Toimitus

Bienvenue à l’Iroisie! – Esittelyssä Iroisien kaikki neljä kasvovoidetta sekä silmänympärysvoide

13.11.2013, Jutta Ruonansuu

Seuraavaksi siirämme valokeilan Iroisien suurenmoisiin voiteisiin!

Heti alkuun on kerrottava, että Iroisien kaikkia voiteita yhdistää sama nimittäjä: koostumus, joka on erittäin kosteuttava mutta ei laisinkaan rasvainen. Uskomme, että te arvostatte tätä ominaisuutta aivan yhtä paljon kuin mekin. On ihanaa, kun voide solahtaa ihoon jättämättä minkäänlaista öljyistä pintaa tai muutakaan jälkeä. Tässä kohtaa nyökkäilimme, kun Iroisielta heti aluksi kerrottiin meille, että he ovat halunneet saada aikaan koostumuksia, joita on ennen kaikkea miellyttävä käyttää. Aivan. Sen kyllä huomaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aloitetaan päivävoiteista. Niitä on kolmea laatua: Premier Soin Anti-Age a la Lavande, eli laventelivoide, Soin Botanique Lissant Anti Rides eli kasvitieteellinen voide ja Soin Fermeté a l’Abricot, aprikoosivoide. Kuten luonnonkosmetiikassa yleensäkin, ei ikärajoja oikeasti ole, mutta kevyesti luokitellen voidaan ajatella, että laventelivoide on kolmekymppisen ja sitä nuoremman ihon ystävä, kasvitieteellinen voide antaa neljänkympin tienoilla jo hieman enemmän anti-age-vaikutteita ja aprikoosivoide tukee kaikista parhaiten jo hieman ikääntyneempää ihoa. Kuten tiedätte, luonnonkosmetiikan voiteita voi kuitenkin käyttää ikärajoituksista huolimatta tavalla, joka tuntuu iholla parhaalta – niinpä onkin ihan hyvä idea valita esimerkiksi stressaavassa elämäntilanteessa esimerkiksi aprikoosivoide, joka antaa kaikista tehokkainta hoitoa. Anti-age-tuotteista ei luonnonkosmetiikan puolella ole nuorellekaan iholle haittaa, sillä ne eivät sisällä mitään synteettisesti ihoa manipuloivia, turvottavia tai kiristäviä efektejä.

Laventelivoiteen koostumus on kevyt, harmoninen ja rauhoittava. Sen pääraaka-aineena toimiva laventeli pehmentää, lievittää tulehduksia ja tasapainottaa erinomaisesti esimerkiksi hormonaalisesti oikuttelevaa ihoa. Arnikki stimuloi verenkiertoa ja merileväuute tarjoaa puhdistavia, ikääntymistä ennaltaehkäiseviä, suojaavia ja kosteuttavia ominaisuuksia. Erinomainen päivävoide siis normaalille ja sekaiholle, joka kaipaa tasapainoa ja rauhoittavaa tuulahdusta. Laventelin tuoksu voiteessa ei ole lainkaan liian yrittinen vaan hienostuneen mieto, vaaleanvioletti häivähdys, joka haihtuu nopeasti levityksen jälkeen. Mikäli käyttää laventelivoidetta päivävoiteenaan, kannattaa yökäyttöön valita joku ravitsevimmista voiteista tai yövoide. Mikäli haluaa parhaan hoitotuloksen, kannattaa yövoiteen alle sivellä vielä painallus seerumia, jonka esittelyvuoro tulee loppuviikkoa kohti mentäessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kasvitieteellisessä voiteessa pääraaka-aineina esiintyvät ravitseva avokado, rauhoittava ja rentouttava ruiskaunokki sekä merileväuute, jota laventelivoiteenkin koostumus sisältää. Koostumus on hyvin kevyt, jopa fluidimainen mutta erittäin kosteuttava. Tästä saamme kiittää merileviä, jotka pystyvät sitomaan hurjia määriä kosteutta. Hienostuneen merellisen ja raikkaan minttuisen tuoksun sisältävä voide on ilahduttava tuttavuus niille, jotka haluavat ihollensa anti-age-vaikutteisen, tehokkaan ja napakoittavan voiteen joka ei ole tippaakaan rasvainen (eikä saa rasvoittuvuuteen taipuisaa sekaihoa kiiltämään päivän mittaan). Tällaiset koostumukset ovat aika harvassa mutta iloksemme voimme nyt esitellä teille yhden täydellisesti toimivan sellaisen, kiitos Iroisielle loistavasta tuotekehityksestä! Voide tasoittaa juonteita ja kosteuttaa tehokkaasti jättämättä rasvaista pintaa. Voide sopii sekä päivä- että yövoiteeksi, mutta mikäli käytät tätä voidetta myös yövoiteena, kannattaa ehdottomasti valita voiteen alle myös seerumi, jotta iho saa hyödynnetyksi öiset kauneusunet ja voisi ottaa vastaan kaikki korjaavat vaikutukset.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viimeisimpänä päivävoiteista tulee aprikoosivoide, josta on heti ensimmäiseksi mainittava sen kertakaikkisen hurmaava tuoksu! Pääraaka-aineina toimivat ravitseva, antioksidanttinen ja anti-age-vaikutteinen aprikoosi, rauhoittava ja kosteuttava aloe vera sekä jälleen kerran, mikäpä muukaan kuin se Iroise-meren pohjasta poimittu merilevien parhaimmisto. Edes tämä kaikista vahvimmilla anti-age-vaikutteilla varustettu tehovoide ei ole lainkaan rasvainen tai tuhti, vaan katoaa ihoon ja jättää mennessään silkkisen pinnan eikä ollenkaan öljyisyyttä. Aprikoosivoide sopii hyvin sekä päivä- että yövoiteeksi, mutta suosittelemme lämpimästi sen alle myös seerumia, edellä jo mainituista kauneusunisyistä. Aprikoosivoide kiinteyttää ja napakoittaa ihoa erittäin tehokkaasti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Virallisia yövoiteita Iroisiessa on vain yksi, sillä kuten huomasitte, myös kaksi päivävoiteista sopii myös yökäyttöön. Jos haluat kuitenkin valita yöksi vielä erityisen korjaavan ja uudistavan yövoiteen, valintasi on Baume Réparateur Relipidant Nuiteli korjaava ja kosteutta sitova yövoide. Pääraaka-aineiden roolia tässä yövoiteessa näyttelevät rauhoittava ja rentouttava ruiskaunokki, sekä jo tuttujen merilevien lisäksi auringonkukka, joka puolestaaan ravitsee, kosteuttaa ja auttaa ihoa pitämään kiinni hyvästä kosteustasapainosta. Kuten muissakaan voiteissa, koostumus ei ole lainkaan rasvainen tai öljyinen. Tuotteen korjaavaa ominaisuutta voi halutessaan eksperimentoida levittämällä voidetta rohtuneille huulille – on mielenkiintoista nähdä, miten voide todella korjaa ripeästi pahastikin halkeilevia huulia. Yövoiteessa on hienostunut rauhaisa tuoksu, joka on suoranainen ilo levittää kasvoille ennen nukkumaanmenoa. Hienostunutta ja lempeää, siis.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viimeisimpänä mutta ei yhtään vähäisimpänä – Contour des Yeux Efficace au Jojobaeli silmänympärysvoide, joka sopii sekä päivä- että yökäyttöön. Tuote sisältää nimensä mukaisesti jojobaa, jota säestävät ruiskaunokki ja merileväuute. Kevyt koostumus, joka levittyy ihanan vaivattomasti ja sopii erityisesti niille, jotka haluavat koostumukseltaan kevyen mutta silti anti-age-vaikutteisen silmänympärysvoiteen.

Voide on iloinen uutinen niille, joiden silmänympärysiho kerää helposti nestettä – tuotteen raaka-aineet tarjoavat nimittäin tehokkaan turvotusta hälventävän vaikutuksen. Voidetta parhaiten kuvaavimmat adjektiivit ovat kiinteyttävä, tehokas, kevyt ja hellävarainen, koostumus sopii siis myös erittäin herkillekin silmille. Voide on myös aamu-unisen ja kiireisen meikkaajan suosikki, sillä se imeytyy unelmankevyen koostumuksensa ansiosta hetkessä. Ylisanojen ehtyessä täytynee todeta vain, että kerrassaan ihana.

Iroisien voidekavalkadi on kaikessa valkoisuudessaan ja hienostuneessa kasvitieteessään vakuuttava ja olemme kesästä asti kokeiltuamme olleet aivan myytyjä näille kosteuttaville mutta rasvattomille koostumuksille. Entäs te? Jos sarja on vielä uusi, suosittelemme lämpimästi kurkistamaan myös Iroisien perustajan, Anne Bontourin haastattelun.

*

Jos sinulla on hoitola tai olet kiinnostunut Iroisie-tuotteiden jälleenmyynnistä, voit ottaa meihin yhteyttä distribution@jolie.fi

avatar
  Ilmoitukset kommenteista  
Ilmoita

Tilaa Jolien uutiskirje

Saat 10 % alennuskoodin heti sähköpostiisi!

Back to top

Sivustomme käyttää evästeitä tai vastaavaa teknologiaa erilaisten toimintojen toteuttamiseen, asiakkaan tunnistamiseen, personointiin sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kohdentamiseen. Voit lukea tarkemmin evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteestamme. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.