Vuosi on vierähtänyt ohitse hetkessä. Matkalle on sattunut raskaitakin asioita edelleen jatkuvan taloriidankin suhteen, mutta siitä huolimatta voisin elää tämän vuoden kokonaisuutena uudelleen. Työn suhteen olen saanut kokea suuria onnistumisen tunteita ja tunnen kehittyneeni ammatillisesti siihen suuntaan, johon olen halunnutkin.

Vuonna 2014 nautin kesän lämmöstä terveempänä kuin vuosiin, liikuin säännöllisesti, laitoin kotia ja ymmärsin vieläkin selkeämmin ketkä ihmiset ovat ovat ystäviä isolla Y:llä. Tervetuloa seuraamaan viime vuoteni käänteitä, alkuvuoden touhuilla aloitetaan.

Näyttökuva 2015-12-29 kello 21.40.03

Tammikuu

Olimme juuri muuttaneet takaisin kotiimme remontin jälkeen ja laitoimme kotiamme siinä määrin missä jaksoimme. Koti oli tosi kesken vielä, mutta tunsin silti huojennusta. Eniten taisin innostua uudesta keittiöstämme ja niinpä leivoinkin gluteenitonta siemenleipää, kahden raaka-aineen kookoskeksejäappelsiini-inkiväärikeksejä ja granaattiomena-karpalokeksejä, mansikka-granaattiomenaraakakakkua ja guacamolea. Onnistuin pudottamaan tiiliskiven juuri edellispäivänä valmistuneelle lattialle ja pääni meinasi hajota tuossa tilanteessa.

Odotin keväältä paljon, mutta en arvannut, että olisin remontin ja taloriidan jälkeen fyysisesti poikki tulevat kevätkuukaudet. Surin univajetta, joka vaikutti tietenkin jaksamiseen treeneissä ja arjessa, mutta muistan tammikuun remonttikrapulastani huolimatta vaiherikkaana sekä onnellisena, olihan se meidän ensimmäinen kuukautemme rakkaassa kodissamme.

Toivotin tammikuun toisena päivänä teidät kaikki tervetulleeksi uudistuneeseen Yellow moodiin, sillä Halo-blogini jäi historiaan muuttaessani Jolie verkkomedian alle. Vuosi Jolien siipien suojassa on ollut antoisa, rakkaudellinen ja ammatillisesti kehittävä – toimin nykyään myös tämän suloisen median kauneustoimittajana Yellow moodin lisäksi.

Tammikuussa kärvisteltiin myös pakkasessa, otettiin vähän asukuvia ja pohdittiin minkälainen persoona vuoden ikäisestä Riemusta on kasvanut. Iloitsin kylpyhuoneen valmistumisesta ja listasin viisi vinkkiä ajansäästöön remontin sekä sisustamisen suhteen.

Näyttökuva 2015-12-29 kello 20.12.39

Helmikuu

Tammikuussa iskenyt väsymys sai minut tajuamaan, että lisämunuaiseni tarvitsevat tukea. Järjestelin asioita pääni sisällä uusiksi, vähensin kahvinjuontia ja keskityin nukkumaan hyvin sekä tekemään välillä etäpäiviä hyvinvointini nimissä. Olin todella stressaantunut, mutta päätin keskittyä etsimään arjesta positiivisia asioita.

Pidin päätäni kasassa CrossFit-treenien avulla, jossa olimme todella aktiivisia. Treeneihin oli helppo jättää paha olo, murheet ja turhautuminen, jota ei jaksanut muutoin arjessa kantaa. Osallistuimme myös salikisoihin, jotka muistuttivat minua siitä, että epämukavuusalueelle hyppäämisestä saa mieletöntä minuusvoimaa.

Talvi oli iholleni kaiken stressin siivittämänä varsinainen tulikoe, kun kasvot olivat repaleista korppua. Absolutionin Addiction-öljy ja Creme La Riché koituivat pelastuksekseni ja löytyypä helmikuun suosikkikosmetiikkatuotteiden joukosta muutama muukin helmi.

Reseptirintamalla tehtailin suklaa-banaanineliöitä ja kehitin myös pullanhimoissani gluteenittomien herkkupullien ohjeen. Istahdimme helmikuussa ensimmäistä kertaa Arctic Design Weekin alla toimivan Aitta Deli & Dinen Pop up-brunssipöytään, joka oli raikas tuulahdus Rovaniemen ravintolatarjonnassa. Samassa kuussa kylpyhuoneemme oviaukko sai lakanan tilalle ihan oikean vanerioven.

Näyttökuva 2015-12-29 kello 16.15.35

Maaliskuu

Valon määrä lisääntyi ja aloin pikkuhiljaa nukkumaan paremmin. Tunsin, että elämässä on kääntymässä uusi, valoisampi sivu. Sairastelin hieman ja CrossFit-treenit jäivät kahteen kertaan, joten kävin ammentamassa inspiraatiota boksimme historian toisissa salikisoissa.

Valmistin reseptipuolella matcha-raakasuklaamoussea, tuunasin suklaafudgea kuudella eri tavalla, kokeilin raikasta mehusmoothieta, leivoin juhlia silmällä pitäen gluteenittomia minimuffinseja ja kehitin maksan toimintaa tukevan marja-suklaasmoothien.

Remontti on edistyi maaliskuussa etanan vauhdilla ja näin jälkikäteen mietittynä otin siitäkin varmasti alitajuntaisesti aivan turhia stressikierroksia. Harvoin elämä menee ohjekirjan mukaan. Päivittelin olohuoneeseen vähän kevätfiilistä värikkäillä tekstiileillä, mutta muutoin en jaksanut keskittyä yhtään enempää asunnon laittamiseen.

Luonnonkosmetiikka oli maaliskuussa kovan syynin alla ja summasin kokemuksiani Absolutionin tuotteita koskevassa minijuttusarjassa, jossa oli kaksi osaa. Postasin myös kevätmeikkini reseptin. Vietimme maaliskuussa 6-vuotishääpäiväämme ja julkistimme tiedon Super-Pirtelöbaarin koko kesän kestävästä pop-up-smoothiebaarista.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Jolie 2018