Luonnonkosmetiikka

Iroisie sneak preview: Soin Parfait Ultimate BB cream on nyt täällä

28.10.2013, Jutta Ruonansuu

Ystävät rakkaat, jos jotain, niin tätä hetkeä on odotettu!

Jolien uusi aluevaltaus, eli omat maahantuontikuviot ovat vihdoin edenneet siihen riemastuttavaan pisteeseen, että meillä on ilo esitellä teille ensimmäiset maistiaiset pariisilaisesta Iroisiesta. Kyseessä on nyt se sarja, josta olemme teille jo ylpeinä supattaneet putiikissa – luonnonkosmetiikan luksussarja, jota käytetään vaativissa ympäristöissä – muun muassa Ritzin spassa. Se kertookin sarjan tehokkuudesta, laadusta ja ylellisyydestä melkeinpä kaiken olennaisen.

Iroisien valkoiset, elegantit pakkaukset laadukkaine sisältöineen ovat juuri sitä kosmetiikkaa, josta Joliessa sytytään. Luonnonkosmetiikkaa, joka on ensiluokkaista, tehokasta ja myös visuaalisesti kilpailukykyistä minkä tahansa synteettisen kosmetiikan rinnalla. Iroisien pakkauukset eivät varsinaisesti viesti luonnonkosmetiikasta vaan näyttävät ylelliseltä ja laadukkaalta kosmetiikalta, jonka yhtenä itsestään selvänä laatukriteerinä on ekosertifikaatti. Olemme ylpeitä saadessamme tuoda tämän pariisilaisen helmen markkinoille, ei ainoastaan Suomeen vaan pian myös koko Skandinaviaan. Ilo on kokonaan meidän puolellamme, sillä kesästä asti jatkuneet kokeilut ovat osoittaneet sarjan joka ikisen ylisanan veroiseksi, joita tulemme siitä puhuessamme käyttämään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lanseeraamme Iroisien koko valikoiman 11.11. alkavalla viikolla ja silloin juhlitaankin sitten Iroisien saapumista koko viikko. Saman viikon perjantai-iltana olette myös tervetulleita lasilliselle kuplivaa aiheen tiimoilta. Esittelemme teille virallisella lanseerausviikolla sekä Iroisien taustan, perustajat että ideologian yksityiskohtaisemmin mutta myös Toimituksen blogissa tuomme viikon aikana spottivalojen alle kaikki tuotteet yksi kerrallaan, jotta saatte sarjan sielunmaailmasta kiinni. Ja kuten aina, jamme ilolla myös omat käyttökokemuksemme.

Iroisien koostumuksia hiottiin kokonaiset viisi vuotta ennen lanseerausta. Sarjan, joka siis luottaa raaka-aineissaan merestä löytyviin rikkauksiin ja tarkoin valikoituihin kasveihin, yksi hittituotteista on BB-voide. Kuten tiedätte, luonnonkosmetiikan BB-voidevalikoima on jo aivan kelpo mutta me emme henkilökohtaisesti vielä olleet kesään mennessä löytäneet sitä täydellistä versiota. Jos tuotekehittelyssä kaikki on mennyt täysin nappiin, parhaimmillaanhan BB-voide on pieniä taikoja sisältävä monitoimituote, joka sekä tasoittaa, tuo hehkua että sisältää myös hyvän aurinkosuojakertoimen sekä levittyy vaivattomasti kuin unelma. Kun viime juhannuksen tienoilla kävimme Pariissa tapaamassa Iroisien perustajia ja saimme ensimmäistä kertaa kokeilla BB-voidetta, tilanne herätti riemunkiljahduksia. Täydellinen sävy, täydellinen samettinen levittyvyys, joka ei rullaa tippaakaan! Aurinkosuojakertoimessa löytyy myös potkua, sillä Iroisien versio tarjoaa kasvojen iholle meikkipohjan suojakertoimella 25. Vihdoin siis voimme esitellä myös Jolien valikoimasta luonnonkosmetiikan meikkipohjan, joka sisältää kunnollisen aurinkosuojan. On jo aikakin! Sitä riemua, kun etsii, etsii, etsii, etsii ja sitten myös löytää, on valtava. Ja vielä kun löydöksen voi jakaa kaikkien kanssasiskojen kanssa, ilo kertautuu. Kuten olette ehkä rivien välistä huomanneet, olemme päässeet Joliessa sen työn makuun, johon olemme alusta asti tähdänneet: tuomaan Suomen luonnonkosmetiikkamarkkinoille uusia tuulia ja freesaamaan luonnonkosmetiikan imagoa yhä entisestään!

Iroisien BB-voiteen koostumus on samettinen ja liukuu iholle kevyesti ja ilman tasoittelua tai vaivannäköä. Tämä on mielestämme tuotteen ehdottomasti yksi hurmaavimmista ja vakuuttavimmista ominaisuuksista, etenkin kun puhutaan luonnonkosmetiikan meikkipohjasta, joissa levittyvyys on usein se suurin haaste, sillä silikoneja ei luonnonkosmetiikassa sallita. Se jättää iholle nuden kuullon, kauniin hehkun ja tasoittaa tehokkaasti. Lopputulos näyttää luonnolliselta eikä tuotteella ole vaaraa saada ultramattaa pakkelivaikutelmaa, ei edes, vaikka meikkaisi marraskuisena aamuna hämyisässä kylppärissä. Sävy on suomalaiselle iholle täydellisen kellertävä ja tähän mennessä Jolien valikoiman paras meikkipohjasävy suomalaisille markkinoille.

cranberries, cranberry

Raaka-ainekavalkadi on sekin yhtä kaunis kuin lopputulos iholla. Voide sisältää karpalonsiemenöljyä, joka on erittäin rikas omegoiden lähde sekä ihoa rauhoittava raaka-aine. Pääraaka-aineiden joukkoon lukeutuu myös antioksidanttisesti vakuuttava tomaatinsiemenöljy, joka sisältää myös suuria määriä lykopeenia. Beta maritima, voimakasvi nimeltä rantajuurikas, joka on sopeutunut elämään hyvin suolapitoisissa ja haastavissa olosuhteissa tarjoaa tuotteelle puolestaan kirkastavia ja punoitusta hellästi kaitsevia ominaisuuksia. Kun raaka-ainelistan on lukaissut kerran, voi vain todeta, että se on ihanteellinen suojaksi myös Suomen talveen ja antaa kaamoskalpealle hipiälle kaunista valoa ja elämää. Alle sivellään päivävoide, päälle tarvitaan vain aavistus irtopuuteria kiinnittämään meikin koko päiväksi. Kuten kaikissa Iroisien tuotteissa, myös BB-voiteessa on kevyt, hurmaava ja miellyttävän pehmeä tuoksu, joka tekee levityshetkeen vielä ripauksen lisäylellisyyttä.

Voide on pakattu pieneen tuubiin ja moni varmasti tässä kohtaa (me itsekin aluksi) ihmettelevät, voiko se riittää montakaan viikkoa. Vastaus on kuitenkin, että tuote riittää hyvin pitkään. Tuote on ensiluokkaisuudessaan ja loistavassa teknisessä toimivuudessaan myös uskomattoman riittoisaa. Täällä puserrellaan vasta nyt viimeisiä rippeitä loppukesällä korkatusta tuubista. Tuotetta kannattaa ottaa ensin hyvin pieni määrä, lämmittää sitä ensin vähän sormenpäissä ja aloittaa sitten levittely kasvojen keskiosasta kohti hiusrajaa ja kaulaa. Yllättävän pienellä määrällä saa kauniin peittävyyden, ja mikäli haluaa vielä tasoittaa joitain alueita astetta enemmän, voi palata vielä levittämään pienen nokareen näihin kohtiin.

BB-ryhmäkuva

Iroisien BB-voide löytyy nyt siis Jolien verkkokaupasta että täältä myymälästä! Tulkaapa tutustumaan – verkkokauppashoppailijoita ajatellen tuote on myös turvallinen valinta, sillä sen sulautuvuus suomalaiselle perusvaalealle iholle on taattu. Jos Ritzissä on rakastuttu,ja samoin täällä meillä Joliessa, niin uskomme lujasti että tekin pidätte Iroisiesta!

Ps. Meillä pakataan tällä viikolla matkalaukkuja. Mukaan otetaan myös tämä korkean suojakertoimen hehkutuote, tropiikissa ei varmasti muuta meikkiä sitten tarvitakaan. Viimekesäisen Pariisin-matkan tapaan luvassa on aurinkoa myös teille, sekä Jolien Facebookissa että täällä Toimituksen blogissa. Kerromme perjantaina lomaviikon konseptista lisää…

(Tuotekuvat Iroisie, Karpalot stockfreeimages.com)

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
9 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Sanna
Sanna
10 years sitten

No jopas nyt! Onnittelut! Tänään Laveran BB-voidetta (heräteostos; tosin ei huonoimmasta päästä) laittaessa naamaan, mietin, mikä olisi seuraava BB-hankinta. Melvitan BB-putelia hypistelin viikonloppuna, mutta jätin hankkimatta. Kesällä teiltä saatu testeri leimautti sellaiset rakkauden liekit mun ja M:n BB-voiteen välille että huh! Mut jos tää on vielä parempaa, kattohan rysähtää rikki!

Jenni
Jenni
10 years sitten

Tästähän sitä on supistu ja odotettu kuin kuuta nousevaa, siis ihan iloisin odotustunnelmin. Niin monta ihanaa ja onnistunutta hankintaa olen teiltä saanut muutaman kuukauden sisällä, joten luottamus tähänkin uutuuteen on jo valmiiksi hyvä. Ihonhoito ja meikkaaminen on taas niin mukavaa kuin silloin joskus nuorena tyttönä, kun siitä innostuin ja kauneudenhoidon saloihin sukelsin.

Päivi
Päivi
10 years sitten

Niin paljon ihania tuotteita ja vain yksi iho, jolle niitä käyttää (ja laiska käyttäjä…) ;D Hurjasti onnea tästä(kin) aluevaltauksesta! Todella mielenkiintoiselta kuulostaa. <3

Leena
Leena
10 years sitten

Moi, kuulostaa tosi hyvältä :)! Olen käyttänyt Melvitan bb:tä tyytyväisenä, mutta kokeilisin mieluusti tuota kun melvita loppuu. Sopiiko tämä uusi kuivahkolle hyväkuntoiselle aikuisiholle?

Anna
Anna
10 years sitten

Mahtavaa! Tätä olen odottanut. Enää yksi ongelma ratkaistavana; mikä peitevoide sopii todella tummille silmänalusille? Tarkoitus olisi löytää tuon bb-voiteen kanssa yhteen sopiva sävy.

Jutta Ruonansuu
Jutta Ruonansuu
10 years sitten

Hei Anna, sama täällä! Tummille silmänalusille kannattaa aina valita aprikoosinsävyinen peitevoide jossa on runsaasti pigmenttiä (toisin sanoen, mitä laadukkaampi, sitä paremmin neutraloi silmän alla olevaa sinerrystä). Itse käytän Couleur Caramelin sävyä 08, joka taittaa aprikoosiin ja tehoaa tummiin silmänalusiin parhaiten kaikista koskaan käyttämistäni peitevoiteista (ennen luonnonkosmetiikkaa tuli tietysti kysymykseen vain Joe Blasco). Talvisin, kun iho on aivan kalpeimmillaan, miksaan kasia sävyn 12 kanssa, joka sekin taittaa aprikoosiin mutta on perusvireeltään vähän vaaleampi. Eli jos olet erityisen vaalea, ota sävy 12, jos taas olet “perusvaalea” suomalaisella mittapuulla tai tummempi, silloin ehdottoasti sävysi on 08. Liian vaalea peiteväri silmän alla vain korostaa… Lue lisää..

Anna
Anna
10 years sitten

Kiitos kovasti neuvoista. Odottelen vielä Irioisie-sarja muiden tuotteiden esittelyä ja sitten pistän tilausta tulemaan. En malta odottaa! 🙂

minde
minde
10 years sitten

Sopiiko tuote rasvaiselle iholle?

Jutta Ruonansuu
Jutta Ruonansuu
10 years sitten

Hyvin sopii, Minde! Hieman rasvaisemmalle iholle BB-voiteen päälle voi laittaa irtopuuteria aavistuksen enemmän. Itse tykkään kuivaihoisena puuteroida todella hennosti, mutta jos iho rasvoittuu päivän aikana reilusti, on silloin vähän paksumpi puuterointi hyvä ajatus. Silloin meikkipohja pysyy freesinä kauemmin.

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.