Toimitus

Jolien aurinkoviikko: “Power quotes – parhaita voimasanoja kaamokseen” (sisältää tuotelahjakorttiarvonnan)

08.11.2013, Jutta Ruonansuu

Arvon leidit, koska viime päivinä on tullut niin paljon tekstiä, tänään me pidämme vapaapäivän. Perjantain kunniaksi ojennamme mikrofonin niille hienoille naisille, joista inspiroidumme ja saattaapa joukossa vilahtaa myös komeamman sukupuolen edustajien suusta kuultuja nerouksia. Mukana on myös muutama anonyymi lausahdus, jonka allekirjoittaisimme vaikka unissamme.

q2 q3 q4 q6 q7 q5 q1

Nyt kun olette virittäytyneet positiviisesti, niin seuraa osa kaksi.

Näiden inspiroivien lausahdusten myötä haluamme haastaa teidät ja itsemme tänä viikonloppuna keskittymään siihen, mitä suustamme yleisestikin ottaen päästämme. Talvi, pakkanen, kylmyys ja pimeys saavat meidät huomaamattakin kohmeeseen, mikä on tietysti aivan inhimillistä. Koska on kylmää ja pimeää ja asiaankuuluvasti välillä vähän tympeää, alamme muuttua helmikuuta kohti mentäessä kriittisiksi – tai ainakin riski siihen kasvaa. (Kuka tunnustaa? No me ainakin!) Ensin syytetään siirtyneitä kelloja, sitten ilmatieteenlaitosta, huonoja unia, sen jälkeen sitä törppöä, joka unohti sateenvarjon kotiin ja niin edelleen. Jos ketjua ei keskeytetä, kohta osansa saavat työkaverit ja läheisimmätkin rakkaat. Kierre on siis hyvä pysäyttää mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Ilmiö on inhimillinen – täällä päässä sitä kutsutaan kaikella rakkaudella sontaluukkuosastoksi. Meillä on tiimissä sopimus, että jos joku meistä alkaa huomaamattaan toistella negatiivisuuksia epäterveellisissä määrin, toisilla on lupa huomauttaa, että kuule, nyt ollaan rehellisesti sanottuna sontaluukkuosastolla. Tämä ei tarkoita, etteikö huonoja päiviä saisi olla tai tunteita pitäisi pullottaa mutta tiedätte varmasti, mitä tarkoitamme. On olemassa raja, johon asti valitus toimii inhimillisenä varaventtiilinä. Ja sitten on se toinen raja, joka osoittaa, että nyt levy on jäänyt päälle ja siitä kärsivät sekä luukuttaja itse että hänen ympärillään olevat ihmiset. Negatiivisvireinen höpinä ei tuo lisäarvoa kenenkään elämään.

q11

Sen sijaan, että sanoisimme tänään, että onpa s**kutin kylmä, väsyttää tai muuten vain tympii koko homma, mietitään ensi pari kertaa. Syy ärsyyntymiseen on aina ärsyyntyjässä itsessään, niin ärsyttävä fakta kuin se onkin! Mutta kun ajatusvahtia treenaa pari päivää, se alkaa hiljalleen toimia itsekseen ja toimii apulaissuodattimena huonoinakin päivinä. Kun kaamoksen keskellä kärsivällisyys on vähissä, lähipiiri kyllä tsemppaa.

Hakeudu siis positiviisten, valovoimaisten ja inspiroivien ihmisten pariin, jotka myös antavat, eivätkä vain vie – ja käyttäydy itsekin valovoimaisemmin.

Ja jos joku läheisistä on lipsahtanut sontaluukkuosastolle, ota ohjat käsiisi ja huomauta asiasta ystävällisesti, tarjoa teetä ja sympatiaa. Asia usein korjaantuu jo pelkällä rehellisyyden voimalla. Ja ellei korjaannu, anna itsellesi lupa poistua hetkeksi kuuloetäisyydeltä taka-alalle kunnes puheen taso on muuttunut positiviisempaan suuntaan. Tai ole läsnä, mutta laita näkymättömät kuulosuojaimet korvillesi. Luukuttaja kyllä huomaa käytöksensä ennen pitkää, kun siitä antaa ystävällistä palautetta. Atmosfäärissä leijaileva, positiivinen yleisenergia on täysin kilpailukykyinen haastaja pakkaslukemille. Muistetaan siis sekä ystäväpiirissä, kotona että työyhteisössä ylläpitää myös sanallisia kirkasvalolamppuja päällä!

q10

Kommenttiboksi on teille tuttuun tapaan taas vapaa – siellä voi nyt kaikin mokomin harjoitella positiviisia letkautuksia tai jakaa omia suosikkilauseitaan! Jos tekstin tiimoilta heräsi ajatuksia, niitäkin saa myös vapaasti ja erittäin mieluusti jakaa, sillä aihe on varsin hedelmällinen. Koska positiivisuus palkitaan maailmassa aina, myös kaikkien teidän kommentoineiden kesken arvotaan 100 euron lahjakortti Jolien myymälään tai verkkokauppaan, onnettaren suosiman onnekkaan henkilön maantieteellisestä sijainnista riippuen. Kommentointiaikaa on 13.11. keskiviikkoon kello 00.00 saakka. Suoritamme arvonnan heti, kun olemme palanneet työn äärelle.

Positiivista perjantaita, kaverit! Kiitos, että jaatte kanssamme tämän viikon ja nämä ajatukset!

Ps. Matkapäiväkirja Instagramissa ja Jolien Facebookissa jatkuu edelleen, tarjolla kirkkaita värejä ja valoa verkkokalvoille täältä Thaimaasta. Huomenna bikinit vaihdetaan suurkaupunkikelpoisempiin vetimiin ja suunnataan Bangkokiin! Ellet ole lukenut kaikkia tällä viikolla Toimituksen blogissa ilmestyneitä postauksia, suosittelemme – meneillään on kiinnostavaa keskustelua, talvestaselviytymisvinkkejä sekä muun muassa lahjakorttiarvonta Jolie spahan.

avatar
92 Kommentteja
0 Vastauksia kommentteihin
0 Seuraajia
 
Reagoiduin kommentti
Kuumin kommentti
91 Comment authors
LaaaLaaaJohannaMaijuKrissyJensku Recent comment authors
  Ilmoitukset kommenteista  
uusimmat vanhimmat eniten ääniä
Ilmoita
Sisko
Vieras
Sisko

positiivinen ajatus: hymy ei maksa mitään. Tuottaa paljon iloa, itselle ja muille.

Jedina
Vieras
Jedina

Tällä hetkellä isoa projektia tsemppaamassa seinältäni löytyy kaiketi Henry Fordilta alun perin oleva sitaatti: “Uskoitpa että pystyt, tai että et pysty, olet oikeassa”. Tästä saa hurjasti voimaa stressiahdistusajatusten täyttäessä pään ja se on hyvä muistutus, että silloin pitää vain rauhoittua. Moni asia on loppuviimeksi aika paljon helpompaa, kuin mitä niistä teemme. Toinen erityisesti tähän projektiin osuva lausahdus on: “When there is a WAY there is a will”. Ja nimenomaan noin päin. Kun osaa nähdä konkreettisesti ja objektiivisesti polun, jota pitkin pääsee tavoitteeseensa askel askeleelta, maagisesti innostus sen toteuttamiseen syntyy kuin itsestään. Ihanaa aurinkoviikon loppua teille!

mari
Vieras
mari

Minulle tärkeät sanat ja elämän tavoite: Ilo, Rakkaus ja Luottamus

yonna
Vieras
yonna

Attention is Love.

Henna
Vieras
Henna

Viimeisen vuoden aikana olen ymmärtänyt entistä paremmin, miten kiitollinen pitääkään olla monista asioista, terveydestä, perheestä ja läheisistä, ystävistä ja työpaikasta. Vaikka onkin asioita jotka aina välillä ärsyttävät, niin pitäisi vain muistaa, että niitä asioita mistä on syytä olla kiitollinen on kuitenkin huiman paljon enemmän.

Riitta
Vieras
Riitta

Spend more time with people who makes you feel alive. <3<3<3

Neitolintu
Vieras
Neitolintu

Minä torjun talven ankeutta liittoutumalla sen kanssa! Yritän löytää talveen sopivaa vuodenaikatekemistä. Sadesäällä iloitsen siitä, että saan laittaa hienot, pitkävartisen lempikumpparini jalkaan. Marraskuun harmaudessa valo näytää erityisen viehättävältä. Muistutan itseäni, että ilman talven pimeyttä ei voi kokea kevään ihanuutta. Koitan elää tässä hetkessä ja nauttia arjen pienistä iloista – ihan oikeasti:)

Jutta Ruonansuu
Vieras
Jutta Ruonansuu

Kauniita ajatuksia ja hyvää energiaa kommenttiboksi pullollaan! Tätä on ilo lukea. Kiitos, te kauniit! Jatketaan samaan malliin – Cha Am hiljenee nyt kaunistaville yöunille…

Salla Vee
Vieras
Salla Vee

Olin ennen tosi helposti ärsyyntyvä ihminen ja kiihdyin harva se päivä jostain mitättömästä pikku asiasta ihan älyttömästi. Sitten luin jostain juurikin tuon faktan, että ärsyyntyminen johtuu ihmisestä itsestään. Siitä seurasi jonkinlainen valaistuminen. Silloin sitä jotenkin tajusi, ettei halua olla sellainen ihminen joka raivoaa turhan takia. Opettelin sellaisen tavan, että kun alkaa kierrokset nousemaan, lasken hitaasti kymmeneen ja mietin, haluanko nyt ihan tosissaan alkaa rähjätä. Aika harvoin haluan enää. Sen jälkeen oon huomannut, kuinka paljon mulla on mennyt energiaa hukkaan ärsyyntymisen ja sen ruokkimisen takia. Samalla sellainen rento ja rauhaisa fiilis on levinnyt koko asenteeseen ja ajattelumaailmaan. Elämänlaatu on noussut kohisten… Lue lisää..

Minna
Vieras
Minna

Eksistentiaalisiin kriiseihin sun muihin on auttanut tämä olennaisen kiteyttävä Kurt Vonnegutin lausahdus: “The purpose of human life, no matter who is controlling it, is to love whoever is around to be loved.” 🙂

Jasmin
Vieras
Jasmin

Tunnustan! Olen jumiutunut sontaluukkuosastolle, hupsista! Sisäinen kirkasvalolamppu on aivan mahtava ajatus, käännän valon päälle än yy tee NYT! Tässä yksi lempparilausahduksistani: “The ship is safest when it is in port, but that’s not what ships were built for.” (Paolo Coelho) Haluan myös jakaa aiheeseen liittyvän linkin, joka on todellista hc-inspiraatiokamaa…! http://www.huffingtonpost.com/phyllis-sues-/aging-gracefully-phyllis-sues-yoga-tango_b_2878155.html?utm_hp_ref=fb&src=sp&comm_ref=false

Milky
Vieras
Milky

Asioilla on tapana järjestyä. Vaikka se kuulostaisi vähän kliseiseltä, tuolla tutulla tokaisulla on ainakin omassa ja läheisteni elämässä ollut vahva vaikutus. Olipa kyseessä mikä tahansa pulma tai todellinen vastoinkäyminen työelämässä ihmissuhteissa tai muuten vaan, suurinkin ahdinko tuntuu jälkikäteen ajateltuna tärkeältä osalta tapahtumaketjua, joka johti tarkoitettuun, ja aina hyvään, lopputulokseen.

Augusti
Vieras
Augusti

Tuolla tulikin jo mainittua ajatus jonkinlaisesta kiitollisuuspäiväkirjasta. Itse olen nyt sellaista kolmisen viikkoa pitänyt, koska eräs läheiseni ajatteli, että se voisi auttaa minua näkemään maailman positiivisemmassa valossa. Toivon kyllä, että se auttaa osaltaan kyseisellä taipaleella; tavoitteena olisi siis muutenkin oppia olemaan positiivisempi. Tällä hetkellä huomaan liian helposti kaikki huonosti olevat asiat.

Päivi
Vieras
Päivi

Hieno, ajatuksia herättävä kirjoitus! Mun täytyy nyt kömpiä ulos sontaluukusta ja tunnustautua, jos ei nyt ihan krooniseksi, niin säännölliseksi valittajaksi. Olen tosissaan yrittänyt kiinnittää tähän asiaan huomiota, koska valittaminen ei tee hyvää itselle, eikä lähellä oleville ihmisille. Valittamisen yleismaailmallista määrää voisi mielestäni vähentää myös sillä, että kiinnittäisimme huomiota, kuten kirjoituksessakin mainittiin, siihen sympatian jakamiseen. Jos joku henkilö s-luukuttaa, usein hänellä on jotain sydämellään ja mieltä painaa ja se möykky halutaan vaan saada ulos. Kun sitä sympatiaa ei heru, niin helposti luukutus jatkuu jatkumistaan, vaikka koko ajan on ollut kyse vaan siitä, että luukuttaja haluaa ilmaista “nyt on paha mieli, voisiko… Lue lisää..

Suvi
Vieras
Suvi

Tällaisen inspiroivan lainauksen löysin pari viikkoa sitten Instagrammin syövereistä: Trust your Dreams, Trust your heart and Trust your story. -Neil Gaiman

Tiina
Vieras
Tiina

Työpisteelläni on huoneentaulu “Minä riitän”. Itse olen huomannut myös valittamisen ikävyyden. Sillä saa luotua negatiivista energiaa. Ennemmin keksii pieniä ja suurempia iloja, kääntää positiivisen puolen esiin niin on ja pysyy hyvän tuulisena.

Sipuli76
Vieras
Sipuli76

Lyhyt ja ytimekäs on voimalauseeni ja avaa portit lähestulkoon kaikkeen <3 "Fill your heart with gratitude" <3 <3 <3 Kiitos myös teille näistä ihanista voimaannuttavista postauksista 🙂

Iines
Vieras
Iines

Kännykkäni taustakuvasta löytyy tällainen: Dance as though no one is watching you, love as though you have never been hurt before, sing as though no one can hear you, live as though heaven is on earth.

Tina
Vieras
Tina

Ihana kirjoitus, kiitos! Itse tulee joskus valitettua ihan huomaamattaan, mutta positiivisena muistaa pysyä heti kun huomaa muiden valittavan, joten todellakin olisi mukavaa, jos joku ystävällisesti huomauttaisi aina kun alkaa lipsua tuolle sontaluukkuosastolle. Olen kovasti opetellut positiivisuutta ja sen myötä elämästä on kyllä tullut paljon ihanampaa. Ei tule enää stressattua yhtään asioista, mihin ei voi mitenkään itse vaikuttaa! 🙂

laura
Vieras
laura

This world is like a mountain. Your echo depends on you. If you scream good things, the world will give it back. If you scream bad things, the world will give it back. Even if someone says badly about you, speak well about him. Change your heart to change the world.

Turnipsi
Vieras
Turnipsi

Itsensä inspiroimisessa, kannustamisessa tai vaikka tarvittaessa potkaisemisessakin toimii täällä melkeinpä poikkeuksetta niinkin simppeli ja klassinen juttu kuin “…because I can!”

Sini
Vieras
Sini

Pidän kovasti kaikista voimalauseista, tällä hetkellä suosikkejani ovat “You can never be overdressed or overeducated” ja “Life isn’t about waiting for the storm to pass, it’s about learning how to dance in the rain”.

Sanna
Vieras
Sanna

Gandhi: “Ole se muutos, jonka haluat nähdä maailmassa.” Tämän voi tulkita poliittisesti tai ei-poliittisesti. Mulla ja ystävälläni on hieno perinne: valitusiltamat. Nämä aloitettiin jo alle 20-vuotiaina. Illan ideana on kokoontua pöydän ääreen: me ja herkut. Molemmilla on oma vuoronsa valittaa niin paljon kuin haluaa. On kuitenkin muutama ehto: – ratkaisukeskeinen näkökulma – toisella on lupa huomauttaa ja keskeyttää Tää on ****** -levy Aina valitusiltamat päättyvät nauruun, ja ongelmia on ratkottu. Nimi ehkä pitäisi muuttaa ratkaisuiltamiksi, mutta ei sitä vakiintunutta käsitettä lähdetä muuttamaan 😀 Tuntuu, että Pattahbi Joisin “Practise and all is coming” on hyvä, voimaannuttava ja lohtua antava neuvo vähän… Lue lisää..

Suvi
Vieras
Suvi

“Näe päämäärä – mutta muista nauttia matkasta”. Tämä jos mikä on ollut mantrani viime keväästä saakka ja sen merkitys on tällä hetkellä sitäkin suurempi. Kun herää ennen kuutta aamulla, tekee täyden työpäivän ja raksalle päästessä on pimeää, on mielessään ja sydämessään nähtävä talo valmiina – sen valkoiset ja eri murretuilla väreillä maalatut seinät, iso, valkoinen takka ja siinä rätisevä tuli, ikkunoista sisään tuleva valo ja tunnettava talossa vietettävien, raukeiden sunnuntaiaamujen ihanuus – ja hengittää syvään ennenkuin varustaa työhousunsa eri työkaluin ja kiipeää asentamaan ilmanvaihtoputkia hymyn kera.

Katja
Vieras
Katja

Mun päivittäiseksi mantraksi on valikoitunu ennen kaikkea “kiitos”. Olen kiitollinen kaikesta, mitä tapahtuu, sillä kaikella on oma universaali merkityksensä, jota ei yksi ihminen voi edes käsittää. Kiitollisuus on synonyymi positiivisuudelle, ja maailmahan muodostuu omien ajatustemme kuatta. Ajatuksista tulee sanoja, sanoista tekoja. Ja kuten tiedetään, kaikki jakamamme hyvä palautuu takaisin.

Maria
Vieras
Maria

Olen aktiivisesti tämän syksyn aikana työstänyt sitä, että kun minulle tulee positiivinen/insiproitunut/muuten vain hyvä tunne jostain toisesta ihmisestä, pyrin sanomaan sen heti tai mahdollisimman pian tuolle ihmisille. Niin usein sitä ajattelee tuollaisia ajatuksia mutta ne jäävät oman pään sisälle, milloin mistäkin syystä, mutta usein niin ettei vain tule ajatelleeksi sen ääneen sanomista. Hyvän olon ja tunteen jakaminen toisen kanssa tuo voimaa, ja potentoi jo olemassa olevaa hyvää.

M
Vieras
M

Näitä voimalauseita onkin huomaamatta kertynyt selaimen kirjanmerkkeihin. Yks mun tän syksyn isoista avuista on ollut tää Sol de Wittin sitaatti Eva Hesselle lähetetystä kirjeestä: “Just stop thinking, worrying, looking over your shoulder wondering, doubting, fearing, hurting, hoping for some easy way out, struggling, grasping,…Stop it and just DO!…Don’t worry about cool, make your own uncool. Make your own, your own world. If you fear, make it work for you – draw & paint your fear and anxiety… You must practice being stupid, dumb, unthinking, empty. Then you will be able to DO!…Try to do some BAD work – the worst… Lue lisää..

Titti
Vieras
Titti

Tämä on inspiroinut minua kuuntelemaan intuitiotani ja unelmoimaan suuresti. “Success is not the key to happiness. Happiness is the key to success. If you love what you are doing, you will be succesful.” (Buddha)

jenna.s
Vieras
jenna.s

ihana juttu, kiitos tästä! tällä hetkellä itselleni tärkeintä on ollut yrittää pitää mielessä ymmärtäväisyys toisia kohtaan, koskee myös täysin tuntemattomia ihmisiä. on aina hyvä miettiä, miten toimisi jos kyseessä olisi oma ystävä tai perheenjäsen – menettääkö hermonsa liikenteessä, tarjoutuuko auttamaan painavien laukkujen kantamisessa, päästääkö jonkun pienempien ostosten kanssa kauppajonossa ohitseen… pieniä asioita, mutta ymmärrystä, ystävällisyyttä ja kiltteyttä ei voi koskaan olla maailmassa liikaa 🙂

Anna Y.
Vieras
Anna Y.

Minulla on kaksi suosikkivoimalausetta, joista olen myös tehnyt itselleni huoneentaulut. Ensimmäinen on Nietzscheltä. “One must still have chaos in oneself, to give birth to a dancing star.” – Friedrich Nietzsche: Zarathustra Toinen on suosikkikirjailijaltani Astrid Lindgreniltä. Suomennettuna se tarkoittaa suunnilleen: “Ilman nuuskaa näännymme tälle saarelle”. Irrationaalisuudessaan se on mielestäni valloittava. Ja nuuska olkoon synonyymi kaikelle sille, mikä tekee elämästä ihanaa, valovoimaista, hassua ja elämisen arvoista. “Utan snus i två dagar försmäkter vi på denna ö.” – Pippi

dea
Vieras
dea

Nyt osui tämä postaus juuri sopivaan saumaan. Tuntuu, että ympärillä olevilla ihmisillä on paljon stressiä töissään ja se purkautuu myös vapaa-ajalla jatkuvana töistä ja siellä olevista huonoista asioista puhumisena. Lempeästi olen koittanut ehdottaa, että ehkä arkeen ja jopa töihin saisi hieman helpotusta, jos töiden ulkopuolella keskittyisi kivoihin asioihin ja töissä lohduttautuisi sillä, että nämä asiat jäävät tänne, kun pääsen kotiin, eikä stressaava kausi ole kuitenkaan lopullinen. Ehkä tämä alkaa pikku hiljaa tuottaa tulosta 🙂 huomaan myös itsessäni, että toisinaan tulee sorruttua tuohon sontaluukkuosastoon (mainio kategoria 😀 ) mutta kun asian tiedostaa siitä on myös mahdollista opetella pois.

Huisku
Vieras
Huisku

Valitettavasti itsellä on taipumus sontaluukkuiluun, joskin olen kovasti yrittänyt vähentää valittamista. Se on välillä hyvin vaikeaa, mutta pääasiassa olen nykyään hyvällä tuulella. Onneksi poikaystäväni on sen verran suorapuheinen tapaus, että hän kyllä huomauttaa heti, jos valitusvirsi alkaa. 🙂 Toinen tapa, josta kovasti haluaisin eroon, on kiroilu! Voimasana silloin tällöin sopivassa paikassa on ihan sallittua, mutta jatkuva rumien sanojen suoltaminen kuulostaa – ja myös tuntuu – aika hölmöltä. Mitään kivaa mottoa tai elämänohjetta minulla ei (vielä) ole, mutta useimmiten psyykkaan itseäni ajatuksella, että mitä ikinä tapahtuukin, en ole koskaan yksin. Kaikki ihmiset kokevat samoja asioita kuin minä, ja suurin osa niistä… Lue lisää..

Hanna
Vieras
Hanna

Tämä syksy on ollut kaikessa kamaluudessaan sellainen, että positiivista ajattelua on oikeasti joutunut opettelemaan. Hyvien ja huonojen asioiden kontrasti on ollut välillä liikaa. Niissä tilanteissa, kun epävarmuus itsestään ja osaamisestaan on ollut huipussaan, hoen mielessäni, että “Minä olen minä ja kelpaan kyllä.” Tuo auttoi aikoinaan myös varhaisaikuisuuden myllerryksissä.

norppa
Vieras
norppa

Freestyle-laskija Pekka Hyysalon lemppari lause Fight Back inspiroi ja kovaa!

Anni Minerva
Vieras
Anni Minerva

Kaksi lempparilausahdustani tulee Albert Einsteinilta: “Learn from yesterday, live for today, hope for tomorrow. The important thing is not to stop questioning.” “Life is like riding a bicycle. To keep your balance, you must keep moving.”

Miimu
Vieras
Miimu

Tämä on samalla elämänohjeeni ja -tarkoitukseni: “Pyrin siihen, että maailmaan jäisi vähän enemmän rakkautta ja hyvää kuin sitä oli ennen minun syntymääsi.” Tämän ajatuksen koitan pitää mielessäni, teoissani mukana. Aina ei onnistu, välillä sitäkin paremmin.

Mirja
Vieras
Mirja

Joskus negatiivisuuden iskiessä mieheni kehottaa sanomaan viisi positiivista asiaa. Yleensä se auttaa tajuamaan oman valituksen ja aiheiden turhuuden. Pyrin aktiivisesti pitämään ajatukset positiivisena ja lähtemättä mukaan komppaamaan toisen valitusta. Välillä se onnistuu helpommin, toisinaan hankalammin.

Mönkkeli
Vieras
Mönkkeli

Liikunnan mantrani: “kroppa kestää mitä vaan, pää antaa periksi” (tullut aikoinaan nyrkkeilyharrastuksen mukana 🙂 ) Ja sitten siihen lenpeämpään, jota olen hokenut myös hetken aikaa: “Olen minä, enkä muuksi muutu, jos en kelpaa niin voi voi” Pätee siis parisuhteeseen ja ystävyyssuhteisiin :).

TuiTui
Vieras
TuiTui

Totta, kun positiivisten ihmisten joukossa on, niin myös itsekkin voi muuttua Positiivisen ajatteluun. Voi siten nauttia elämästä enemmän. Kun ei tarvitse aina ajatella aina pahinta.

sari
Vieras
sari

Oi sentään,taas niin täyttä asiaa.Minähän kommentoin herkästi liki novellimittaisesti,ellen toppuuttele itseäni.Yksi parhaita lauseita,jota itse olen siteerannut synttärionnitteluista hautajaiskimppuun on joogaopettajaltani(toiselta niistä) kuultu Yogi Bhajanilta lainattu lause”Sydämessä asuu ikuisuus”.Sen voi kuulla ja tulkita kuten haluaa,ihmisestä ja moodista riippuen.Hyvää viikonloppua kaikille!

Susanna
Vieras
Susanna

Vaikeuksien keskellä on ollut tarpeen ajatus, että kaikella on jokin tarkoitus; ajattelen että selviän tästä ja lopputuloksena olen taas hitusen vahvempi

Pumpuli
Vieras
Pumpuli

Pitäisi kyllä itse kaveri saada Negatiivisesta ajattelusta. Vaikka aina välillä hauskasti töksäyttelee asioita 😀

Anna
Vieras
Anna

Kiitollisuuspäiväkirja auttaa kehittämään positiivisempaa näkökulmaa kaikkeen. Päivittäinen isojen ja pienten kiitollisuudenaiheiden kirjaaminen on tehokasta treeniä mielelle, joka pyrkii kiinnittymään negatiivisiin juttuihin. Ja siitä tulee välittömästi parempi mieli 🙂 Isoihin ja pieniin murheisiin auttaa vanha zen-sananlasku “This, too, shall pass.” Kaikki on ohimenevää. Auttaa myös iloitsemaan siitä, mikä juuri nyt on hyvin.

Jatta
Vieras
Jatta

Kiitollisuus sekä positiivinen ajattelu aivan kaikeen päivittäiseen aherrukseen on ainoa avain hyvään sekä täydellisen onnelliseen elämään. Ole siis kiitollinen koko sydämmestäsi kaikesta sekä kaikille ja ajattele vain positiivisesti kaikesta, sillä tämä hetki on ainut mitä omistat, sillä luot kuitenkin oman huomisen sekä menneet päiväsi. Vanha hyvä sanonta kuuluukin “mitä kylvät sitä myös niität” pitänee enemmän kuin paikaansa. Siispä sujauta viimeistään tänään omaan lääkekaapiisi iloa, rakkautta, positiivisuutta, auttavaisuutta, hymyä, naurua, ystävyyttä… sekä roppakaupalla kiitollisuutta aivan kaikkea kohtaan. Muista kiittää usein joko ääneen tai ääneti, niin voit olla varma että täytät päiväsi onnen reseptillä. Kiitos, että luit tämän <3

Anu
Vieras
Anu

Ihana kilpailu, pitää ottaa talteen näitä ihmisten voimasanoja. Juuri tällä hetkellä tarvitsen tosi paljon positiivista mantraa itselleni. Yksi suosikeistani: “A ship is safe in a harbour, but that is not what the ships are for.” ja toinen: “Worrying won’t stop bad stuff from happening but it just stops you enjoying from the good.”

Anna
Vieras
Anna

Opportunity dances with those who are ready on the dance floor. -H. Jackson Brown Jr. Tuohon törmäsin Positiivareiden ajatusten aamiaisessa, ja se jäi mieleeni! Suosittelen ehdottomasti tilaamaan tämän virtuaalisen aamiaisen sähköpostiin, siitä on ollut ainakin minulle paljon iloa ja hyötyä ajatusteni muokkaamisessani positiivisempaan suuntaan.

Laura
Vieras
Laura

Tässä meille kaikille pieni ohjenuora elämään: Try to learn to breath deeply, really to taste food when you eat, and when you sleep, really to sleep. Try as much as possible to be wholly alive with all your might, and when you laugh, laugh like hell. And when you get angry, get good and angry. Try to be alive. You will be dead soon enough. – Ernest Hemingway

iida
Vieras
iida

Yksi ehdottomista suosikeistani “We don’t see things as they are, we see things as we are.” Piristääkseni itseäni askartelin pienen kollaasitaulun vanhaan valokuvakehykseen, johon laitoin asioita joista pidän valokuva italiasta, vanhaa pitsiä ja vanhoja nuotteja, lehdistä leikattuja kuvia jne ja tuo suosikki sitaatti. Yllättäen tuo hetken mielijohteesta tehty kollaasi on tullut minulle hyvin tärkeäksi. Voimme itse valita ne linssit joiden läpi haluamme maailmaa katsoa, ja niinä hetkinä kun se meinaa unohtua pieni kollaasini muistuttaa siitä pianoni päällä.

pex
Vieras
pex

pienestä pitää ilota, kun katsoo taas nenäpäivän lähetystä näkee kuinka vääristynyt maailma on.

maisa
Vieras
maisa

Nauttikaa!

Tilaa Jolien uutiskirje

Saat 10 % alennuskoodin heti sähköpostiisi!

Back to top

Sivustomme käyttää evästeitä tai vastaavaa teknologiaa erilaisten toimintojen toteuttamiseen, asiakkaan tunnistamiseen, personointiin sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kohdentamiseen. Voit lukea tarkemmin evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteestamme. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.