Luonnonkosmetiikka

Patyka – La Beauté Remarquable: esittelyssä Biokaliftin puhdistustrio

08.01.2014, Katja Kokko

Aloitetaanpa eilen startannut matka Patykan kiehtovaan maailmaan Biokaliftin-tuotteista, joista jokainen on aivan yhtä uniikki ja ihana kokonaisuutensa. Biokaliftin-perheestä on vaikea valita vain yhtä suosikkia, sillä jokaisessa tuotteessa on niin paljon hurmaavia ominaisuuksia, että ne saavat pauloihinsa heti ensi kosketuksella. Jos kysytään keneltä tahansa tiimimme jäsenistä ja varsinkin allekirjoittaneelta, on Biokaliftinin puhdistustrio eli se kuuluisa 3step-puhdistus kuitenkin niin hyvä, että sitä ei suostuisi vaihtamaan mihinkään muuhun. Ikinä.

IMG_4010

3step-puhdistus voi alkuun kuulostaa nopeutta ja yksinkertaisuutta arvostavalle liian aikaavievältä tai hankalalta. Iloksenne, tässä teille helpotuksen sananen: Patykan 3step-puhdistuksella elämästä tulee helppoa ja yksinkertaista. Syy siihen on yksinkertaisesti siinä, että ei ole meikkiä, jota trio ei poistaisi suit sait. Tämä on testattu kerta toisensa jälkeen vedenkestävälläkin meikillä ja trio vie paksuimpienkin rajausten, tuhdeimmankin maskarakerroksen ja tahmeimmankin meikkipohjan rippeet mennessään. Sen lisäksi ei siis tarvitse käyttää erikseen silmämeikinpoistoainetta tai yrittää hinkata kasvovedellä ripsivärien jäänteitä. Kaikki tapahtuu nopeasti ja helposti eikä aikaa kulu yhtään sen kauemmin kuin puhdistusgeelillä ja silmämeikinpoistoaineella putsaamiseen – eikä varmasti niinkään kauan, sillä öljy tekee tehtävänsä todella vikkelästi.

Ensimmäinen ja tärkeä pointti ennen yksityiskohtaisempaa esittelyä trion kustakin jäsenestä on se, että puhdistustrio on tiimi, jota ei kuulu eikä kannata erottaa toisistaan pientä poikkeusta lukuunottamatta, joka on trion viimeinen jäsen, eli kasvovesi. Sen voi halutessaan vaihtaa vaikkapa Absolis-linjan Hamamelis-kasvoveteen, joka on tarkoitettu seka- ja rasvaiselle iholle. Mutta öljy sekä vaahto, ne on suunniteltu toimimaan yhdessä, ei erikseen. Öljy ei liukene veteen, ei vaikka kuinka yrittäisit, ja sen poistaminen pumpulilla ja sitten kasvovedellä ei ole varsin miellyttävää puuhaa. Jos haluat käyttää meikinpoistoon pelkkää öljyä, valitse öljy, joka emulgoituu vedellä, eli sisältää ainesosia, jotka mahdollistavat tämän. Ja vaahto, se ei toimi yksinään yhtä tehokkaasti meikinpoistoon kuin öljyn kanssa käytettynä ja jättää kokemuksen latteaksi. Jos haluat käyttää meikinpoistoon pelkkää vaahtoa, kannattaa valita jonkun toisen sarjan vaahto tai kokeilla Absolis-linjan vaahtoavaa Piparminttu-puhdistusgeeliä.

Okei, perusasiat ovat nyt selviä, eli puhdistustrio on tiimi, joista ainoastaan kasvoveden voi tarvittaessa paikata jollain toisella tuotteella, öljy ja vaahto käytetään aina yhdessä.

IMG_3963

3step-puhdistus sopii kaikille ihotyypeille, poikkeuksena erittäin rutikuiva iho, jolloin puhdistusmaito on paras valinta. Jutta on tiimimme kuivaihoisin ja hän käyttää trioa hyvällä menestyksellä, se ei kuivata ihoa, varsinkaan trion oman kosteuttavan ja ravitsevan kasvoveden kanssa. Erityisen hyvää trio tekee iholle, joka öljyyntyy ja kiiltää helposti päivän aikana, johon tulee helposti tukkeumia tai sekaiholle sekä epäpuhtauksista kärsivälle iholle mukaanlukien hormonaaliset näppyoikuttelut.

Trion ensimmäinen vaihe on siis puhdistusöljy, joka poistaa kaiken meikin niin kasvoilta kuin silmistäkin, olipa meikki miten vahva tahansa. Lisäksi se tekee hyvää epäpuhtauksiin taipuvaiselle sekä suurihuokoiselle iholle, sillä öljy putsaa jokikisen huokosenkin perimmäisen pohjan. Öljyn kaikki ainesosat ovat luonnollisia ja 94,7 prosenttia luomuviljeltyjä. Puhdistavana öljynä toimii hasselpähkinäöljy yhdessä aprikoosinkivestä muokatun Apricot Kernel Oil Polyglyceryl-6 Esterien kanssa, joka toimii öljyssä pinta-aktiivisena aineena ja emulgaattorina. Tästä johtuukin öljyn uskomattoman sileä koostumus, joka on ensi kosketukselta miltei hämmästyttävä. Muistan vieläkin kuin eilisen päivän, kun sivelin öljyä ensimmäisen kerran kasvoilleni. Jouduin toistamaan puhdistuksen kahdesti, jotta sain vielä kerran tunnustella voiko maailmasta todella löytyä jotain näin sileää, kuin sulatettua, nestemäistä samettia. Aprikoosinkiviöljy, ruusunmarjaöljy ja seesamiöljy uudistavat ihoa ja puhdistavat epäpuhtauksia ja rasvaa iholta sekä huokosista. Antioksidanttipitoinen viikunaopuntiauute suojaa ihoa.

Öljy hierotaan mieluiten kuivalle iholle, mutta halutessaan kasvot voi myös kostuttaa ensin, jos tuotetta käyttää esimerkiksi suihkussa. Yksi tai enintään kaksi painallusta riittää poistamaan meikin ja yksi pullo kestääkin joka päivä käytettynä jopa kolme kuukautta. Ripsivärit pyöritellään hyvin irti ja sormenpäillä käydään läpi kasvot ja kaula pyörivin liikkein, eli teet samalla itsellesi pienen kasvohieronnan. Kuten sanottua, öljy ei lähde pois vedellä eikä sitä kuulu yrittääkään vaan tämän jälkeen on seuraavan vaiheen eli puhdistusvaahdon vuoro.

Puhdistusvaahdot eivät yleensä ole paras valinta pinnasta kiristävälle tai kuivalle iholle, sillä niiden tensidit pesevät ihoa voimakkaammin ja näin ollen saavat ihon oman suojakelmun epätasapainoon helpommin kuin puhdistusmaidot, jotka ovat puolestaan hyvin hellävaraisesti peseviä. Kuten jo kerroinkin, tiimimme kuivaihoinen käyttää trioa hyvällä menestyksellä. Puhdistustrion yhtäaikaisen hellävaraisuuden ja tehokkuuden salaisuus piileekin öljyn ja vaahdon yhdistelmässä. Öljy ikäänkuin suojaa ihon pintaa, kun vaahto levitetään sen päälle ja ne muodostavat yhdessä kermavaahtomaisen pehmeän, tehokkaan ja hellävaraisen kokonaisuuden, jonka ansiosta puhdistuskokemuksesta tulee todellakin kokemus, tai kauneudenhoitorituaali, joksi me sitä nimitämme. Ja tätä kokemusta erään asiakkaamme sanoja lainatakseni, odottaa joka ilta! Jos sinulla on taipumusta lintsata päivän tärkeimmästä kauneudenhoitotoimenpiteestä ja kömpiä nukkumaan meikit kasvoilla, suosittelemme lämpimästi kokeilemaan 3stepiä, tämän jälkeen lintsaus ei ole enää mahdollista!

Vaahdon sisältämä vadelmauute kosteuttaa ja kirkastaa ihoa, appelsiininkukkavesi puolestaan pehmittää samalla kun sitrusuutteet, sokeriruoko-, malva- ja vaahterauute kirkastavat ja puhdistavat ihoa kuorien sitä kevyesti, sillä ne sisältävät luonnollisia AHA-happoja.

Vaahtoa riittää myös yksi tai kaksi painallusta ja se kestää käytössä suurin piirtein yhtä kauan kuin öljykin. Vaahto hierotaan hyvin öljyn päälle ja sitten kun malttaa, koko komeus huuhdotaan vedellä pois. Tämä rituaali toteutetaan ainoastaan iltaisin, aamuisin iho pyyhitään pelkästään kasvovedellä.

IMG_3953

Viimeinen, mutta ei piiruakaan aiempia vähäisempi steppi on kasvovesi. Käsi ylös, joka siellä ei käytä kasvovettä! Huutia tulee! Kasvovesi on tärkeä ihon kosteuttaja ja sen suojakelmun palauttaja, kun ihon pinta ollaan puhdistuksella saatu epätasapainoon. Kasvovesi on myös ykkösapu pintakuivalle iholle, miliumeista ja tukkeumista kärsivälle iholle sekä ylipäätään mille tahansa iholle, jotta se säilyttäisi hehkunsa sekä napakan, joustavan ja pehmeän pintansa. Jos kärsit mistä tahansa iho-ongelmasta, tarkista ensin, että peilikaapistasi löytyy kasvovesi. Perusasiat kuntoon ensin, seerumeista ja voiteista ei ole ihmeidentekijäksi, mikäli lintsaa niinkin tärkeän perusasian kuin kasvoveden käytöstä! Mutta tämä on siskot rakkaudellista huutia, lempeä töytäisy kohti ihoa helliviä toimenpiteitä, joka lopulta palkitsee!

3stepin kasvovesi on erittäin kosteuttava ja ravitseva, tunnet heti sen levittämisen jälkeen, kuinka pehmeältä iho tuntuu. Tasapainotettu ja pehmeä iho ottaa myös vastaan sille siveltävät tehoaineet, kuten seerumit, naamiot ja voiteet. Kiristävälle pinnalle on turha koittaa imeyttää mitään edellämainituista – tai toki ne imeytyvät, mutta voit suorittaa empiirisen tutkimuksen ja kokeilla kuinka huima ero. Efekti on sama kuin rutikuivassa kukkaruukussa: kun kaadat sille vettä, vesi jää pyörimään multakäkkänän päälle ennen kuin suostuu imeytymään. Niin ja kasvovettä kuuluu sitten melkein lotrata, eli käyttää ihan reilusti, aamuin illoin. Sitä kuluu helposti pari kolme pulloa yhtä putsaripulloa kohden.

Trion kasvovesi sisältää pehmentävää appelsiininkukkavettä ja uudistavaa damaskuksen ruusuvettä, kosteuttavaa aloe veraa, kirkastavaa malvaa, biofermentoimalla valmistettua Biosaccharide Gum-1:stä, joka rauhoittaa ärsytyksiä ja sitoo kosteutta ihoon muodostaen iholle näkymättömän vesihunnun sekä Hexapeptide 11:stä, joka on myöskin biofermentoitu raaka-aine ja sen funktio on kiinteyttää ihoa ja kirkastaa sen väriä.

IMG_3979

Kuvat Katja Kokko

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.