Yleinen

Mikä meikki, Kirsten Kjaer Weis!

25.03.2018, Jolie

Kjaer Weis logo

Kirsten Kjaer Weis piipahti pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa Jolien vieraana Helsingissä, sillä yhteistyömme sai alkunsa alun perin New Yorkista joitakin vuosia sitten. Tanskalaissyntyinen Kirsten meikkasi päivän Jolien myyntipisteellä Stockmannin Helsingin tavaratalossa, josta lensi sitten perheensä luo Tanskan maaseudulle rentoutumaan.

Jännitimme Kirstenin saapumista, sillä nainenhan todella on maailmanluokan tähti ja yksi Jolie-tiimin suurista esikuvista. Kirsten on työskennellyt Hollywoodin superjulkkisten kanssa toinen toistaan kiehtovimmissa projekteissa, ja hänen oma luonnonkosmetiikan meikkibrändinsä on tiedostavien trendsettereiden ehdoton valinta.

Otimme lopulta vastaan sydämet hiukan läpättäen maanläheisen ja selvästi pohjoismaalaisen naisen, jonka seurassa oli helppo ja rento olla. Huolettoman tyylikäs Kirsten Kjaer Weis oli aidosti kiinnostunut meistä, ja vilpittömän vaikuttunut siitä, miten paljon olemme saaneet aikaan selektiivisen luonnonkosmetiikan saralla. Kjaer Weisin menestys Suomessa on ollut pieneksi markkinaksi hieno jo useita vuosia. Kirsten jaksaa kiittää ja ihmetellä sitä, kuinka erityisellä tavalla olemme osanneet lyödä läpi hänen vielä vuosia sitten melko tuntemattoman brändinsä. Aivan kuin se olisi ollut erityisen vaikeaa! Vai muistatteko vielä, kuinka kirjoitimme vuonna 2015:

”Olimme iloisia ja samalla jotenkin ylpeitä siitä, että suomalaiset ja jolielaiset asiakkaat ovat niin fiksuja, tiedostavia ja innovatiivisia, että näkevät jopa jonotuslistan vaivan saadakseen laadukkaan ripsivärin tai meikkivoiteen, joka ei sisällä muoveja, myrkkyjä tai vierasaineita. Luonnonkosmetiikka, johon yhdistyy käyttömukavuus, kaunis ja nerokas pakkausdesign sekä luksuslaatu, on yksinkertaisesti niin vetovoimainen ja kiitollinen ostomotiivi jo itsessään, ettei meille paljon tekemistä jäänyt. Ihanat ja uskomattomat asiakkaamme tekivät sen – Kjaer Weisista Jolien brändin.” Lue lisää täältä.

Luovuudesta ja intohimosta

Olisimme voineet kuunnella Kirsteniä loputtomiin, sillä hänen intohimonsa tuotteita, brändiä ja luonnonkosmetiikkaa kohtaan näkyy ja kuuluu hienostuneella tavalla; säkenöi maagisesti ja houkuttelevasti luoden ympärilleen ihanan flown. Kirsten on erittäin perehtynyt kosmetiikan raaka-aineisiin ja niiden valintaan, ja ainoastaan jo öljyistä hän pystyisi puhumaan loputtomiin. Kirsten innostuu myös ihmisistä, hienoista konsepteista ja kasvutarinoista. Hänen luovuutensa kumpuaa paitsi taiteesta ja estetiikasta, myös inhimillisistä ja inspiroivista tarinoista ja kokemuksista ympärillään.

Kirstenin ajatukset kosmetiikasta ovat hyvin jolielaisia. Kirsten korostaa paljon ihonhoidon merkitystä: Kaikki lähtee ihonhoidosta – ja jatkuu värikosmetiikalla. Kirsten sanoo, että laadukkaat luonnonkosmetiikan meikit ovat parhaimmillaan ihonhoitoa, johon on vain lisätty väripigmenttejä. Jos valitsee laaturaaka-aineista valmistetut meikit, ei ole tarpeen vetää rajaa ihonhoidon ja meikkien välille.

Kirstenin tapa meikata oli hyvin taiteellinen, ja siksi hauskaa seurattavaa. Silmälasit nenällään hän mittaili malliaan kuin kuvataiteilija, katsoi tiheään matkan päästä, aloitti pienestä edeten hiljalleen suureen. Hän kertoi, ettei koskaan aloita tummaakaan silmämeikkiä mustalla värillä. Hän lähtee aina vaaleammista sävyistä liikkeelle vähitellen meikin voimakkuutta tummentaen, vähän kerrallaan lisäten.

Stockmannin Jolie pop upissa Kirsten teki mallille ensin hillityn ja tyylikään arkimeikin, jonka asteittain rakensi ilta- ja juhlameikiksi lisäten intensiivisempiä sävyjä ja muotoillen kasvoja tehokkaammin. Olimme kaikki melko äimistyneitä meikkiin uponneesta määrästä The Beautiful Oilia ja Radiance Highlighteria. Me vaatimattomat suomalaiset ihmettelimme, mutta lopputulosta saatoimme vain ihailla. Iho kuulsi timanttisesti ilman övereitä, ja malli näytti suoraan muotilehdestä napatulta staralta. Ja Kirsten käytti ainoastaan sitä työkalupakkia tuotteineen, mitä mekin Jolie shopissa jokaikinen päivä.

Kasvusta ja tulevaisuudesta

Kirstenin oma suuri kiinnostuksen kohde on kosmetiikan tuotekehityksessä, jossa hän joutuu välillä hillitsemään innostustaan, jotta muu koneisto pysyy jokseenkin kyydissä mukana. Kjaer Weisin uutuuksista Kirsten kertoi, että luvassa on uusia sävyjä vanhoihin tuotteisiin jo tänä keväänä. Uutuustuotteita ja -sävyjä kehitetään Kirstenin vahvalla näkemyksellä huomioiden tarkasti asiakkaiden ja ammattilaisten palautteet. Meikkien lisäksi Kjaer Weisilta on tulevaisuudessa luvassa ihonhoitotuotteita (siis muutakin kuin ihoa hoitavia meikkejä)!! Myös The Black Collection tulee kasvamaan, sillä Kjaer Weisista kiinnostuneita miehiä on liikkeellä sankoin joukoin.

Kjaer Weis on erityisesti Yhdysvalloissa trendikäs ja kovassa nosteessa. Brändi tulee kasvamaan huimasti, mutta siten hallitusti, että Kirsten haluaa sen pysyvän hyvin selektiivisissä myyntipisteissä. Yhdysvalloissa selvästi kohutuin ja kehutuin tuote on viime aikoina ollut The Beautiful Oil, joka kiinnostaa laajalti, ja on saanut useita huomionosoituksia ja palkintoja. Oililla on simppeli INCI, jolla on ollut erinomaisia vaikutuksia muun muassa ruusufinnin ja ihon pigmenttimuutosten hoidossa. Biodynaamisesti viljelty harvinainen Dioscorea Batatas, kiinalainen jamssi, on ihmeen nimi. The Beautiful Oilista olemme onneksi saamassa uuden pienemmän pakkauskoon, jota onkin kysytty valtavasti. Tiedotamme asiasta heti, kun saamme lanseerausajankohdasta lisäinfoa.

Kuvat: Stockmann

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.