Ihonhoito

Ruusun aika – Herkkä rosacea-iho vaatii kokonaisvaltaista hoitoa

17.03.2021, Jolie

Stressaava, ylikuormittava työ ja niin kutsutut ruuhkavuodet yli kolmekymppisillä naisilla ovat tänä päivänä melkein enemmän sääntö kuin poikkeus.

Keholla ja mielellä on selkeä yhteys toisiinsa ja useimmat sairaudet saavat alkunsa kehoon varastoituneesta stressistä, niin myös monelle naiselle tuttu rosacea, eli ruusufinni. Pitkään jatkunut stressi ja ahdistus voivat tuoda mukanaan paljon fyysisiä oireita. Voimme kuitenkin vaikuttaa niiden syntyyn ennaltaehkäisevästi huolehtimalla hyvinvoinnistamme kokonaisvaltaisesti. Sama pätee ihoomme.

Tässä artikkelissa kerromme vinkkejä rosacean kokonaisvaltaiseen hoitoon muun muassa ruokavalion avulla. Ruusufinnin hoito-oppaastamme löydät konkreettisia neuvoja rosacean ihonhoitoon.

_MG_8036

Rosacea on tyypillisesti naisten ihosairaus

Rosacea on ihotulehdus, joka puhkeaa tyypillisesti noin 30–60 ikävuoden tienoilla. Rosaceaa esiintyy naisilla huomattavasti useammin kuin miehillä. Oireet alkavat poskiin, nenään, otsaan ja leukaan aluksi ilmestyvällä punoituksella, jonka jälkeen kasvoille voi puhjeta märkäpäitä ja pieniä näppyjä. Samaan aikaan iho on kuitenkin pintakuiva ja herkkä. Tyypillisesti kasvoilla tuntuu myös kuumotusta. Punoitus ja kuumotus pahenevat erityisesti voimakkaasta auringosta, alkoholista, mausteisesta ruoasta, hikoilusta sekä stressaavista tilanteista.

Rosacea puhkeaa useiden tekijöiden summana, usein stressin seurauksena

Taipumus rosaceaan on perinnöllistä. Rosacean syntyyn vaikuttavia tekijöitä ei tarkkaan tunneta, mutta jos aihetta penkoo kehon ja mielen yhteyttä käsittelevistä konteksteista, alkaa mielenkiintoista informaatiota löytyä paljonkin. Rosacean puhkeamisella on yhteys suolistomme hyvinvointiin sekä immuniteettiin. Vastustuskykymme puolestaan syntyy tasapainoisesta suolistosta. Rosacean taustalta löytyy usein pitkään jatkunutta stressiä tai ahdistava elämäntilanne: stressi vaikuttaa hormonitoimintaan, suoliston hyvinvointiin ja alentaa immuniteettiamme. Rosacea syntyy siis useiden tekijöiden summana eikä liene ihme, että sitä tapaa esiintyä naisilla, jotka elävät intensiivisessä uraputkessa ja ruuhkavuosien pyörteissä.

Vaikka vaivana ei olisikaan nimenomaan rosacea, kannustamme silti pohtimaan omaa elämäntyyliä, työtahtia, stressitasoa sekä ruokavaliota. Herkästi reagoiva ja oikutteleva iho on usein merkki jostain syvemmästä, eikä aihetta kannata sivuuttaa olankohautuksella. Ennaltaehkäisevä hoito on aina paras vaihtoehto.

Rosacean hoito on kokonaisvaltaista

Rosaceaa, kuten kaikkia muitakin sairauksia, tulisi hoitaa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin näkökulmasta, joten mitään yhtä ihmelääkettä ei rosaceankaan parantamiseen ole olemassa. Antibiootit tarjoavat usein vain hetkellistä helpotusta ulkoisiin oireisiin, jotka palaavat ennen pitkää takaisin. Samalla kärsii suolistomme bakteerikanta, jolloin noidankehä on valmis.

Ensimmäiseksi olisi tärkeää tunnistaa ne tekijät, jotka omalla kohdalla saavat rosacean oirehtimaan. Hyvin suurella osalla rosaceasta kärsivillä oireita pahentavat eniten auringon säteily, stressi,voimakkaat lämpötilanvaihtelut ja alkoholi. Kun tunnistat näiden lisäksi omaan ihoon kuntoosi vaikuttavat yksilölliset tekijät, rosacean hoitaminen on helpompaa ja tuloksellisempaa.

Rosacean hoidossa ruokavaliolla on merkitystä ja suoliston hyvinvointia voi ryhtyä parantamaan ravinnon kautta. Ihonhoidossa tärkeintä on ihon rauhoittaminen, kosteuttaminen ja suojaaminen. Hyvin tärkeää ja samalla usein haastavinta rosaceasta kärsivälle on stressin minimointi ja henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen.

Stressillä emme tässä yhteydessä tarkoita vain “tavallista” stressiä runsaasta työmäärästä – vaan stressistä, joka on varastoituneena solumuistiimme ja alitajuntaamme koko elämämme ajalta. Vaikka elämämme ulkoiset puitteet olisivatkin näennäisen rauhalliset, voi stressi piileksiä kehossa myös tukahdutettuina tunteina tai voimme aiheuttaa sitä jatkuvalla toiminnalla oman sisimpämme vastaisesti.

Miten hoito tapahtuu käytännössä?

Ruusufinni: ruokavalio

Ruokavaliossa ensisijaisen tärkeää on puhdas ja prosessoimaton ruoka. Suosi siis luomulaatuista sekä tuoretta ruokaa ja unohda puolivalmisteet. Ruokavaliosta tulisi poistaa kehoa kuumentavat ja happamoittavat sekä tulehdusta ylläpitävät ruoka-aineet ja lisätä emäksisöiviä, puhdistavia ja viilentäviä aineita. Eliminoi ruokavaliostasi sokeri, viljat, maitotuotteet, kahvi, punaviini sekä voimakkaan makuiset, tuliset ruuat.

Jos rakastat hyviä juustoja ja tuoretta leipää, niiden pois jättäminen ruokavaliosta voi toki tuntua aluksi ikävältä. Mistään loppuelämän kielloista ei kuitenkaan tarvitse olla kyse. Kokeile aluksi pari kuukautta ja jollet huomaa muutosta olossasi ja ruuansulatuksessasi, voit toki palata takaisin vanhaan. Alkuun on hyvä noudattaa tiukkaa linjaa, mutta positiivisen kautta. Ajattele, että jos tiukka muutos voisi tehdä kehollesi hyvää, kannattaa sille antaa mahdollisuus. Myöhemmin juustovoileivät voivat palata ruokavalioon harvinaisena herkkuna ilman, että ihosi kärsii. On kuitenkin hyvä muistaa, että ruokavalioon reagointi on yksilölllistä ja ne ruoka-aineet, jotka toisilla pahentavat oirehdintaa, eivät välttämättä aiheuta toisille oireita. On tärkeää kuulostella aina omaa oloa.

Nauti runsaasti lehtivihreää vihermehujen sekä -smoothien muodossa. Hyviä viilentäviä sekä emäksisöiviä raaka-aineita ovat esimerkiksi:

  • selleri
  • tummat salaatit
  • lehtikaali
  • parsakaali
  • kesäkurpitsa
  • kurkku
  • vesimeloni

Nauti myös runsaasti antioksidantteja sisältäviä kasviksia, sillä ne auttavat eliminoimaan kehoon tulehdusta aiheuttavia vapaita radikaaleja. Hyviä antioksidanttien lähteitä ovat tummat ja voimakkaan väriset kasvikset kuten punajuuri, granaattiomena, mustikat ja mustaherukat.

Lisää ruokavalioosi myös runsaasti hyviä rasvoja sisältäviä ruoka-aineita kuten avokadoa, chiasiemeniä, erilaisia pähkinöitä sekä omega 3-rasvahappoja kapselien muodossa.

Suoliston hyvinvointia sekä ravinteiden imeytyvyyttä kannattaa tukea laadukkailla probiootti- eli maitohappobakteerivalmisteilla sekä ruoansulatusentsyymeillä ja niiden reilulla annostuksella. Immuniteetin vahvistamiseksi kannattaa nauttia vahvaa D-vitamiinilisää reilusti yli suositusten, vähintään 100 mikrogrammaa päivässä. Muita hyviä vastustuskykyä, ihon kuntoa parantavia sekä viilentäviä ravintolisiä ja yrttejä ovat:

  • chlorella-merilevä tai spirulina
  • kelp-levä (hyvä jodin lähde)
  • sinkki
  • magnesium
  • kalsium
  • B2-vitamiini
  • kissankynsi-yrtti (cat’s claw)
  • lakritsinjuuri

Mantelit ovat hyvä kalsiumin lähde. Kuva: Hannamari Rahkonen

Ruusufinni: ihonhoito

Rosacea-ihon hoidossa tärkeintä on ihon rauhoittaminen ja suojaaminen, kosteutus sekä viilentäminen. On tärkeää vahvistaa ja tasapainottaa ihon pinnalla olevaa hydrolipidikalvoa, jolla on merkittävä rooli ihomme vastustuskyvyssä.

Lääkäri saattaa määrätä rosacean hoitoon Rosazol-nimistä lääkevoidetta. Yhden lääkkeen sijasta suosittelemme rosacean hoitoon kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jossa myös lääkevoiteella voi olla paikkansa.

Rauhoittavat, viilentävät ja tulehdusta parantavat ainesosat yhdistettynä kosteuttaviin ja vitamiinipitoisiin kukkaisvesiin sekä hyvin kevyeen öljypohjaan tarjoavat rosacea-iholle hellävaraista ja kosteuttavaa hoitoa. Rosacean hoidossa kannattaa metsästää tuotteista muun muassa seuraavia raaka-aineita:

  • neidonhiuspuu eli gingko biloba
  • aloe vera
  • kaura
  • kamomilla
  • rohtosalkoruusu
  • tiikeriruoho eli Centella asiatica gotu kola
  • merilevät
  • lakritsinjuuri

Katso rosacea-oppaastamme täsmäsuositukset ruusufinnin ihonhoitoon.

Ruusufinni: keho & mieli

Länsimaisessa lääketieteessämme ei juurikaan puhuta kehon ja mielen yhteydestä. Kaikilla tunteilla ja ajatuksilla on kuitenkin yhteys tiettyihin osiin kehossa ja solumuistiimme kätkeytynyt stressi saattaa ennen pitkää ilmetä kehossa fyysisinä oireina tai sairauksina. Jos pysähdyt hetkeksi kuulostelemaan tämänhetkisiä tunteitasi ja ajatuksiasi, voit varmasti tuntea ne eri puolilla kehoasi. Kaikki meistä voinevat allekirjoittaa sen tunteen, kun on perhosia vatsassa tai huolta, joka tuntuu kuin olisi paino hartioilla. Ajatuksiamme seuraavilla tunteilla on siis selkeä yhteys kehomme eri osiin.

Ensimmäinen askel, josta paranemisprosessi alkaa on sen hyväksyminen, että iholla on juuri nyt oire nimeltä rosacea.

Se tuntuu kurjalta mutta tunne on tärkeää hyväksyä – siinä ei ole mitään huonoa tai väärää. Hyväksymisen jälkeen yleensä voi jo pian huomata, että kaikki on aivan hyvin, vaikka ruusu kasvoissa kukkiikin nyt aika ruusuisesti. Sen jälkeen voi tehdä itselleen lempeän toimintasuunnitelman oireen hoitamiseksi, vaikkapa tämän artikkelin pohjalta. Samalla kun ruokavalioon ja ihonhoitorutiineihin tekee muutoksia, kannattaa tehdä pieni matka itseensä ja elinympäristöönsä. Stressiä, ahdistusta tai negatiivisia tunteita herättävät seikat voi vaikka listata paperille ylös ja miettiä, mihin niistä voi vaikuttaa keventävästi juuri nyt. Voisiko se olla työ, opiskelupaikka tai hankalalta tuntuva ihmissuhde?

Aina ei ole tarvetta radikaaleille muutoksille eivätkä sellaiset läheskään aina ole edes hyvästä. Liian suuri muutos on usein keholle ja mielelle liikaa, jolloin ongelmat vain seuraavat perässä: opettele sen sijaan kuulostelemaan sydäntäsi ja sitä, mikä sinusta tuntuu hyvältä. Ota sitten askelia, jotka tuntuvat vieläkin hieman paremmilta. Ennen pitkää olet kulkenut pitkän matkan. Jos jokin iso ja radikaali muutos tuntuu hyvältä ja oikealta, tee se, sinä tiedät parhaiten. Muista kuitenkin olla myös valppaana. Toisinaan jäämme jumiin vanhoihin ja tuhoisiin ajatus- ja käyttäytymismalleihin vain koska ne tuntuvat turvalliselta ja kotoisalta.

Oman mielen tutkimusmatka käynnistää yleensä laajamittaisen uudelleenohjelmoinnin. Prosessi on harvoin pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta jos opimme löytämään joka päivä arkisista askareistamme myönteisyyden ja keveyden, olemme lähempänä määränpäätä kuin osaamme arvataakaan.

Ja silloin elämässämme kukkivat jo aivan toisenlaiset kukkaset.

Hyödyllistä luettavaa:

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran 18.6.2013 Katja Kokon kirjoittamana ja Jolien toimitus on uudistanut sen 2021.

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
12 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Eliina
Eliina
9 years sitten

Hyvä ja paljon infoa täynnä oleva kirjoitus. Olen teini-iästä saakka paininut ruusufinni ongelman kanssa. Jo tuolloin nuorena sain inhottavan kutisevan, kuivan mutta silti pieniä märkäpäitä sisältävän ihottuman nenänpieliin ja poskiin/leukaan. Huolehtiva äitini kiikutti ihotauti lääkärille ja sieltä sitten piiitkälle antibiootti kuurille. Sama toistui tasaisin väliajoin läpi nuoruutteni. Kunnes about 6 vuotta sitten jälleen kerran ruudufinni puhkesi keskelle pahinta stressiä. Poistuin ihotautilääkärin luota jälleen resepti kourassa, silloin ensimmäistä kertaa aloin ajatella: entä jos on joku muu vaihtoehto? Ainoat luonnonkosmetiikka aineet joita tuolloin sain pienestä kaupungistamme käsiini oli Maria entrich tuotteet. Aloin käyttää niitä ja siitä lähtien olen oppinut ymmärtämään että kyse… Lue lisää..

Minttu-Maaria
Minttu-Maaria
9 years sitten

Vuosien varrella olen kokeillut ruusufinnin hoitoon vaikka mitä kotinkonsteista kalliisiin kosmetologilta saataviin tuotteisiin, mutta mikään ei ole auttanut, ei sitten mikään! Olen hoitanut ihoani hyvin ja kaikkien annettujen sääntöjen ja ohjeiden mukaan, rauhoittanut, suojannut auringolta jne. Eri ruokavalioilla ja eliminaatiodieeteillä ei tunnu olevan mitään merkitystä eikä myöskään sillä, missä jamassa vatsani on. Ja ne ruoat, mitkä auttavat ruusufinniin, eivät sovi muihin sairauksiini, mikä hankaloittaa ruusufinnin hoitoa. Lisäravinteet ja muut valmisteet ovat olleet pelkkää rahanhaaskausta. Monet suositellut jutut, kuten sinkki, räjäyttivät naaman täyteen kipeitä finnejä ja ruusufinnille tarkoitetut hoitotuotteet ovat vain pahentaneet ongelmaa. En tietenkään ole ihan kaikkea kokeillut, mutta nykyisin… Lue lisää..

Sanna
Sanna
9 years sitten

Ihanan ymmärtävä ja informatiivinen kirjoitus, kiitos! 🙂

Sipe
Sipe
7 years sitten

Muuten hyvä, mutta esimerkiksi osa noista lehtivihreistä tulisi listasta poistaa. Esimerkiksi pinaatti laukaisee ruusufinnin “flare up”:in herkästi 🙂

Anna
Anna
7 years sitten

Ihan kauheeta. Että leväkö muka parantaa ihon kuntoa??? Kerran olen syönyt valmistetta, jossa oli pieni määrä levää ja iho olisen jälkeen ihan hirveen näkönen. Onneksi tajusin jossain vaiheessa, että mistä kyse! Levätuotteet aiheuttaa aknea, joka siis liittyy siihen, että levässä on jodia. Ei missään nimessä kannata käyttää! :0

Reno
Reno
7 years sitten

Hei Minttu-Maaria! Todella ikävä kuulla, että et ole löytänyt apua mistään kaikista kokeiluistasi huolimatta. Kerrot kokeilleesi vaikka mitä ihonhoitosarjoja, mutta aion kuitenkin ehdottaa vielä yhtä: Esse Organic probioottinen hoitolasarja on antanut hyviä tuloksia monelle ruusufinnin kanssa painivalle, ja muutenkin ihmisille, joiden iho-ongelmiin ei ole löytynyt muuta ratkaisua. Essen tuotteiden probioottiset ja prebioottiset ominaisuudet tuovat iholle lisää hyvää mikrobikantaa ja ravintoa hyville mikrobeille, mikä saattaa korjata ihon tasapainon vaikka muut keinot eivät olisi auttaneet. Essen tuotteista on saatavilla myös edullisia kokeilupakkauksia, joilla voit testata tuotteiden soveltuvuutta ihollesi. Jos kiinnostuit, suosittelen sinua aloittamaan Sensitive-linjan tuotteilla: https://kauppa.jolie.fi/product/2689/esse-trial-pack-sensitive-skin–matkapakkaus-herkalle-iholle ja jos tykästyt tuon koepakkauksen jälkeen,… Lue lisää..

Reno
Reno
7 years sitten

Hei Sipe! Kiitos kommentistasi, pinaatti tosiaan saattaa monella laukaista ruusufinnin. En tiedä millä perusteella se on alkuperäiseen artikkeliin päätynyt, mutta poistan sen listasta ja tutkin myös, että ovathan muut listatut lehtivihreät turvallisia ja tarvittaessa karsin lisää.

Reno
Reno
7 years sitten

Hei Anna! Todella ikävää, että sinulle on käynyt noin levätuotteita syötyäsi. Toivottavasti olet jo saanut ihosi kuntoon ja palautumaan normaaliksi tuon jäljiltä. Jodi on elimistölle välttämätön mineraali, jota tulee saada ruuasta tietty määrä kilpirauhasen ja muun elimistön normaalin toiminnan, myös ihon hyvinvoinnin varmistamiseksi. Jodin puute aiheuttaa ihon kuivumista, ja kuiva iho on alttiinpi tulehduksille ja muille iho-ongelmille. Elimistö ei pysty itse tuottamaan jodia ja sen puutetta voi esiintyä erityisesti, jos ruokavalioon ei kuulu jodisuoloja eikä maitotuotteita. Merilevä on yksi parhaista jodin lähteistä, ja soveltuu erittäin hyvin esimerkiksi vegaaniruokavalion lisäksi huolehtimaan tarvittavasta jodin saannista. Jodin saannissa on kuitenkin tärkeää muistaa kohtuus,… Lue lisää..

Tiina
Tiina
7 years sitten

Olen paininut ruusufinnin kanssa koko aikuisikäni. Olen nyt 40v. Antibiootteja on aina varalla kaapissa ja ihotautilääkärin ohjeesta syön 5 päivän kuurin aina kun ensimmäiset oireet näkyvät iholla. Ihottuma alkaa aina samasta kohtaa, oikeasta suupielestä. Mikäli en aloita antibioottia, leviää ihottuma aina myös vasemmalle ylä ja alapuolelle suuta ja ihan pahimmillaan myös silmien alle. Syömässä antibioottia noin 5 kertaa vuodessa noin viikon saan pidettyä taudin näkymättömänä. Huomaan selvästi myös stressin oireet. Kurkkua kiristää ja ruokatorvesss kupliva/närästävät olo. Se liittyvät itselleni aivan selvästi iho-oireiden alkuun. Olen syönyt refluksilääkkeitä (nexium) myös kymmenisen vuotta mutta ne lopetin jo pari vuotta sitten koska niistä ei… Lue lisää..

Maarit
Maarit
6 years sitten

Sori nyt, mutta selkään taputtelu on turhaa. Kukaan ei hyväksy huonoa ihoa. Yhtenäkään päivänä ei tiedä miltä naama tänään näyttää. Mitkään voiteet eivät auta. Hoidat sitten miten hyvään vaan niin jokainen päivä on yllätys. Olen alkanut epäillä että liika puhdistaminen ja kaiken maailman rasvat pahentaa koko sairautta. Olen ollut nyt viikon ilman mitään ihme puhdistuksia ja rasvoja. Uskokaa tai älkää naama parempi kun vuosiin. Pesen aamuin illoin lv saippualla naamani. No jos kuivaa iho ni kakaroille suositeltua kosteusvoidetta. Tää helvetin tauti ei parane ikinä vaikka mitä tekisi. Hyväksyä tätä ei pysty …

pia
pia
6 years sitten

Hei! Itse painiskelin pitkään ruusufinnin kanssa ja myös nuo vatsaoireet, kuten kuristavaa tunnetta kaulalla, närästystä ym. Painikelen edelleen oireiden kanssa, mutta olen myös löytänyt helpotusta. Noudatin n. 2 kk. Fodmap ruokavaliota, jonka jälkeen siirryin vatsan hieman levättyä taas normaaliin ruokaan. Samalla aloin stömään joa ilta maitohappobakteereita ja myös magnesiumia, josta minulla tuntuu olevan krooninen puute, kun jalat sätkii illalla. Kasvoille aloin käyttää 100prossasta laventeliöljyä, joka ihme kyllä auttoi. Kun sain näillä metodeilla ihoni rauhoittumaan lisäsi. Iltaisin kasvoihini vielä rosazol voidetta, jonka päälle kosteusvoidetta. Nyt ihoni on rauhallisempi kuin koskaan, mutta ei kuitenkaan oireeton.

mies nr46
mies nr46
6 years sitten

1-2litraa päivässä maitoa juoneena maidon vähentäminen oli vaikea. Maidon jättäminen auttoi kuitenkin toiseen vaivaan: Limaisuuteen. Nieluun ei juurikaan enää valu räkää/ limaa ja hengitys on raikkaampi. Maitoa juon enää tumman suklaan kanssa mutten enää ruuan kanssa.

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.