Yleinen

Jolien pikkujoulun meikkituotteet

09.12.2018, Jolie

Valoa kasvoille

Jolien pikkujoululookissa on tänä vuonna Kjaer Weisin kunnolla peittävää, mutta kuultavaa meikkipohjaa, jonka alle sujautetaan muutama pisara The Beautiful Oil -valoöljyä. Peittävä meikkipohja tekee meikistä juhlavan, ja valoöljy tuo sen alle kaunista kuultoa. Kjaer Weisin kauneusöljyn salaisuus on nuoruuden lähteeksikin kutsuttu Dioscorea Batatas, kiinalainen jamssi. Biodynaamisesti viljellyn juuren uute toimii kuin taika herättäen ihon kuulauden. Juuriuute pitää sisällään valoa, joka tuo jo kevyellä sipaisulla iholle tervettä hehkua, raikkautta ja nuorekkuutta. Vaikutuksen voi huomata helposti vain levittämällä tuotetta pisaran kämmenselälle ja vertaamalla kättä toiseen. Kjaer Weis kutsuu ilmiötä transformaatioksi. Kimalle-efektiä ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä vaikutus on kirjaimellisesti valoa, ylimääräisiä helmiäisiä öljyssä ei ole. Ihana blendi sisältää myös villiruusua, mantelia, oliivia sekä jojobaa.

The Beautiful Oil -valoöljystä on nyt myös uusi koko; hieman pienempi ja edullisempi.

Viiniä huuliin

Huulet punataan kohtalokkaan tummiksi tai muodikkaalla syvällä viininpunaisella; sävysuosikkimme ovat Kjaer Weisin Adore, Absolutionin sävy 01 ja Estelle & Thildin Rouge Blossom. Adore on hillitty ja aikuinen viini, joka pysyttelee vielä selvästi punaisen puolella. Absolutionin 01 -sävy Deep Red on syvä viininsävyinen punainen, jossa on ripaus munakoison tummuutta. Estelle & Thildin Rouge Blossom on hieman kirkkaampi ja mehuisampi viini, jossa on enemmän kiiltoa. Sen kermainen koostumus pukee karheitakin huulia.

Viileää sisarta poskipäille

Poskipunaa lisätään ehdottomasti! Kjaer Weisin Blossoming-bestsellerin viileä sisar Reverence lanseerattiin New Yorkissa kesällä 2018. Reverence saa poskipunafanin hengästymään. Se on sinisellä taitettu pinkin sävy, neutraali ja suhteellisen vaalea kuten Blossoming, mutta viileämpi versio siitä. Reverence on erityisen upea juhlameikissä. Se muotoilee kasvoja sekä raikastaa, herättää ja korostaa kantajansa sävyjä ja meikin ilmettä hienostuneesti.

 

Helmiäistä silmiin

Silmiin riittääkin sitten ripsiväri ja vaalea helmiäisluomiväri koko luomelle. Suosittelemme Alima Puren ihania vaaleita, kultaisia, toffeisia, shamppanjaisia ja pronssisia Pearlustereita tai Kjaer Weisin upeasti katsetta avaavaa Cloud Ninea. Rajausten ystävä piirtää vielä muodikkaat nestemäiset rajaukset helppokäyttöisellä ja pysyvällä Absolutionin Le Linerilla. 

Vahaa kulmiin

Tummat ja runsaat kulmat harjataan ylöspäin kasvobalmia tai hiusvahaa hyödyntäen. Rasva tekee kulmakarvoista trendikkään kiiltävät ja muotoilee ne luonnollisesti. Suosittu kulmakarvavaha löytyy myös 100% Pure tuotemerkiltä, jonka valikoimassa on vaaleille kulmille täydellisiä sävyjä.

Kuvat: Kjaer Weis

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
1 Comment
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Mari Vee
Mari Vee
5 years sitten

Tuo Kjaerin öljy on kyllä mielettömän ihana. Se tasoittaa ihon antaen ihanan kuulauden olematta kuitenkaan liian öljyinen ja kiiltävä. Kjaerin ihana meikkipohja on yksi lempparimeikkivoiteistani. Poskipunaykkösenä on juurikin tuo Reverence, joka kiilasi poskipunien ykköseksi kun sen sain käsiini. Levitän sitä välillä jopa luomillekin hieman. Pidän sen helposta sävystä, joka antaa luonnollisen ja raikkaan punan poskille.

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.