Reseptit

3 x Glögi

17.12.2014, Outi Rinne

collage2

Tänä vuonna kaamoksen karkoitustoimenpiteisiini on kuulunut runsas glögin lipittäminen. Pidän ihan perusglögistä, mutta testailen mielelläni myös uusia makuja. Olen nyt erityisesti tykästynyt tyrniglögiin sen vihdoin löydettyäni ja tarkastuskäynti joulumarkkinoille kertoo, että kyse saattaa olla jopa tämän joulun trendimausta. – Ja hyvä niin, muikean makoisa tyrni on mielen piristäjämarjojen eliittiä. Muutaman harharetken jälkeen pääduin oman versioni makukavereissa appelsiiniin, anikseen ja neilikkaan. – Sopii erityisesti välittömään elinvoiman palauttamiseen tuulessa ja tuiskussa kohmettuneelle. Ja jos tilanne on vakava, sekaan kanattaa lisätä tujaus sitruslikööriä.

IMG_0863

Sitten sain päähänpiston risteyttää kaksi suosikkiani: glögin ja suklaan. Ovathan joulusuklaa ja glögikakkukin kulkusten helinää makuhermoille. Ja kyllä vain, vahva ehdokas juomasuosikkien tähtikaartiin on astunut areenalle. Kyse ei ole kaakaosta, vaan kunnon glögistä, jota kanelin ja muskotin kanssa sulostuttaa tumma luomusuklaa. – Suositellaan niihin päiviin, kun pilvet viistävät maata huopatossunharmaina ja tekee mieli viettää koko päivä peittoon kääriytyneenä. Iltahmärissä elvytystä voi tehostaa lorauttamalla kupilliseen siivun grappaa.

IMG_0887

Parina päivänä pilvipeitteeseen on revennyt aukko, josta silmiin on säteillyt sulaa kultaa. Todistettaasti vuoden pimeimpäänkin aikaan aurinko on siis edelleen olemassa. Tällaisena päivänä kaivoin esiin laventelipussin, joita löytyy liinavaatekomeron lisäksi aina myös maustekaapistani. Laventeli on oivallinen rohto talvimielen virkistykseen ja kuulkaa, sopii erinomaisesti myös kuumien juomien maustamiseen! Kardemumman avustuksella se nosti suloisen mustikkaglögin aivan uudelle tasolle. – Auringon odotuksen tueksi ja pilvien raosta yllättävän viistovalon aiheuttamien euforiantunteiden vahvistamiseen.

IMG_0894

Seuraavat ohjeet ovat yhteen annokseen, ja ne voi helposti monistaa, kun tarvitaan useampi kupillinen kuumaa.

TYRNI-APPELSIINIGLÖGI

  • 2 dl luomuomenamehua
  • 0,5 dl kylmäpuristettua tyrnimehua
  • (hunajaa, jos tarve vaatii)
  • 3 tähtianista
  • muutama viipale tuoretta inkivääriä
  • 1/2 luomuappelsiini lohkoina
  • 3 neilikkaa
  • kanelitanko
  • 1 rkl sitruslikööriä

Laita kattilaan omenamehu, appelsiinilohkot ja mausteet. Kiehauta ja siirrä levyltä. Anna hautua kannen alla vähintään 15 min. Kaada sekaan tyrnimehu (ja likööri, jos käytät sitä). Kuumenna mutta älä enää keitä. Siivilöi mukiin ja tupsauta päälle hieman kanelia.

SUKLAAGLÖGI

  • 2,5 dl viinirypälemehua (tummista rypäleistä)
  • 20 g tummaa luomusuklaata
  • 1/2 dl rusinoita
  • kanelitanko
  • 1/2 vaniljatanko tai ripaus jauhettua luonnonvaniljaa
  • 1/8 tl muskottia
  • (1/2 rkl grappaa)

Kuumenna mehu kiehuvaksi ja raasta joukkoon suklaa. Vispilöi tasaiseksi. Lisää mausteet ja siirrä levyltä. Anna hautua kannen alla vähintään 15 min. Kuumenna ennen tarjoamista, mutta älä enää keittele. Siivilöi mukiin (lorauta joukkoon grappa) ja tarjoa tumman suklaan kera.

LAVENTELIGLÖGI

  • 1 dl luomuomenamehua
  • 2 dl mustikkamehua (tuoremehua tai kylmäpuristettua valmiiksi laimennettuna)
  • 1 viikuna viipaloituna
  • 1/2 tl kuivattua laventelia
  • 1 tl rouhittua kardemummaa
  • rouhaus mustapippuria

Laita kaikki kattilaan mustikkamehua lukuunottamatta. Kiehauta ja siirrä kattila levyltä. Anna hautua kannen alla vähintään 15 min. Lisää mustikkamehu ja kuumenna, mutta älä enää keitä. Siivilöi mukiin ja tarjoa sellaisenaan tai Mausteisten piparien kera.

IMG_0878
Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.