Yleinen

Refine + Radiate – esittelyssä syyskuun Jolie box

10.10.2017, Jolie

Syyskuun Jolie boxin teema oli kasvojen ihonhoito. Halusimme boxiin mukaan jonkin päättyneen Jolie-kesän suosikkituotteista. Siksi päädyimme suunnittelemaan kasvoboxin Isla Apothecaryn kurkumanaamion ympärille. Jauhemaiset naamiot ovat yksi tämän hetken ihonhoitotrendeistä, ja Islan mineralisoiva ja kirkastava maustenaamio on ollut Joliessa kesän 2017 ehdottomia hittejä. Jolien asiakkaat ja kauneuslähettiläät ovat kehuneet naamion taikaa tuhkimotarkoituksessa ennen kesän juhlia. Se tuo iholle sopivasti terveyttä ja juhlavaa hehkua. Öljytön naamio sisältää rikasta kookosmaitojauhetta, punaista santelipuuta ja tulehduksenvastaista kurkumaa.

Syyskuun boxin klassikon paikka meni ansaitusti syksyn tähtibrändille Patykalle. Patykan upeat uudistuvat tuotelinjat ovat olleet paljon esillä viime aikoina, ja juhlille ei ole loppua näkyvissä. Pariisi valmistelee jälleen uutta tuotelinjaa, ja samalla jo lanseeratut tuotteet valloittavat vauhdilla uusia ystäviä. Jolielaisittain Patyka on kuitenkin jo tuttu, samoin kuin sen perinteinen ruusuputsari Patyka Rosewood Velvet Cleansing Milk. Samettinen puhdistusmaito käytetään kuivalle iholle, ja se poistaa meikin ja puhdistaa ihon kuivattamatta. Miellyttävän sensuelli, miedosti ruusuilta tuoksuva putsari sopii hyvin pintakuivuuden yllättämän syksyihon puhdistukseen.

Ihonpuhdistuksen avuksi syyskuun boxista löytyi myös Ekovistan Konjac-sieni, joka puhdistaa ihohuokosista lian ja talin. Sieni kuorii hellävaraisesti ja kirkastaa ihon pintaa. Ekovistan kosteana käytettävät Konjac-sienet ovat 100 % luonnollisia. Ne eivät sisällä säilöntäaineita, synteettisiä lisäaineita tai elintarvikevärejä.

Syyskuun boxin jännittävin tuotetuttavuus oli perinteikkään ja laadukkaan ranskalaisen luonnonkosmetiikkatalon L’atelier des Délicesin virkistävä silmänympärysnaamio: Puffiness Eye Care Patches. L’atelier des Délices on kasviraaka-aineita ja bioteknologiaa taidolla yhdistelevä ranskalainen ammattilaissarja, joka oli Jolien historian kahtena ensimmäisenä vuotena ylivoimaisesti myydyin tuotesarjamme.

Käyttövalmiin kertakäyttönaamion pohjana on 100% biohajoava lyocell-kasvikuitu. Kuituun on imeytetty ihoa kosteuttavia ja heleyttäviä ainesosia, kuten ruiskaunokin- ja ruusunkukkavettä, glyseriiniä ja aloe veraa. Pakkauksessa on silmien alle laitettavat teholaput, jotka sopivat käytettäviksi esimerkiksi aamulla tai illalla ennen tärkeää tilaisuutta. Laput ovat huippukätevät myös matkalla.

Samplena boxin pohjalla oli Neal’s Yard Remediesin Frankincense Hydrating Cream. Englantilaisen rohdostalon ravitseva kosteusvoide saa tehonsa uudistavasta frankincense- ja mirhaöljyistä. Ne vähentävät ikääntymisen merkkejä, ja pitävät ihon pehmeänä ja raikkaana. Ravinnerikkaat öljyt ja yrttiuutteet auttavat vahvistamaan ja uudistamaan ihoa, ja ihana tuoksu hoivaa myös mieltä.

Syyskuun Jolie boxin kaikkien tuotteiden arvo yhteenlaskettuna oli noin 70 euroa.

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.