Elokuu oli tietyllä tavalla hieman väliinputoaja kesäkuukausien joukossa. Harmittelin vähän ilman yhtäkkistä viilenemistä, sillä olin juuri päässyt vuosien tauon jälkeen sellaiseen luonnonvesissä uimisen moodiin, ettei tosikaan. Ensi kesänä aloitan varmasti aiemmin kuin heinäkuussa.

Elokuussa odottelin jo Super-Pirtelöbaarin kesäprojektin päättymistä ja alkavaa lomaa sekä fiilistelin pitkästä aikaa kotiin liittyvillä jutuilla.

halophotography_hannamarirahkonen_pinup_rockabilly 1

Inspiraationi näytti kohdistuvan viime kuussa eniten kosmetiikkaan ja pitkästä aikaa voin sanoa kuvaamisen sytyttäneen oikein kunnolla. Välillä on hieman suvantovaiheita niin kirjoittamisen kuin kuvaamisenkin kanssa ja silloin pieni breikki tekee vain hyvää, jotta tekemiseen saa lisää liekkiä. Kirjoitin postaussarjan nuorelle iholle sopivista ihonhoitotuotteista, meikkituotteista ja tein aiheeseen liittyen vielä meikkitutorialin.

Alkava syksy sai minut valitsemaan meikkipussista jo hieman maanläheisempiä ruskean ja pronssisen sävyjä, joista muodostin itseni näköisen Fall 2014-meikkilookin. Kotimaisille luonnonkosmetiikkamarkkinoille saatiin mahtava tulokas, Supermood, ja lisäksi ihastuin palavasti Mádara by Noora Shingler-pihlajavoiteisiin, jotka ovat minulla päivittäisessä käytössä.

halophotography_hannamarirahkonen_pinup_rockabilly 2

Viime kuussa olin valitsemassa ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen itselleni uusia silmälaseja. Pyysin myös teidän apuanne valintaan ja olen ollut jo muutaman viikon ajan onnellinen silmälasien omistaja. Paljastan teille 22.9. alkavalla viikolla mitkä pokat valitsin itselleni.

halophotography_hannamarirahkonen_pinup_rockabilly 3

Kävin elokuussa tasan kerran treenaamassa ja voin sanoa treenijalkaa vipattavan jo ihan mukavasti. Osallistuin myös Suomen lukiolaisliiton järjestämään #kutsumua-kampanjaan, jonka tarkoitus oli herätellä ihmisiä puuttumaan kiusaamiseen, olipa se millaista tahansa.

Kotipuolessa saimme mieheni kanssa yöhepulin ja maalasimme vihdoin keittiön seinän mustaksi sekä intouduimme pinnoittamaan myös kauhtuneen tiskikoneen hieman uusiin sfääreihin. Viileän elokuun luottolounaana toimi erittäin maukas linssikeitto, jota suosittelen kokeilemaan heti jos et ole sitä vielä tehnyt.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Jolie 2018