Katja esitteli viime viikolla omat Iroisie-suosikkinsa. Jos ihotyyppisi on hieman rasvoittuva, hormonaalisesti aika ajoin temppuileva sekaiho, kannattaa Katjan vinkit napata talteen. Tänään esittelyvuorossa ovat allekirjoittaneen omat mielitietyt Iroisien elegantista rivistöstä. Kuivaihoisten ja pintakuivuuteen taipuvaisten ihojen omistajattaret, tämä on siis erityisesti teille!
Talvi on nurkan takana. Meidän kuivaihoisten kannattaa olla nyt hereillä ja päivittää ihonhoitorutiinit hieman astetta tuhdimpiin ennen kuin hilseily, kiristys ja kuivuusjuonteet ehtivät asettua taloksi. Hiseilevän ihon pehmittely ja lepyttely pakkasella on haasteellista puuhaa – tästähän meillä kaikilla on kokemusta. Iholle käy talvella vaivihkaa samalla tavalla kuin kukkaruukulle, jota ei ole kasteltu muutamaan viikkoon: pinta muuttuu kuivaksi ja kovaksi korpuksi, eikä ota helpolla vastaan enää mitään vaikka kuinka kauniisti tarjoaisi. Mutta eipä ajatella sitä nyt, koska tässä tulevat takuuvarmat vinkit edellämainitun katastrofin ennaltaehkäisyyn!

Aloitan itselleni muieluisimmasta, eli yövoiteesta.
Baume de Nuit oli ensimmäinen Iroisie-tuttavuuteni ja ehkä siksi myös edelleen sarjan lempivoiteeni. Koostumus yövoiteessa on hurmaavan paksu kreemi mutta silti siitä jää iholle erittäin raikas ja hengittävä fiilis. Ominaisuuksiltaan voide on vahvasti korjaava ja kosteutta sitova. Olen myös noudattanut iroisielaisten vinkkiä ja eksperimentoinut voiteen korjaustehon levittämällä sitä rohtuneille huulille. (Ensimmäisen kokeilun jälkeen en enää olekaan käyttänyt huulirasvaa viikkoihin). Vain harva yövoide pystyy oman ihoni kohdalla tähän: antamaan riittävästi kosteutta, imeytymään hetkessä ja tarjoamaan tarpeeksi hoitoa ilman, että ihon pinnalla tuntuu paksu rasvainen kalvo. Niinpä olen kuivimpina päivinä sivellyt Iroisien yövoidetta myös päivävoiteeksi BB-voiteen alle, ja luulenpa että tähän keinoon tulen turvautumaan tammikuussa useammankin kerran. Talven odottamisesta huomattavasti kivempaa tekee se, että hihasta löytyy pettämätön ihonhoitostrategia.
Pääraaka-aineiden roolia Iroisien yövoiteessa näyttelevät rauhoittava ja rentouttava ruiskaunokki sekä merileväuutteet. Auringonkukka ravitsee, kosteuttaa ja auttaa ihoa pitämään kiinni kosteustasapainosta. Kuten muissakaan pariisilaissarjan voiteissa, koostumus ei ole tippaakaan rasvainen tai öljyinen. Tuoksu on hienostunut ja rauhaisa, josta tulee heti mielleyhtymä ylelliseen hoitolamiljööseen ja tietysti Pariisiin. Iroisien pariisienergia on itse asiassa niin vahva, että mielikuvamatkailu on varsin helppoa. Kun levitän yövoidetta iltaisin, teen usein samalla iltakävelyn Louvren pihalla, keltaisessa valossa. Ja lasken päiviä seuraavaan Pariisin matkaan. Tällä hetkellä niitä on onneksi tosi vähän.

Koska yövoide itsessään ei tuo iholle juuri rasvaa tai öljyä, sivelen sen alle Le Sérum Precieux -seerumin, joka ensikosketukselta muistuttaa fluidia, paljastuu vasta sitten notkean öljymäiseksi sametiksi. Raaka-aineista löytyy merileviä, auringonkukkaa ja ylang ylangia – kokonaisuus sisältää hurjan määrän antioksidantteja ja heleyttäviä vaikutuksia. Seerumi on vahvasti korjaava ja erinomainen stressaantunutta ihoa rauhoitteleva ystävä. Myönnän, Iroisien seerumin houkutus ei perustu ainoastaan itse tuotteeseen ja koostumukseen, vaikka se tietysti pääasia onkin. On vaikea olla ajattelematta, että seerumi pakkauksineen on kuin koru. Jos Louvressa vielä asuisi hovi, siellä leviteltäisiin kuningattaren kasvoille Iroisien seerumia.
Ei-yhtään-rasvainen yövoide ja öljyisempi seerumi ovat täydellinen yöhoito iholle, koska ne antavat sekä vesikosteutta että rasvaa sopivassa suhteessa. Ja se jos joku, on ihonhoidossa tärkein balanssi. Nyt kun viileää syyskautta ja kokemusta alkaa jo olla, uskallan sanoa että tämä kombinaatio on yksi toimivimmista koskaan kokeilemistani. Olen valmistautunut siihen, etten tapaa vanhaa tuttua ystävääni, Pintakuivuutta, ehkä tänä talvena laisinkaan. Kestänen etäisyytemme. Lienee triviaalia muuten enää tässä vaiheessa edes mainita, että tämä Iroisien kombinaatio on yksi tehokkaimmista anti-age-kokonaisuuksista, mitä Jolien hyllyiltä löytyy. En edelleenkään ihmettele, miksi hotelli Ritzkin on valinnut spahansa Iroisien.

Jos pitää valita kolme Iroisie-suosikkia, lisään joukkoon vielä Creme Gommante -kuorinnan, josta tulen joka kerta aivan naurettavan onnelliseksi! Iroisien kuorinnassa on kiintoisa koostumus – se ei tunnu oikeastaan juurikaan kuorinnalta vaan lähinnä karhealta voiteelta. Olin ensimmäisellä kokeilukerralla skeptinen, voisiko näin hellävaraiselta tuntuva kuorinta saada aikaan kovinkaan merkittävää tulosta mutta kun katsoin suihkun jälkeen itseäni peilistä, en voinut kuin hämmentyneenä sivellä kirkastuneita poskipäitäni. Todellinen yllätystuote! Koska kuivaa ihoa ei kannata kuorinnalla rasittaa liikaa, on tämä osa kauneusrutiineista ollut itselleni aina vähän haastava. Iroisien kuorinta on ensimmäinen, jonka voin tehdä niinkin usein kuin kerran viikossa – vahvemmat ihotyypit toki voivat tätä harrastaa varmasti parikin kertaa. Kuorinnan tuoksu on hienostunut ja elegantti, kuten kaikissa muissakin Iroisien tuotteissa. Tätä tuubia en päästä käsistäni koskaan.
Kuinka moni teistä on jo menettänyt sydämensä Iroisielle? Kommenttiboksissa sana on vapaa.
Ihanaa keskiviikkoa, kauniit!
(Kuvat Jolie)