Yleinen

Jolie shopin syyskauden Tähtivierasillat käynnistyvät 18.8.

09.08.2016, Jolie

Jolie shopin palveluvalikoimaan kuuluvat niin suositut Jolien Ystäväillat kuin myös Tähtivierasillat. Jolien Ystäväillassa asiakkaamme voivat tulla Jolie shopiin viettämään iltaa shopin sulkemisajan jälkeen ystävien kesken, vaikkapa polttareiden, pikkujoulujen tai synttäreiden merkeissä.

Jokaiselle ystäväryhmälle räätälöidään omiin tarpeisiin sopivaa sisältöä, jota voivat olla esimerkiksi huulipunabaari, meikkityöpaja tai yksilölliset pikameikit. Järjestämme myös pientä tarjoilua, ja jokainen osallistuja saa mukaansa pienen Jolie-lahjan. Ystäväillan hinta on 160 euroa. Ystäväilta ei sisällä ostovelvoitteita, mutta Jolie tarjoaa illan aikana -10% alennuksen omien sarjojensa, Iroisien, Absolutionin, Patykan ja Kjaer Weisin tuotteista. Kjaer Weisin etu on eksklusiivinen, ja tarjolla ainoastaan Ystävä- ja Tähtivierasilloissa.

shoppi

Jolie shopin Tähtivierailloissa esiintyy eri alojen asiantuntijoita vaihtuvina teemoina kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvät aihealueet, esimerkiksi hormonit, liikunta, ravinto, terveys, stressi, itsetuntemus, rakkaus, unelmat, mieliruoka, raakaravinto, ravitsemus, raskaus, vauvat ja lapset, kemikaaliton elämäntapa, suorituskyky, jaksaminen, immuniteetti, superfoodit, kemikaalit kosmetiikassa, ympäristön hyvinvointi, naisyrittäjyys sekä jooga.

jenniemilia

Torstaina 18.8. syyskauden Tähtivierasillat aloittaa rakkausvalmentaja Jenniemilia Kauppila. Myös joogaa ja meditaatiota opettava Jenniemilia on jo pitkään ohjannut supersuosittuja Rakkauskursseja. Kurssioppaaksi hän on julkaissut vuonna 2014 kirjan, “Rakastan, siis olen – 30 askelta sisäiseen voimaan” (WSOY). Kyseinen teos on Jolien kirjavalikoiman suosituin opus.

Jenniemilian Tähtivierasillan teema on “Hallinnasta sallintaan – Kutsu vapauteen”:

Haikailetko stressittömän ja ongelmattoman arjen perään? Pyritkö ratkaisemaan haasteitasi hallitsemalla, pakenemalla tai taistelemalla niitä vastaan? Tasapainoinen elämä ei avaudu mielen-, tunteiden-, painon- tai stressinhallinnan kautta. Tyytyväisyys itseäsi ja elämääsi kohtaan edellyttää rohkeaa rehellisyyttä ja myötätuntoista sallintaa. Tämä luento-workshop onkin kutsu vapauteen, elämään ilman vastustusta ja taistelua! Käymme helposti ja havainnollisesti askel askeleelta läpi prosessin, jonka avulla voit tulla tietoiseksi haasteistasi ja vapautua elämään sisäisestä voimastasi. Jos osallistujana haluat vaikuttaa illan sisältöön, voit lähettää sähköpostia Jenniemilialle osoitteeseen info@jenniemilia.fi

Päästäksesi mukaan iltaan, Sinun tarvitsee vain ostaa ilta ennakkoon Jolie webshopista. Tähtivierasillan sisäänpääsymaksu on 10 € ja se hyvitetään halutessasi illan aikana tehdyistä tuoteostoista. Paikkoja iltaan on rajoitetusti.

Huomioithan lipputilausta tehdessäsi: Valitse toimitustavaksi Nouto Uudenmaankadun myymälästä. Pääset iltaan nimelläsi, tapahtumasta ei tule erillistä, noudettavaa/postitettavaa pääsylippua.

Tervetuloa kanssamme inspiroivaan teemailtaan!

Kuva 1 Annamaria Kasanen, Kuva 2 jenniemilia.fi

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.