Toimitus

Iroisie Late Night Shopping perjantaina 15.11. Jolie shopissa!

13.11.2013, Jutta Ruonansuu

Ystävät, joko olette tutustuneet uuteen pariisilaissarjaamme, Iroisieen?

Ellei joku teistä ole ehtinyt seurata Toimituksemme blogia kuluvalla viikolla ja aihe on mennyt ohi silmien, ei hätää – hoitolasarjan tarkempi esittely löytyy maanantain postauksesta, jossa olemme valottaneet sarjan ideologiaa, filosofiaa sekä syntytarinaa. Kuten aina, luonnonkosmetiikkabrändien taustalla häärii joukko intohimoisia ja suurella sydämellä ikiomaa sarjaansa kehittäviä ihmisiä. Iroisien kohdalla nämä ihmiset, Anne ja Jean-François, ovat erityisen ihania ja sydämellisiä. Ei ihme, että he ovat yhdessä saaneet aikaan näin hienon brändin. Olemme onnekkaita naisia saadessamme kunnian tuoda tämän hienon sarjan Suomeen, hiljalleen myös koko Skandinaviaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Iroisien lanseerausviikko on siis parhaillaan menossa täällä Toimituksen blogissa. Te, jotka olette jo esittelytekstin lukeneet, tiedätte että halusimme ottaa tämän elegantin brändin maahantuontivalikomaamme useistakin syistä. Ihastuimme paitsi Iroisien taustalla vaikuttaviin ihmisiin ja tarinaan, mutta myös tuotteiden ideologiaan, raaka-ainekavalkadiin, estettiseen ilmentymään sekä siihen onnelliseen tosiasiaan, että tuotesarjasta löytyy vihdoin se kauan etsitty luonnonkosmetiikan paras BB-voide, jonka sävy sopii täydellisesti suomalaiselle iholle eikä rullaudu tippaakaan vaan levittyy kuin unelma. Tuote sisältää kaiken muun hyvän lisäksi myös suojakerrointa kokonaisten 25 yksikön verran. Ennustamme Iroisien BB-voiteesta koko sydämestämme vuoden luonnonkosmetiikkahittiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Esittelyvuoron ovat lanseerausviikon kuluessa ehtineet saada jo sarjan puhdistustuotteet sekä kaikki voiteet. Kaikki tuotteet tullaan toki täällä esittelemään lauantaihin mennessä. Mitä tulee sarjan laatuun, Iroisien tehokkuutta ja pätevyyttä lienee tarpeetonta todistella, sillä se on ansainnut paikkansa jo varsin monissa vaativissa olosuhteissa. Muun muassa hotelli Ritz on valinnut Iroisien omaan spahansa, joka on aikamoinen laadun, ylellisyyden ja tehokkuuden tae jo itsessään. Olemme varmoja, että Iroisie valloittaa myös tulevassa Jolie spassa, joka avaa ovensa ensi vuoden tammikuussa!

Kutsumme kaikki teidät ihanat lukijamme nyt tulevana perjantaina 15.11. Jolie shopiin (Uudenmaankatu 26) kello 18-20 tutustumaan Iroisieen ja siemailemaan lasin kuplivaa tämän hurmaavan pariisittaren saapumisen kunniaksi! Pidämme ovet poikkeuksellisesti auki hieman pidempään, jotta ehditte varmasti työpäivänne jälkeen visiitille aloittamaan viikonloppua näissä ihanissa ja elenganteissa merkeissä.

Kaikille Late Night Shoppingin aikana kolmen Iroisie-tuotteen ostajalle lupaamme sujauttaa lahjaksi paperikassiin tämän paljon puhutun BB-voiteen – nyt on hyvä hetki tulla hakemaan peilikaappiin ripaus Pariisia ja arjen eleganssia! 

Perjantaina nähdään!

(Kuvat Jolie)

avatar
10 Kommentteja
0 Vastauksia kommentteihin
0 Seuraajia
 
Reagoiduin kommentti
Kuumin kommentti
8 Comment authors
Jutta RuonansuuSusannaKaisuPäiviMilky Recent comment authors
  Ilmoitukset kommenteista  
uusimmat vanhimmat eniten ääniä
Ilmoita
maya
Vieras
maya

Wau! Tarkoitus oli tulla pyörähtämään vasta lauantaina, mutta nyt melkein täytyy aikaistaa käyntiä. Perjantaihin siis! 🙂

Jutta Ruonansuu
Vieras
Jutta Ruonansuu

Ihana kuulla, lauantaina siis nähdään – tervetuloa! 🙂

LaaaLaaa
Vieras
LaaaLaaa

Voih! Mitä jos olisin perjantaina tilaamassa kolme tuotetta nettikaupasta? 😀

Mirja
Vieras
Mirja

Siis kerrassaan ihana tarjous, mutta harmi vaan kun asuu kaukana, eikä pääse illan tapahtumaan. Nettiputiikki asiakas tarjousta odotellessa 🙂

Milky
Vieras
Milky

Joo, mä voisin tilata vaikka neljäkin tuotetta heti kerralla, mutta nettikaupasta. Tyhmää, kun Helsinki on niin kaukana. 🙁

Päivi
Vieras
Päivi

Mää tuun! Tosin, jos suhaan sinne suoraan töistä, niin taitaa olla Pre Late Night Shopping mulle, mutta eiköhän sekin ole oikein mukavaa! Kiitos Iroisie-kuorinnan esittelystä, sillä kyseistä tavaraa tarvitsekin 🙂

Kaisu
Vieras
Kaisu

Saisiko saman tarjouksen nettikauppaankin?

Susanna
Vieras
Susanna

Täälläkin toivotaan vastaavaa tarjousta nettikauppaan! Vaikka kuinka toivoisi pääsevänsä putikkiin niin aina se ei vaan onnistu.

Jutta Ruonansuu
Vieras
Jutta Ruonansuu

Ihanaa, tervetuloa Päivi! 🙂

Jutta Ruonansuu
Vieras
Jutta Ruonansuu

Teitä verkkokauppashoppailijoita ei ole toki unohdettu – kurkatkaapa tänne: http://jolie.fi/toimituksen-blogi/jolien-aurinkoviikko-jatkuu-viela-verkkokaupassa-nyt-kaikki-tuotteet-10-koko-loppuviikon-ajan/ Jos ihmettelette, miksi meillä on usein vähän erilaisia tarjouksia putiikissa ja verkkokaupassa, se selittyy sillä, että putiikin pitäminen on hyvin erilaista kuin verkkokaupan ja tarjouksetkin ovat siksi erilaisia. Pyrimme kuitenkin koko sydämestämme olemaan kokonaiskuvassa niin tasapuolisia kaikkia teitä asiakkaitamme kohtaan, kun vain suinkin voimme! Ihania shoppailuhetkiä loppuviikkoon teille kaikille verkkokauppa-asiakkaille, jotka ette pääse huomenna paikalle! 🙂

Tilaa Jolien uutiskirje

Saat 10%-alennuskoodin heti sähköpostiisi!

Back to top

Sivustomme käyttää evästeitä tai vastaavaa teknologiaa erilaisten toimintojen toteuttamiseen, asiakkaan tunnistamiseen, personointiin sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kohdentamiseen. Voit lukea tarkemmin evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteestamme. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.