Ihonhoito

Ensitapaaminen Célesten kanssa

13.11.2019, Jolie

Jokunen päivä sitten odotimme jännityksellä Absolutionin uutuuksia saapuviksi Jolien Punavuoren myymälässä. Luvassa oli taiteellisia palasaippuoita, kasvojen puhdistusbalmia sekä uusia meikkejä. Absolutionin luonnonkosmetiikan meikkilinja nauttii suurta suosiota erityisesti Ranskassa ja siksi brändi panostaa ahkerasti meikkien tuotekehitykseen. Uutuusmeikit eivät kuitenkaan vielä saapuneet meille saakka, mutta todellinen laumakuumeemme kohde olikin putsaribalmi. Olemme viimeisen parin vuoden ajan toivoneet lisää ajankohtaisia puhdistustuotteita Absolutionin perustajalta Isabellelta.

Absolution lanseeraa tyypillisesti tuotteita, joita rakastamme jo etukäteen. Brändi on luonnonkosmetiikan kulttuurinen universumi, jolla on ihan oma paikkansa sydämissämme. Isabelle oli nimennyt uuden puhdistusbalminsa Absolution Le Baume Céleste oil-in-gel Makeup Removeriksi. Kuhisimme siitä, miksi balmia kutsutaan meikinpoistajaksi? Onkohan se kuitenkin enemmän? Toimiiko se? Kuinka pesevä tai hoitava se on? Miltä tuntuu ja tuoksuu? Auttaako se kuivuuteen? Mitä rasvainen iho sanoo?

Toinen taivaansininen balmi

Ja hetki tuli! Saimme avata kannen ja jonotimme purkille. Céleste on kevyttä ja kosteaa taivaansinistä geeliä, joka levittyy iholle riittoisana, silkkisenä ja joustavana. Tuoksun alkuperä on selvä ja muistuttaa väistämättä toisesta tutusta tuotteesta: May Lindstrom Skinin ikonisesta kulttibalmista The Blue Cocoonista. May Lindstromin sininen luksusbalmi on luonnonkosmetiikan maailmantähti. Se saa upean värinsä antibakteerisesta ja tulehduksia lievittävästä marokkolaisesta sinisestä kamomillasta, joka rauhoittaa ja vähentää ihon punoitusta, ärsytystä ja kutinaa.

Absolutionin uudesta putsarista löytyy samainen Tanacetum Annuum eli Blue Tansy, joka näkyy ja tuoksuu balmissa. Abson puhdistusbalmin puhdistusteho riittää poistamaan vedenkestävänkin meikin. Oil-in-gel -koostumus laitetaan kuivalle iholle, ja työstetään pienellä määrällä vettä. Tuolloin se muuttuu iholla maitomaiseksi. Pehmeän öljyinen maito huuhtoutuu lopuksi helposti pois runsaammalla vedellä. Jälkituntuma on täydellisen pehmeä, ravittu ja puhdas. Balmi rauhoittaa ihon kuivuutta ja ärsytyksiä selvästi. Jos silmänympärysiho, huulet tai posket kärsivät talvesta, Céleste on loistava täsmäapu reagoivan ihon puhdistukseen.

 

Neiti Sinisen käyttöohje

Levitä puhdistusbalmia pieni nokare kuiville kasvoille ja silmänympärysiholle, ja hiero pyörivin liikkein. Lisää hieman vettä ja jatka balmin työstämistä hetki. Seos muuttuu veden vaikutuksesta kasvoilla maitomaiseksi. Se poistaa tehokkaasti meikin ja lian, ja samalla hoitaa ja ravitsee ihoa parhaimmalla mahdollisella tavalla huippulaatuisen kamomillasaunion ja trooppisen chaulmoograöljyn voimin. Huuhtele lopuksi vedellä.

Voit halutessasi käyttää balmia kaksoispuhdistuksen osana, jolloin voit jatkaa puhdistusta joko Absolution Le Nettoyant Puretélla tai Absolution La Crème Douce Démaquillantella. Tuolloin toinen puhdistustuote lisätään suoraan balmin päälle sitä välissä huuhtelematta.

Absolutionin Pureté -puhdistusgeeli on muuten Abson suosituimpia tuotteita maailmalla! Isabelle kysyy meiltä säännöllisesti, haluaisimmeko tuotteesta suuremman koon. Keski-Euroopan ilmastossa elävät tuntuvat kaipaavan geelistä perhepakkausta.

Kaksi palasaippuaa – Le Savon Blanc & Le Savon Noir

Ekobuumissa palasaippuat ovat nousseet taas uuteen arvoonsa. Absolutionin palasaippuat ovat kevyitä ja monikäyttöisiä zero waste -tuotteita, joiden hankintahinta on edullinen ja käyttöaika pitkä. Klassiselta tuntuva Le Savon Blanc on hellävarainen, miedon sitruksinen saippua, joka sopii herkällekin iholle. Le Savon Noir puolestaan on musta aktiivihiilisaippua, joka sisältää myös nerolia. Saippua puhdistaa tehokkaasti ja palauttaa epäpuhtaan ihon tasapainon.

Absolutionin saippuoiden eroottinen pakkausdesign edustaa ranskalaista estetiikkaa. Absolution kertoo pakkausten ottaneen vaikutteita flaamilaisen taidemaalarin Hieronymus Boschin kuuluisasta Maallisten ilojen puutarha -triptyykistä.

Tutustu uutuuksiin täällä.

 

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.