekee ihon pinnasta kirkkaan ja terveen värisen. Tuotetta voi käyttää pelkkänä kuorintana tai antaa sen vaikuttaa 5-10 minuuttia ja hieroa sen jälkeen jauhetusta riisinjyvästä ja aprikoosinkivestä valmistetut kuorivat rakeet ihoon. Kuorintanaamio sisältää myös luonnollisia hedelmähappoja, jotka kuorivat ihoa ja kirkastavat ihon pintaa. 32 € / 100 ml.

Näiden erinomaisten puhdistustuotteiden lisäksi Jolie shopista ja Jolie webshopista löytyy kattava valikoima miesten ihonhoitoon sopivia tehotuotteita kuten seerumeita, silmänympärysvoiteita, shampoita, parfyymeja ja voiteita täältä.

Kuvat Jolien arkisto

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.