Flourish

Äiti on nyt vähän stressaantunut

09.09.2012, Outi Rinne

Sunnuntai-ilta ja takaraivossa kiristää. Edessä tiivis viikko ja tuntuu, että jonoon on kertynyt liikaa hoidettavia asioita. Useimmat niistä ihan mukavia, mutta vuorokaudessa eivät tunnit tahdo riittää. – Tämähän on stressiä! Miten tässä nyt on näin päässyt käymään?

Stressi on yksi suurimpia haasteita nykyihmisen hyvinvoinnille ja terveydelle sekä mielen että ruumiin tasolla. Stressinhallintamenetelmät ovat tällä hetkellä kasvava alue kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kentässä. Rentoutuminen, meditaatio ja mindfulness ovat taitoja, joita itsekin harrastan ja opiskelen jatkuvasti lisää. Miksi siitä huolimatta koen edelleen olevani ajoittain kireä, aamuäreä tai ajaudun pessimistisiin fiiliksiin pienten vastoinkäyimisten edessä? Missä on jatkuva autuuden tila, flow ja mielenrauha, jota self help -kirjallisuudessa luvataan? Entä, kun meditaatio-ohjelmaa on vaikeaa saada mahtumaan arjen pyöritykseen, huomaan juoksevani hiki hatussa ehtiäkseni joogaan tai unohdan päivän mindfulness-harjoituksen kokonaan. Olenko jotenkin epäonnistunut yksilö vai enkö vain ole yrittänyt tarpeeksi? Voiko relaamisestakin tulla stressi?

Ajoittainen kielteisyys ja hermoilu on hyvin inhimillistä

Vaikka harrastaisimme mielenhallinnan tai henkisen kasvun menetelmiä tunteet ovat myös hyvin fysiologinen juttu. Matalaan mielialaan vaikuttavat mm. vireystila, aivojemme kemiallinen aineenvaihdunta, nälkä, jano ja muut fysiologiset tarpeet. Ennen ilta-ateriaa totean perheelle dramaattisesti olevani yliväsynyt ikuiseen ruuanlaittorumbaan, mutta muutaman suupalan jälkeen vitsailen taas lasten kanssa päivän tapahtumista. On myös aamuja, jolloin vain huomaan herääväni äreänä, vaikka edellisenä iltana olisin ollut maailmaa syleilevissä tunnelmissa.

Kaikki elämä ympärillämme on syklistä, miksipä eivät myös mielialamme. On luonnollista olla välillä huonolla tuulella yhtä lailla kuin huippufiiliksissä, ilman erityistä syytä laskulle tai nousulle. Syitä mielialan vaihteluun emme aina tiedosta, ja ehkä tärkeämpää onkin oivaltaa, että syklisyyden ansiosta ennemmin tai myöhemmin ikävä fiilis muuttuu ja siirrymme aallon pohjalta kohti uutta nousua. Normaalista mielialan vaihtelusta ei siis ehkä tarvitsekaan ottaa erityisiä paineita. Se on jotain, joka nyt vain kuuluu ihmisyyteen, myös henkisen etsijän ja tietoisuuttaan kehittävän inhimilliseen kokemukseen. Näin ollen, vaikka vuosien aamujoogasta huolimatta ajoittain kiukkuunnun lasten pöydälle jättämistä likaisista tiskeistä, en ole epäonnistunut, vaan normaalisti turhautunut äiti ja inhimillinen olento.

Kielteiset tunteet ja stressi?

Mielialan aallonpohjassa on helppoa tuntea itsensä riittämättömäksi ja stressaantua pikku jutuista. Vastaavasti stressi ja kuormittuminen tekevät meidät alttiimmiksi mielialan vaihteluille. Stressireaktion ollessa päällä ajattelumme ja muu monimutkainen tiedonkäsittely on alttiimpi häiriöille. Henkeä uhkaavassa tilanteessa, johon fysiologinen stressireaktio on alunperin liittynyt on ollut tärkeämpää valmistautua pakoon tai taistoon, kuin tilanteen tarkkaan analysointiin. Nykyihmisen kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että stressaantuneena alamme joko päätellä turhan yksinkertaisesti tai jumitamme vahoihin, usein toimimattomiin ajatusmalleihin. Tämä synnyttää usein lisää kielteisiä tunteita.

Ihmisellä on myös taipumus antaa enemmän painoarvoa kielteisille kuin myönteisille tunteille, aivan kuin ne olisivat enemmän tosia:

“Itku pitkästä ilosta.” “Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei turhan naurajasta.”

Kielteiset stressiajatukset eivät kuitenkaan ole yhtään sen enempää tosia kuin rentoutuneessa ja myönteisessä tunnetilassa ajatellut, vaikka jostain syystä siltä usein tuntuu. Päin vastoin, stressin ja ikävän fiiliksen aikana mieleen nousevat ajatukset eivät ole toimivia, eikä niihin pohjautuvaan päättelyyn tai suunnitteluun siis kannata luottaa. Niiden perusteella ei myöskään kannata lyödä leimaa omaan otsaansa: “Koska edelleen stressaan ja räyhään, olen toivoton tapaus.” Sen sijaan kannattaa luottaa siihen, että koska sekä fysiologinen stressitasomme että tunnetilamme vaihtelevat, jossain vaiheessa alkaa tuntua paremmalta. – Ja kalenteriin kasautuneet tehtävät hoituvat, vaikka en sunnuntai-iltana uhraisi niille enää ajatustakaan.

Ja ainakaan stressin kokemisesta ei kannata stressata, vaan enemmänkin todeta, että kas, tällainen tunne. Mitähän seuraavaksi?

avatar
4 Kommentteja
0 Vastauksia kommentteihin
0 Seuraajia
 
Reagoiduin kommentti
Kuumin kommentti
3 Comment authors
Outi RinneJutta RuonansuuKaisu Recent comment authors
  Ilmoitukset kommenteista  
uusimmat vanhimmat eniten ääniä
Ilmoita
Kaisu
Vieras
Kaisu

Eilen juuri kävin näitä tunteita läpi…. Kiva kun kirjoitit tästä. Oli fiilis, että mitä hiivattia sitä noita henksyyden kirjojakaan lukee, kun en käytäntöön voi niitä ajatuksia laittaa:) Lohdutin kuitenkin itseäni, että suuremman ajan päivästä olen kuitenkin myönteisellä mielellä, mutta eilen kun lapset tappelivat koko aamun, niin oli vaikea pitää pokka ja olla myötämielinen. Tuli äsähdettyä ja sitten tulikin huono olo itselle ja olen “epäonnistunut ja surkea äiti” fiilis:( Pyydän ja rukoilen joka ilta voimia, että pystyisin olemaan rauhallinen ja rakastava äiti tilanteessa kuin tilanteessa. Ehkä se pikkuhiljaa tästä suttaantuu:)

Jutta Ruonansuu
Vieras
Jutta Ruonansuu

Outi, ihana teksti, kiitos. Nämä ajatukset sopivat paitsi äideille, myös meille vielä toistaiseksi lapsettomille… Hyvinvoinnista ruokavalioineen ja harrastuksineen voi helposti tulla suoritusta – ja jep, kokemusta on. Balanssin löytäminen ei ole välttämättä aivan yksinkertainen juttu ja vaatii ainakin omalla kohdalla harjoitusta edelleen… Mutta ehkäpä juuri se itse harjoittelu onkin elämää, eikä olennaista ole tulla täydelliseen balanssiin ja ratkaista kaikkea lopullisesti. Vain muutos (kaikessa) on pysyvää, ja siihen pitää osata kulloisenakin hetkenä sopeutua – ja ennen kaikkea löytää mielenrauha ja tyytyväisyys? 🙂

Outi Rinne
Vieras
Outi Rinne

Kaisu, niin tuttua täälläkin… Lapset ja perhe taitavat laittaa meidät kaikkein tiukimpaan testiin. Mutta yritän lohduttautua sillä, että jo se, että itselle tulee hono fiiliis äsähdysten jälkeen kertoo siitä, että eteenpäin mennään itsensä kehittämisen polulla. Toisaalta, kuten sanoit, jos oikeasti listaisimme ne hetket päivästä, jolloin lasten mielestä olemme hyviä ja rakkaita, siitä tulisi luultavasti huomattavan paljon pidempi kuin siitä mörkölistasta 🙂

Outi Rinne
Vieras
Outi Rinne

Jutta, juuri tuota itsekin ajattelin, että eihän tässä kai ole tarkoituskaan olla vielä valmiita, vaan elämä kuljettaa meitä jatkuvasti eteenpäin seuraaviin haasteisiin. Kuten sanoit, vain muutos on pysyvää ja suurin haaste on kyetä kohtaamaan se tyynesti ja lempeydellä.

Tilaa Jolien uutiskirje

Saat 10%-alennuskoodin heti sähköpostiisi!

Back to top

Sivustomme käyttää evästeitä tai vastaavaa teknologiaa erilaisten toimintojen toteuttamiseen, asiakkaan tunnistamiseen, personointiin sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kohdentamiseen. Voit lukea tarkemmin evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteestamme. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.